Jokaisen alkoholistin mielessä on kuva piristävästä nesteestä ja
siitä helpotuksesta, jonka se tuo tullessaan kaikkiin hänen ongelmiinsa.
Hän käyttää sitä taikajuomanaan ja kokemuksesta on oppinut
tietämään, että se auttaa tehokkaasti ainakin krapulaan.
Parantaaksemme hänet meidän on saatava hänet uskomaan, että
hänen taikajuomansa on menettänyt tehonsa.
Mitkä seikat saavat ihmisen harkitsemaan totuttujen tapojensa
muuttamista?
Muutostarve kasvaa suuremmaksi kuin tavan jatkamisen puolesta
vaikuttavat voimat.
Alkoholistit tuntevat itsensä lyödyiksi, pahoiksi ja
kykenemättömiksi muuttumaan.
He kärsivät aina vaurioituneesta moraalista.
Jotta heidän elämänsä muuttuisi, he tarvitsevat yhtä paljon
toivoa kuin helpotusta oireisiinsa.
Toisekseen alkoholismi on piintynyt tapa, joka on immuuni
järkeilylle, uhkailulle ja tahdonvoimalle.
Muuttaaksemme piintyneen tavan, me emme voi "hoitaa" tai
vedota tai väitellä henkilön kanssa.
Itsekontrollin edellytykset:
- mielessä on jatkuvasti elävä kuva
käyttäytymisen tulevista
seurauksista
-opitun avuttomuuden voittaminen
-tunnelinäöstä selviytyminen
-sitoutuminen
-ahdistuksen ja turhautumisen sietokykyä
Me tarjoamme usein potilaalle kieltoja ja kehotuksia
sekä suoraa taivuttelua, minkä tiedetään olevan huonoin mahdollinen tapa vaikuttaa
muuttavasti ihmisen ajatusmaailmaan ja käyttäytymiseen. Sanomme, että älä juo tai
älä ajattelekaan alkoholia. Asiaa voi kuvata seuraavalla esimerkillä: Kuvitelkaa
mielessänne hiekkaranta, kuvitelkaa meri, kuvitelkaa sinne aivan mitä haluatte, mutta
ÄLKÄÄ kuvitelko sinne elefanttia, ÄLKÄÄ MISSÄÄN TAPAUKSESSA kuvitelko sinne
elefanttia, jos elefantti tulee AJAKAA SE POIS. Kuinka kävi? Näin me kuitenkin neuvomme
potilaitamme. Parempi on tässä vaiheessa todeta: Jos elefantti tulee, antakaa sen olla
siellä, älkää taistelko sen kanssa.
Ulkoinen motivaatio ei toimi pitkän päälle,
tarvitaan sisäinen motivaatio, jotta muutos voi säilyä ja sitä ei saa aikaan
ulkoisella pakolla, sen on löydyttävä itsestä.
Muutoksen edellytykset:
Vapaaehtoisuus: Sitoudut siihen minkä itse olet
valinnut ja päättänyt.
Kyllä - mutta tilanne.
Huonoin mahdollinen tapa saada ihminen muuttamaan kantaansa on suora
todistelu. Kun ihmistä yrittää käännyttää vakuuttelemalla, tämä alkaa
automaattisesti esittää todisteita kolikon toiselta puolelta ja samalla hän sitoutuu
siihen mitä kuulee itsensä puhuvan. Tämän takia suora konfrontaatio (todistelu) tehoaa
niin huonosti ja sillä on mahdollisuuksia oikeastaan vasta sitten kun todistusaineisto ja
haitat ovat niin massiiviset, ettei kieltämisellä ole enää mahdollisuuksia, mutta
silloin on yleensä jo menetetty muutoksen alkuperäinen tarkoitus eli haittojen
kehityksen ehkäisy.
Pikemminkin meidän tulee muuttaa hänen uskomuksensa ja säilyttää
tämä muutos.
Sallikaa minun siteerata teille lyhyttä artikkelia lääketieteen
roolista alkoholismin hoidossa:
"Ammattilaisen rooli, sisältäen parantajan etiikan ja aseman,
rajoittaa parantajan mielikuvitusta ja liikkumatilaa.
Lääkäri tietää, että alkoholi on
tappamassa potilaan.
Potilas on vakuuttunut siitä, että hän tappaa
aikaa, sillä aikaa kun sosiaalinen ympäristö paranee.
Hän on henkilö, joka kuuluu alkoholin hengille.
Joka, jonkin ajan kuluttua omaa alkoholin haihtuvat periaatteet. Hänellä on erityisiä
ja omituisia henkisiä ja moraalisia ominaisuuksia, jotka toisinaan ovat rationaalisia ja
älykkäitä, mutta todella henkisesti hän ei ole olento, joka on yhteydessä omaan
materiaaliseen kehoonsa.
Tämän vuoksi on mahdotonta pelotella alkoholistia
kuolemalla, koska kuolema ei ole osa hänen todellisuuttaan.
Koska lääkäri ei voi osallistua tähän limboon,
hän hakkaa avuttomana lasimuureja uhkauksilla kirroosista ja "sinä kuolet!" ja
muilla tosiasioilla, jotka kuuluvat lääkärin todellisuuteen.
On tärkeää osoittaa potilaalle, että vain hän on
ohjaksissa. Keskustellen parhaamme mukaan hänen henkensä kanssa, mikä on lähes kaikki,
mitä hänestä on tietoisesti jäljellä." Siteerauksen loppu.
Resepti tehokkaalle terapialle pitää sisällään
potilaan parantumisodotuksen herättämisen ja hänen integroimisensa ryhmään.
On osoitettu, että potilaan aktiivinen mukana olo
tällaisessa prosessissa lisää henkilön myöntyvyyttä, erityisesti jos se vaatii
häneltä jonkinverran oma-aloitteisuutta hänen oman asenteensa muuttamiseksi.
EHDOTUKSIA MAHDOLLISILLE AUTTAJILLE
Ensimmäinen vaihe on toivon luominen:
Jollei ole anteeksiantoa, kuka silloin jaksaa elää?
Toinen vaihe hoidossa on diagnoosi.
Alkoholiongelman diagnostiikasta:
Marty Mann: Alkoholisti on henkilö, jonka juominen
aiheuttaa jatkuvasti ongelmia jollakin hänen elämänsä alueella (perhesuhteissa,
taloudellisessa asemassa, työssä, terveydessä jne). Tästä huolimatta hän jatkaa
juomistaan.
Avainsana on jatkuvasti. Tämä erottaa hänet
sosiaalisesta juomarista.
Alkoholisti ei kykene oppimaan ongelmistaan ja
lopettamaan juomistaan täysin. Hän yrittää, muttei koskaan onnistu pitkällä
tähtäimellä. Hänelle kehittyy fyysinen ja psyykkinen riippuvuus alkoholista.
Kymmenestä henkilöistä, jotka alkavat käyttää
alkoholia siihen liittyvän mielihyvän vuoksi kahdesta tulee alkoholisti. Valitettavasti
syytä ei tiedetä.
Mitä on alkoholismi?
Määritelmä 1:
Krooninen, etenevä sairaus, jonka kehitykseen vaikuttavat
geneettiset, psykologiset ja sosiaaliset tekijät ja jota luonnehtii käytön kontrollin
menetys, persoonallisuuden muutokset, jotka ilmenevät juodessa, alkoholin pakkomielle ja
jatkuva juominen huolimatta haitallisista seurauksista sekä ajatuksen vääristymät,
mukaan lukien kieltäminen, jotka luultavasti aiheutuvat aivokemian muutoksista.
Määritelmä 2:
Riippuvuusoireyhtymä.
Eri aineet voivat aiheuttaa erilaisen kliinisen
kuvan, mutta riippuvuusoireyhtymään kuuluu tiettyjä yhteisiä piirteitä:
Toleranssi, vieroitusoireet, vieroitusoireiden
helpottuminen, kun nauttii uudelleen ainetta, aineeseen sitoutuminen niin, että se
syrjäyttää muita toimintoja ja harrastuksia sekä kaventaa elämän piiriä ja
aineenkäyttöön paluu lopetusyritysten jälkeen.
Alkoholi riippuvuus voi olla sekä fyysistä että
psyykkistä.
Fyysinen riippuvuus on tila, jossa elimistö on
tottunut alkoholin läsnäoloon. Jos se äkkiä päättyy, tulevat vieroitusoireet. Nämä
vaihtelevat unihäiriöistä, hermostuneisuudesta ja vapinasta kouristuksiin, harhoihin,
sekavuuteen, juoppohulluuteen ja mahdollisesti kuolemaan.
Psyykkinen riippuvuus on olemassa, kun alkoholista
kehittyy niin keskeinen henkilön ajatuksissa, tunteissa ja toiminnoissa, että tulee
käytännössä mahdottomaksi lopettaa sen käyttäminen. Tälle tilalle on
luonteenomaista pakottava tarve tai alkoholin himo.
Alkoholismille on luonteenomaista:
Se on primaarinen sairaus
Alkuun alkoholismia pidettiin oireena jostakin psyykkisestä
häiriöstä. Nyt ymmärretään että alkoholismi itsessään on sairaus. joka aiheuttaa
mielenterveyden, tunne-elämän ja terveyden ongelmia. Näitä liitännäisiä ongelmia ei
voida tehokkaasti auttaa, ellei alkoholismia hoideta ensin.
Se on etenevä sairaus
Jollei sitä hoideta, se etenee pahasta huonommaksi. Joskus se
saattaa näyttää vähäksi aikaa parantuvan, mutta ajan kuluessa se kuitenkin etenee.
Se on tappava sairaus hoitamattomana
Se on hoidettavissa oleva sairaus
Sairautta ei voida parantaa, mutta se voidaan pysäyttää
tehokkaasti oikein ajoitetulla, sopivalla ja kattavalla hoidolla. Hoito tähtää
täydelliseen raittiuteen. Pienikin alkoholin nauttiminen johtaa henkilön pian
pakonomaiseen juomiseen ja kontrollin menetykseen. Täten alkoholismia on pidettävä
pysyvänä sairautena.
Diagnostiikkaa helpottamaan on luotu useita erilaisia kyselymalleja,
joilla saadaan varsin tehokkaasti alkoholiongelma esiin.
Cage-kysymykset
1 Oletko koskaan ajatellut, että sinun pitäisi vähentää
juomistasi?
2 Onko juomistasi moitittu?
3 Oletko koskaan tuntenut syyllisyyttä juomisesi tähden?
4 Oletko koskaan ottanut krapularyyppyä?
N. 80% alkoholiongelmaisista antaa vähintään kaksi myönteistä
vastausta; lisäksi n. 8% ei-ongelmaisista.
Kliinikoiden on opittava käsittämään alkoholismi sairautena, joka
aiheuttaa masennusta, avioliitto-ongelmia ja työttömyyttä, ei oireena, joka johtuu
tällaisista asioista.
Tutkijan täytyy huomata, että alkoholistisesti juovat henkilöt
ovat hyvin peloissaan ja syyllisyydentuntoisia siitä, mitä heille on tapahtumassa.
Potilaalle täytyy opettaa, että alkoholi on vihollinen eikä
ystävä.
Useimmat alkoholistit juodessaan aktiivisesti ja välittömästi
katkaisun jälkeen kärsivät lievästä tylsistymisestä, joka saattaa kestää muutaman
kuukauden. Siksi kaikkien ohjeiden täytyy olla yksinkertaisia ja mutkattomia sekä
keskittyä alkoholiin päällimmäisenä ongelmana.
Mukana olevan syyllisyyden vuoksi alkoholismi on äärimmäisen
tunneperäinen aihe, toinen syy pitää asia yksinkertaisena.
Ensimmäisinä viikkoina katkaisun jälkeen uskon, että tuskallisen
yksinkertaiset AA:n iskulauseet sisältävät lähes kaikki kliiniset helmet, jotka
potilas voi kuulla: HILJAA HYVÄ TULEE, ENSIMMÄINEN RYYPPY SAA SINUT HUMALAAN, SAMAISTU,
ÄLÄ VERTAILE, PÄIVÄ KERRALLAAN, ELÄ JA ANNA ELÄÄ, ENSIMMÄISET ASIAT ENSIN, PIDÄ
SE YKSINKERTAISENA ja TÄNÄÄN ET OLE YKSIN.
Alkoholismin hoito tulisi suunnata piintyneen tavan eli alkoholin
väärinkäytön muuttamiseen.
Kokemus osoittaa, että tuollainen piintynyt tapa voidaan parhaiten
muuttaa kiinnittämällä huomiota neljään kohtaan:
1 Tarjoamalla potilaalle eikemiallinen korvikeriippuvuus alkoholin
sijaan.
2 Muistuttamalla häntä rituaalisesti siitä, että ensimmäinen
ryyppy johtaa tuskaan ja retkahtamiseen.
3 Korjaamalla sosiaaliset ja elimelliset vahingot, joita on tullut.
4 Palauttamalla hänen itsetuntonsa.
Alkoholiongelman hoidossa lääkkeistä ei ole suurta apua.
On myös selvinnyt, että yhden aineen väärinkäyttö
todennäköisesti hävittää myös muiden aineiden käytön kontrollikyvyn.
Pitkän päälle lääkkeiden antaminen alkoholistille vain vahvistaa
heidän harhakuvaansa siitä, että ahdistukseen helpotuksen voi saada lääkkeistä eikä
ihmisistä.
Helpotus ahdistukseen ei asu pullossa eikä purkissa, vaan se tulee
toisista ihmisistä!
Alkoholistit käyttävät alkoholia tavan vuoksi eivät
selvittääkseen ongelmia.
Oma-apuryhmät kuten AA ja A-kilta tarjoavat yksinkertaisimman tien
kaikkiin neljään yllä mainittuun osatekijään. Ensinnäkin jatkuva toivo,
ystävällinen toverituki ja joutuminen tekemisiin toipuneiden kanssa tarjoaa
alkoholistille rituaalisen korvikeriippuvuuden ja korvikkeen menetetyille juomakavereille.
Toiseksi, kuten paras käyttäytymisterapia, AA-palaverit
kiistattomasti paljastavat ne tekosyyt ja harhakuvat, joilla alkoholistit pettävät
itseään. Täten rituaalisella tavalla AA sallii alkoholistin, joka tiedostamattomasti
saattaisi ajautua retkahdukseen, pysyä tietoisena tästä vaarasta.
Kolmanneksi kuuluminen sellaisten henkilöiden huolehtivaan
ryhmään, jotka ovat löytäneet ratkaisut niihin tyypillisiin ongelmiin, jotka kohtaavat
raitistunutta alkoholistia, helpottaa yksinäisyyttä.
Neljänneksi mahdollisuus samaistua auttajiin, jotka kerran olivat
yhtä toivottomia ja mahdollisuus auttaa toisia pysymään raittiina kohottaa itsetuntoa.
Kun itsensä arvostaminen kohoaa, kuuntelemisen kyky palaa.
Oma-apuryhmät huolehtivat potilaasta ilmaiseksi, mutta samalla
näyttävät hänelle, että hän on kyllin riippumaton auttaakseen toisia ja rohkaisevat
kiitollisuuteen pienimmistäkin menestyksistä.
Yhä liian moni kollegoistamme toimii sen harhakäsityksen vallassa,
että alkoholismi on seurausta tahallisesta ja vastuuttomasta käyttäytymisestä. He
eivät ole oppineet reagoimaan kiihkottomasti ja tuomitsematta epäsosiaaliseen
käyttäytymiseen vain sairauden oireena ja he tuntevat toivottomuutta hoidon suhteen.
Mikä on täysin normaalia, koska he eivät ole koskaan oppineet diagnostisoimaan sitä,
saatikka tulleet tietoisiksi hoitomahdollisuuksista.
Jossakin vaiheessa potilaan hoitosuhdetta on tärkeää
määritellä, mistä sairaudesta on kysymys.
Käytin aikaisemmin määritelmää: Alkoholismi on sairaus, jota
luonnehtii toistuva, pakonomainen, päihdyttävän aineen nauttiminen, alkoholi ollen vain
eräs niistä, tavalla, joka vahingoittaa häntä jollakin elämän alueella.
Jos tarkastelette tuota määritelmää, se tarkoittaa, että kaveri
on pöpi.
Mutta määritelmästä uupuu jotakin, sillä en todella usko, että
ihmiset tarkoituksellisesti menevät ja tekevät jotakin, joka vahingoittaa heitä. Mutta
jos tarkastelette tapahtumaa ulkonaisesti, siltä se näyttää.
Minun on vaikea uskoa sitä..., sillä en usko, että ihmiset
toimivat niin. En usko, että kukaan tekee niin.
Uskon, että he tekevät jotakin, mitä heidän on pakko tehdä,
mutta täysin eri syystä kuin tästä. Joten vähän aikaa sitten, päätin, että minun
oli muutettava määritelmääni.
Nyt määritelmäni kuuluu: Sairaus, jossa elämiseen sopeutumiseen
käytetään mitä hyvänsä muuta tekniikkaa, kuin ihmisten välistä kanssakäymistä.
Olkoon se alkoholi, olkoon se syöminen, olkoon se seksi, olkoon se
pelaaminen, saat valita vapaasti! Flipperin pelaaminen, jos teet sitä 24 tuntia
vuorokaudessa, sillä ei ole mitään väliä.
Todellinen ongelma on: Elämän ongelmiin sopeutuminen, muutoin kuin
ihmisten välisen vuorovaikutuksen kautta. Mikä on todella, ainoa tapa, kuinka meidän
ensinkään tulisi toimia elämässä.
Jos hyväksyn tämän, se tarkoittaa, että tämä automaattisesti
osoittaa sairauden aiheuttamiin puutteisiin. Sairauden ongelmaan.
Joka on: kyvyttömyys vuorovaikutukseen toisen ihmisen kanssa ja
tästä seuraava eristyneisyys.
Kuinka hoidat tätä sairautta, jota luonnehtii eristäytyneisyys ja
tämä kykenemättömyys ihmistenvälisiin suhteisiin?
Ensinnäkin: Sinun täytyy murtaa eristyneisyys. Tavalla tai
toisella, sinun täytyy murtautua eristäytyneisyyden läpi. Mielenkiintoista kylläkin,
sillä ei ole paljonkaan väliä, kuinka se tehdään. Se voidaan tehdä ystävällisellä
sanalla. Se voidaan tehdä tukemalla. Se voidaan tehdä tuuppaamalla reunan yli. Se
voidaan tehdä käsi olkapäällä. Se voidaan tehdä monin erilaisin tavoin, mutta
eristyneisyyden murtaminen on pääasia.
Minun kirjoissani AA tekee sen parhaiten. Siitä ei ole
epäilystäkään.
Ja toinen osa on: kasa kokemukseen perustuvia ohjeita ehdottaen tee
näin: Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi... Ja tämä on kuinka olla ihmisten kanssa.
Tämä opettaa ihmisten kanssa olemisen keinot.
Niinpä saatat hänet oikeaan ympäristöön ja kerrot hänelle
kuinka se tehdään. Et kysele häneltä monia kysymyksiä. Et pane häntä makaamaan
sohvalle tuijottaen kattoon ja alkaen epämääräisesti muistella kokemuksiaan. Annat
yksi, kaksi, kolme,neljä, näin se tehdään. Ja Jumalan kiitos se toimii.
Se sisältää raittiuden, sillä jos potilas ei ole selvä, eivät
aivot ole likimainkaan valmiit suoriutumaan tästä oppimistehtävästä, josta on
kysymys.
Muistan kuinka eräs kaveri mainitsi, kyvystä ja
kykenemättömyydestä oppia juomisen jatkuessa: Se on, kuin yrittäisi opetella
suunnistamaan tähdistä uppoavan laivan kannella. Ei sitä voi tehdä! Joten raittiuden
on tultava ensin, jotta kykenisi oppimaan yhtään mitään sisimmässään. Se tarkoittaa
hyväksymistä, yhdessäoloa ja kaikkia niitä asioita, jotka te kaverit tiedätte ainakin
yhtä hyvin, jollette paljon paremmin kuin minä. Älkää vaivautuko pikkuseikoista
alussa kuten: "Miksi minä?", "Miksi se sattui juuri minulle tohtori?"
Oijoi väsyttäviä kysymyksiä!
Pikemminkin kaikki mistä olen kiinnostunut on: "Kuinka olet
ihmisten kanssa?", "Kuinka voimme auttaa sinua olemaan ihmisten kanssa?"
James Baldwing "Alkuasukaspojan muistiinpanoissa" monta
vuotta sitten kirjoitti: "Ihmiset, jotka sulkevat silmänsä todellisuudelta,
yksinkertaisesti kerjäävät omaa tuhoaan ja jokainen, joka väittää pysyneensä
viattomana kauan sen jälkeen kun tämä viattomuus on kuollut, muuttaa itsensä
hirviöksi."
Tämä on totta. Joten jossakin tällaisen keskustelun lopussa minun
on tönäistävä kovempaa, sillä sitä varten minä olen. Muistakaa minä olen vain
avustaja. Lääkärinä minulla on vain yksi syy todella sekaantua koko tähän prosessiin
ja se on, koska potilaat tulevat luokseni.
Sairaat ihmiset, jotka kärsivät alkoholismista eivät mene ensiksi
alkoholiterapeuttien luo. Ei,ei! He tulevat luultavimmin meidän luoksemme, vieläpä
pikemmin kuin papin luo. Jos olemme hyviä ja jos tunnistamme, mitä he todella sanovat ja
teemme oikeat johtopäätökset ja kerromme diagnoosin, sitten meidän on autettava
potilasta. Ja kysymys kuuluu: Kuinka se tehdään? Tuossa vaiheessa saatan antaa tälle
potilaalle tai jakaa tämän potilaan kanssa 10 käskyäni. Ja järkytän teidät, pyydän
anteeksi.
1. Sinun tulisi mennä yhdestä kolmeen palaveriin päivässä. Joka
ikinen päivä. Käydä niin monessa palaverissa, että hyvin lyhyessä ajassa päätät
yhdestä, kahdesta tai kolmesta, joiden tunnet olevan parempia tai mukavampia tai mitä
hyvänsä sinulle. Ja sitten alat käydä näissä palavereissa niin säännöllisesti,
että jos sinä et joskus ole siellä, silloin kun joku toinen saapuu, hän menee kotiin,
koska hän tietää, että oli erehtynyt siitä, missä palaverin piti olla. Ei lomia, ei
työmatkoja, ei mitään! Ei ainakaan kuuteen kuukauteen. Sinä käyt palavereissa
säännöllisesti!
2. Et koskaan jää pois yhdestäkään!
3. Sinä tulet ensimmäisenä! Ennen kuin kukaan muu tulee.
4. Sinä istut aina ensimmäisessä penkissä!
5. Sinä juttelet ainakin toisen, mutta mieluummin molempien ihmisten
kanssa, jotka istuvat vierelläsi. Ja jollet tunne heitä, esittelet itsesi tai
pikemminkin esittelet heidät jollekin, koska ilmeisesti tunnet jokaisen tuohon mennessä.
6. Sinä nostat kätesi ja puhut joka palaverissa, vaikkapa se olisi
vain sanoaksesi, että sinun on käsketty tehdä niin.
7. Olet vapaaehtoinen johonkin. Joko tyhjennät roskakorin, laitat
tuolit paikalleen, siivoat tuolit pois, keität kahvia, tiskaat, mitä hyvänsä!
8. Jäät aina kahville!
9. Lähdet aina viimeisenä!
10. Järjestät aina jatkokeskustelun jonkun kanssa, kuka hyvänsä
on toiseksi viimeinen jälkeenpäin!
Kun he kysyvät sinulta tämän ikuisen kysymyksen: "Kuinka
kauan minun on tehtävä näin?" He näyttävät aika kalpeilta tuohon mennessä! Ja
vastaus kuuluu, te kaikki tiedätte vastauksen: "Kunnes pidät siitä!" Kunnes
pidät siitä!
Kumppanini Tri Hennecky on aina sanonut minulle: "Toipumisen
ensimmäinen merkki on tunteiden ilmaantuminen selvänä, varsinkin huumorin".
Päätteeksi. Viimeinen kielikuva oppimisesta sitten on: Itsemme
kokeminen suhteessa toisiin. Eräässä mielessä, mitä todella sanon, on hengellisyyden
määritelmä.
Se on tuo ihmisen erityinen ominaisuus hänen kokiessaan itsensä
suhteessa kokonaisuuteen. Johonkin suurempaan. Tuo kokonaisuus tai suurempi saattaisi olla
osa elämää, osa muita, Korkeampi Voima, Usko tai uskonto. Sillä ei ole paljonkaan
ratkaisevaa ero, mikä se on, niin kauan kuin on tietty kaava: Minä olen osa jotakin
suurempaa. Se on hengellisyyden määritelmä. Se ei vaadi mitään muuta. Elämän
kokeminen väliaikaisena suhteiden kirjona.
AA tarjoaa mahdollisuuden tähän. Minä en ole muuta kuin
välikäsi.
Siis me opimme yhdestä asiasta suhteuttamalla sen toiseen, me opimme
itsestämme, suhteessa toiseen ihmiseen ja me kasvamme, meidän minäkuvamme kehittyy, kun
meillä on rohkeutta soveltaa mitä olemme oppineet.
On hämmästyttävää, että AA on väline tämän suuren
yleismaailmallisen hengellisen sanoman välittämiseen. Ei palvontaa, maallista
hyväksyntää, ei tottelevaisuutta mihinkään tiettyihin sääntöihin tai lahkoihin, ei
häpeästä lähtevää, vaan saatavilla olevaa, ilmaista, vaatien vain halun olla
suhteissa toisiin sekä halun toipua!
Minua on pyydetty kirjoittamaan kirja toipumisen ohjeista. Vihdoin
tein niin ja sen nimi on "Päivittäinen hengellinen ohjesääntö" ja luen sen
nyt teille.
Siinä lukee sivulla 1 : Nouse ylös ja rukoile!
Siinä lukee sivulla 2 : Pue päällesi!
Siinä lukee sivulla 3 : Älä juo!
Siinä lukee sivulla 4 : Käy palavereissa!
Siinä lukee sivulla 5 : Mene töihin!
Siinä lukee sivulla 6 : Auta jotakin toista!
Takakannessa lukee: Rukoile ja mene nukkumaan!
Niin kliinikkojen kuin sukulaisten tulisi ottaa Al-anonin
ensimmäinen askel vakavasti: "Me myönsimme voimattomuutemme alkoholiin
nähden".
Alkoholismin hoidossa kuten lääketieteessä me sidomme haavan,
henkilön omat voimavarat parantavat sen.
Alkoholismi on sairaus, johon kuuluu odottamattomia retkahduksia ja
polttava avuntarve odottamattomina aikoina.
Alkoholistilla, kuten tajuttomalla ei ole ajantajua.
Nyrkkisääntönä pitäisin, että alkoholistille, joka
ensimmäistä kertaa hakee apua, tulisi tarjota sitä välittömästi.
Juovalle alkoholistille tulisi opettaa, että vain järjestelmä, ei
yksilö, on kyllin voimakas kohdatakseen hänen suuret tarpeensa. Hankalat yksityiset
avunpyynnöt tulisi ohjata takaisin potilaalle todistuksena hänen sairautensa vaikeudesta
ja potilaan tarpeesta hakeutua johonkin systeemiin ja tehokkaampaan hoitoon.
Alkoholistin omaiset tarvitsevat apua eivät hoitoa.
Alkoholismi tuottaa suunnatonta kärsimystä ja vaikka klinikat
eivät aina paranna, ne vähentävät kuolleisuutta ja kärsimystä.
Oppimalla ymmärtämään tosiasioita pikemminkin kuin illuusioita
alkoholismista me voimme oppia edesauttamaan luonnollisia paranemisprosesseja.
Lopuksi: Jumala suokoon meille tyyneyttä hyväksyä asiat, joita
emme voi muuttaa, rohkeutta muuttaa mitä voimme ja viisautta erottaa nämä toisistaan.
