Kuvitelkaamme rikas, luonnonkaunis eurooppalainen maa, jossa asuu viisi miljoonaa sivistynyttä, hyvinvoipaa ihmistä. Tuohon maahan iskee tuntematon tauti, joka vaikuttaa ihmisten keskushermostoon järkyttävällä tavalla. Tarkkanäköinen lääkintäviranomainen tekee vitsauksesta yhteenvedon:

- ainakin puoli miljoonaa kansalaista tulee mieleltään sairaaksi hulluuden kohtausten vaihdellessa mielivaltaisesti muutamasta päivästä kymmeneen, kahteen-, jopa kolmeenkymmeneen vuoteen, ja lyhytaikainen sekavuus uusiutuu yhtenään.

- Ellei tautia hoideta heti alussa, suuri osa lievemmin sairastuneista potilaista jää taudin vangeiksi, tulee myöhemmin mielisairaiksi tai jopa kuolee.

- Suoranaisesti tauti surmaa vuosittain tuhansia ihmisiä ja sen seurannaistaudit kymmeniätuhansia, eikä sen pahentavaa osuutta muihin tauteihin tunneta tai myönnetä.

- Sairastuneilla on jopa 75-kertainen itsemurhariski muihin verrattuna.

- Tauti on osatekijänä vuosittain sadoissa tuhansissa erilaisissa onnettomuuksissa, tapaturmissa, liikenteessä jne.

- Tautiin ja sen välittömiin seurannaistauteihin sairastuneet vievät yli puolet maan sairaansijoista.

- Sairastuneet käyttäytyvät hulluuskohtaustensa aikana niin, että myös sivullisten fyysinen ja psyykkinen terveys horjuu, perheet hajoavat; eri tavoin henkisesti häiriytyneitä sivullisia arvioidaan olevan ainakin kaksi miljoonaa.

- Hulluuskohtausten takia syntyy kymmenien miljoonien markkojen vahingot päivässä.

- Kaikkine kerrannaisvaikutuksineen tauti aiheuttaa vuosittain yhteiskunnassa laskutavasta riippuen 12-26 miljardin markan vahingot.

- Merkittävä osa töistä jää tekemättä, tehdään hutiloiden ja hitaasti tai pilataan tahallaan.

- Kavalinta taudissa on se, että se vahingoittaa sairastuneen arvostelukykyä niin, etteivät sairastuneet ymmärrä olevansa sairaita. ?Minulla on tauti, joka sanoo minulle, että minulla ei ole tautia?!

- Lopulta sairastuneiden mieli vääristyy niin, että he haluavat väen väkisin olla juuri tuolla tavalla sairaita.

Hämmentävää ajatella, ettei tuota tautia tarvitse kuvitella. Se on jo olemassa, Suomessakin, on ollut vuosisatoja. Sen nimi on alkoholin ylenpalttinen ?nauttiminen? eli selvemmin sanottuna juopottelu, itsensä myrkyttäminen. Ainoa kuvittelun aihe on se, että tuo tauti iskisi vasta nyt.

Torjuisimmeko me sen?

Kuvitelkaamme vielä, että jos äskeisen katsauksen laatinut, taudilta säästynyt tarkkailija jatkaisi, hän toteaisi (ennen kuin hänen suunsa suljettaisiin):

- Koska tauti iskee kaikkiin kansalaispiireihin, sen tuhoisa vaikutus tuntuu myös esimerkiksi valtion- ja kuntien hallinnon talouselämän ja terveydenhuollon johtohenkilöiden toiminnassa. Valtaapitävät eivät siten osaa, halua tai uskalla estää taudin leviämistä. Ensinnäkään he eivät itse sairastuneina ymmärrä sairautensa vakavuutta. Toisaalta niin valtio ja kunnat kuin yksityinen liikemaailmakin hyötyvät taudista yhdessä ja erikseen keräämällä sairastuneilta vuosittain miljardien markkojen verotulot ja voitot.

Raimo O. Kojo : Eroon viinasta Otava 1998 ISBN 951-1-15174-6

Psykogeeninen malli perustuu siihen lähes yleismaailmalliseen uskomukseen, että alkoholismi on oire tai seurausta taustalla olevasta luonteenviasta, tuhoisa vaste psyykkisiin ja sosiaalisiin ongelmiin, opittu käyttäytyminen. Biogeeninen malli tunnistaa että alkoholismi on primaarinen riippuvuutta aiheuttava vaste alkoholiin siihen biologisesti herkässä juojassa, riippumatta luonteesta ja persoonallisuudesta. Se auttaa alussa tajuamaan ettei kompromissi ole mahdollinen, etteivät nämä kaksi ole toisiaan täydentäviä vaan molemmat toisensa poissulkevat vaihtoehdot, kuten havainnollinen plus - miinus vastakkaisuus.

Näiden kahden mallin vastakkaisuutta voidaan kuvata Robert Louis Stevensonin klassisella addiktion vertauskuvalla, ?Tri Jekyll ja Mr Hyde?. Psykologisessa näkemystavassa mielenvikainen, murhaava Hyde on todellinen persoonallisuus, tri Jekyll on vain julkisivu. Se saa lähtökohtansa amerikkalaisen ajattelun syvistä pohjavirtauksista - käsityksistä perisynnistä ja Freudin Id käsitteestä - siitä, että hillitsevän sivilisaation ulkokuoren alla ihminen on pohjimmiltaan paha. Alkoholismi vain vapauttaa tämän syvemmän rumuuden poistamalla estot. In vino veritas. Hoidon tehtävänä on sitoa ja sivistää Hyde. Hoito epäonnistuu, koska halveksittava Hyde on omasta halustaan parantumaton. Hän ansaitsee polttomerkkinsä ja yhteiskunnan ylenkatseen.

Biogeenisessä näkemystavassa Jekyll on todellinen persoona, ja Hyde on riippuvuutta aiheuttavan aineen luoma neuropsykologinen vääristymä. Hydessa näkyy samanlaiset persoonallisuuden ja luonteen rapautumiset aivan kuin muissakin etenevien aivosairauksien kuten aivokupan tai aivokasvaimen uhreissa. Ruumis, mieli ja henki (mukaan lukien tahdonvoima) ovat elimellisistä syistä menneet huonoon kuntoon ja vajonneet palvelemaan addiktiota. Kun annetaan aikaa parantumiseen, alkoholismin aivo-oireyhtymä korjautuu. Hoidon tehtävänä on palauttaa Jekyll terveyteen ja itsenäiseksi (selfhood), sekä saattaa hänet tielle, joka ehkäisee paluun riippuvuutta aiheuttavan, muuttavan aineen käyttöön.

Vaikka juuri sopusointu psykogeenisen näkemyksen uskomuksiin jatkuvasti vääristää ja väärentää kaiken tieteellisen ja kliinisen tiedon alkoholismista, itsestäänselvyytenä kautta historian, sillä on ollut näkymättömyyden etu, se ei ole vaikuttanut uskomusjärjestelmältä, vaan yksinkertaiselta todellisuudelta.

Tämä oli Jellinekin alkoholismin sairausmallin tuhoisa virhe. Huolimatta kaikista hänen avuliaista kuvauksista sairauden etenemisestä, hän kannattaa sitä väärää uskomusta, että alkoholi on ensisijaisesti rauhoittava aine, ja että alkoholismi johtuu ylenmääräisestä ? helpotukseksi juomisesta? lievittämään psykososiaalista stressiä. Täten, toissijaisena seurauksena tai oireena, vakiintunut tutkimus yhteisö voi suuressa määrin jättää ottamatta alkoholismin biologian huomioon etsiessään uutterasti oletettua primaarista syytä helpotukseen juomiselle.

Jellinekiä seuraten monet johtavat sairausmallin kannattajat yhä yrittävät molempia, yhdistää biologisen tiedon sirpaleita kuristavassa psykologisessa valtavirrassa. Tämä yhdenmukaisuus välttämättä antaa anteeksi sen väärän tiedon, joka edelleen repii maata palasiksi ja viivästyttää biogeenisen mallin läpimurtoa.

Mitä alkoholismi on ja mitä se ei ole

Ensimmäinen vaihe alkoholismin ymmärtämisessä on hyvän ja tosiasioihin perustuvan kuvan luominen siitä mitä alkoholismi ?on?. Toinen vaihe alkoholismin ymmärtämisessä on hyvän ja tosiasioihin perustuvan käsityksen kehittyminen siitä mitä alkoholismi ?ei ole?. Alkoholismilla on selvät, määriteltävissä olevat oireet, kuten muillakin sairauksilla. Alkoholismi voidaan diagnostisoida tarkoin ja sen eteneminen voidaan ennustaa. Kaikkein tärkeintä, alkoholisti voidaan menestyksellisesti hoitaa ja kuntouttaa.

Ymmärtääksemme paremmin alkoholismia ja avuksi muodostaaksemme toimivan kuvan sen ongelmista ottakaa huomioon seuraavat seikat siitä, mitä alkoholismi on ja mitä alkoholismi ei ole.

Alkoholismi on tunnistettavissa oleva biologinen sairaus, kuten sokeritauti, kaatumatauti, syöpä tai sydänsairaus. Se ei ole oire, kuten päänsärky, pahoinvointi tai että yksinkertaisesti juo liian paljon.

Alkoholismi on sairaus, jolla on taipumus luoda ja suurentaa sosiaalisia ja tunne-elämän ongelmia pikemminkin kuin tauti, joka johtuu niistä. Se ei johdu nalkuttavasta puolisosta, itsesäälistä, syyllisyydentunteesta tai veloista; se ei myöskään johdu huonoista hermoista tai persoonallisuuden häiriöistä.

Alkoholismi on krooninen, etenevä sairausprosessi, jossa voidaan erottaa kontaktivaihe, esivaihe, akuutti vaihe ja krooninen vaihe. Se ei ole vain sitä, että joutuu tappeluihin, aiheuttaa liikenneonnettomuuksia, joutuu putkaan, maksakirroosi, tai tahdonvoiman puute tai sairaus, joka voidaan parantaa sillä että vain lopetetaan juominen.

Alkoholismia on ?kontrollin menetys? käytetyn alkoholin määrän suhteen ainakin ajoittain. Se ei ole ylenaikaa juomista. Alkoholistit saattavat pidättäytyä juomisesta viikkoja, kuukausia tai vuosia tai loppuikänsä. Tämä ?kontrollin menetys? aktivoituu uudelleen vasta kun aletaan juoda.

Alkoholismi on kemiallinen, fyysinen addiktio alkoholiin. Sillä miksi ihminen juo, ei ole mitään tekemistä sen kanssa että he ovat alkoholisteja. Alkoholismi johtuu geneettisesti peritystä elimistön aineenvaihdunnan alttiudesta ja alkoholin juomisesta.

Alkoholismi on hoidettavissa ja alkoholistit voivat elää täyttä, tuottoisaa elämää juomatta enää koskaan. Sitä ei voida parantaa, ja tämä altis systeemi on aina jäljellä. Alkoholistit eivät pysty palaamaan sosiaaliseen alkoholin käyttöön, riippumatta heidän raittiutensa kestosta tai laadusta, koska yksi ryyppy käynnistää taas addiktiivisen koneiston.

Jotkut ihmiset saattavat kehittää alkoholismin jo 3 - 5 vuoden keskimääräisellä juomisella, kun taas toisilta kestää 20 - 30 vuotta kehittää tämä sairaus. Jotkut juovat alkoholistisesti jo ensimmäisestä ryypystä alkaen. Alkoholismi on seurausta alkoholin juomisesta ja siitä, että kyseisellä henkilöllä on biokemiallinen alttius alkoholiin sopeutumiseen.

Alkoholisti kokee epämukavuutta, ärtyisyyttä, ja joskus hirveitä tuskia, kun hänen verensä alkoholipitoisuus laskee sen tason alle, joka vaaditaan antamaan hänelle sen tunteen tai vaikutuksen, jonka hän pyrkii ylläpitämään. Hän havaitsee entistä vaikeammaksi lopettaa juomisensa, kerran aloitettuaan sen. Ei-alkoholisti ei juo iseään humalaan säännöllisesti. Tällainen henkilö voi lopettaa juomisen ilman kehonsa kemiallista vaatimusta juomisen jatkamiseen, toisin kuin alkoholisti.

Alkoholisti kokee ajoittaista alkoholinhimoa (sytkyjä) sen jälkeen kun hän on lopettanut juomisen. Joskus nämä himot ovat niin voimakkaita, että hän alkaa juoda uudelleen, huolimatta päätöksestään pysyä raittiina. Alkoholisti ei tarvitse minkäänlaisia perhe, työ, taloudellisia tai tunne-elämän ongelmia kokeakseen näitä alkoholin himon purkauksia. Tavallisesti alkoholin himon kehittyminen aiheuttaa jännittyneisyyttä, irrationaalista käyttäytymistä ja voimakkaan alkoholin halun.

Alkoholismin alkuvaiheessa alkoholisti kehittää ?lisääntyneen toleranssin?. Tämä saattaa vaatia 10 - 12 olutta etc saadakseen vaikutuksen. Ei-alkoholistit eivät tarvitse enempää alkoholia saadakseen saman vaikutuksen, useiden vuosienkaan sosiaalisen alkoholinkäytön jälkeen.

Alkoholismilla ei ole mitään sosiaalisia rajoja, kuten asemaa, rotua, uskontoa tai sukupuolta. Tauti iskee niin sorvariin kuin porvariin. Vähemmän kuin 3% alkoholisteista on rappioalkoholisteja.

Useimmissa tapauksissa on paras työskennellä perheen kautta alkoholistin saamiseksi hoitoon tai havaitsemaan ongelmansa.

Henkilö voi olla tunnollinen työssään tai juoda vain ajoittain ja silti olla alkoholisti. Heidän ei tarvitse olla joka päivä juovia tai aamulla juojia.

Alkoholismi on etenevä sairaus ja sitä voidaan hoitaa minkä ikäisenä tahansa. Ihmisen ei tarvitse ?vajota pohjaan? (menettää työpaikkaansa, perhettään jne) ennen kuin hän voi hakea apua.

Alkoholistille pitää osoittaa empatiaa ja ymmärrystä, ei sympatiaa.

Amerikan Lääkäriliiton mukaan alkoholismi on kolmanneksi suurin terveysongelma Yhdysvalloissa.

Alkoholisti ei voi ottaa mitään mielialaan vaikuttavaa lääkettä, mukaan lukien marihuanan, ilman haitallisia vaikutuksia. Alkoholistit ovat alttiita tulemaan riippuvaisiksi kaikista mielialaa muuttavista aineista.

AA on tehokkain hoito-ohjelma alkoholisteille. Alkoholistien tarvitsee pysyä mukana AA:ssa alun hoitoprosessin jälkeen.

Alkuperäinen artikkeli löytyy seuraavasta osoitteesta.

http://www.lakesidemilam.com/treuac.htm

Vaikutuksen alaisena (Under the Influence)

Opas alkoholismin myytteihin ja tosiasioihin

Dr James R. Milam and Katherine Ketcham

Valikoidut otteet kirjasta käsittelevät monia pitkään uskottuja myyttejä alkoholismista ja sen hoidosta. Mukana on myös määritelmiä alkoholismin hoidon terminologiasta.

Myyttien erottaminen todellisuudesta ei ole helppo tehtävä. Myytti on tosiasiassa totuus monille; ehdotus toisen totuuden olemassa olosta on kuin kääntäisi heidän maailmansa ylösalaisin. Mutta jotta totuutta alkoholismista voitaisiin koskaan ymmärtää, näitä myyttejä vastaan on hyökättävä ja ne on tuhottava.. Vain tosiasiat voivat tuhota myytit; ja tosiasiat ovat tämän kirjan selkäranka.

Myytti: Alkoholi on pääasiasiassa rauhoittava tai väsyttävä aine.

Todellisuus: Alkoholin farmakologiset vaikutukset vaihtelevat juodun määrän mukaan. Pienissä määrin alkoholia on stimulantti. Suurissa määrissä alkoholi vaikuttavaa sedatiivisesti. Kaikissa määrin alkoholi tarjoaa runsaan ja vahvan kaloreiden ja energian lähteen.

Myytti: Alkoholilla on samat kemialliset ja fysiologiset vaikutukset jokaiseen, joka juo.

Todellisuus: Alkoholi, kuten mikä muukin ravinto, jota nautimme, vaikuttaa eri ihmisissä eri lailla.

Myytti: Alkoholi on riippuvuutta aiheuttava aine, ja jokainen, joka juo kyllin pitkään ja rankasti tulee siitä riippuvaiseksi.

Todellisuus: Alkoholi on valikoivasti riippuvuutta aiheuttava aine; se on riippuvuutta aiheuttava vain vähemmistölle sen käyttäjistä, nimittäin alkoholisteille. Useimmat ihmiset voivat juoda silloin tällöin, päivittäin, jopa rankasti tulematta riippuvaisiksi alkoholista. Toiset (alkoholistit) tulevat riippuvaisiksi siitä huolimatta, kuinka paljon he juovat.

Myytti: Alkoholi on haitallista ja myrkyllistä alkoholisteille.

Todellisuus: Alkoholi on normalisoiva aine ja paras lääke siihen tuskaan, jonka se luo, antaen energiaa, stimulaatiota ja helpotusta vieroitusoireiden tuskasta. Sen haitalliset ja myrkylliset jälkivaikutukset ovat selvimmät, kun alkoholisti lopettaa juomisen.

Myytti: Alkoholiriippuvuus on usein psykologista.

Todellisuus: Alkoholiriippuvuus on primääristi fysiologista. Alkoholistit tulevat riippuvaisiksi, koska heidän kehonsa on fysiologisista syistä kyvytön käsittelemään alkoholia normaalisti.

Myytti: Ihmisistä tulee alkoholisteja, koska heillä on psykologisia ja tunne-elämän ongelmia, joita he yrittävät lievittää juomalla.

Todellisuus: Alkoholisteilla on samat psykologiset ja tunne-elämän ongelmat kuin kaikilla muillakin ihmisillä ennen kuin he alkavat juoda. Heidän alkoholiriippuvuutensa kuitenkin pahentaa näitä ongelmia. Alkoholismi heikentää ja vie pohjan heidän kyvyltään selviytyä elämän normaaleista ongelmista. Lisäksi alkoholistin tunteet tulehtuvat sekä hänen juodessaan että kun hän lopettaa juomisen. Näin ollen, kun hän juo ja kun hän ei juo, hän tuntee itsensä liioitellun vihaiseksi, pelokkaaksi ja masentuneeksi.

Myytti: Kaikenlaiset sosiaaliset ongelmat - avioliitto-ongelmat, kuolemantapaukset perheessä, työpaineet - voivat aiheuttaa alkoholismia.

Todellisuus: Kuten psykososiaaliset ja tunne-elämän ongelmat, alkoholistit kokevat kaikki ne sosiaaliset paineet kuten kaikki muutkin, mutta heidän kykynsä selviytyä niistä on sairauden heikentämää ja ongelmat pahenevat.

Myytti: Kun alkoholisti juo, hän paljastaa todellisen luonteensa.

Todellisuus: Alkoholin vaikutukset aivoihin aiheuttavat normaalin persoonallisuuden vaikeita psykologisia ja tunne-elämän vääristymiä. Raittius paljastaa alkoholistin todellisen luonteen.

Myytti: Se tosiasia, että alkoholistit usein ovat raitistuttuaan edelleen masentuneita, ahdistuneita, ärtyisiä ja onnettomia on todiste siitä, että heidän sairautensa johtuu psykologisista ongelmista.

Todellisuus: Alkoholistit jotka ovat raitistuttuaan edelleen masentuneita, ahdistuneita, ärtyisiä ja onnettomia kärsivät todellisuudessa ilmiöstä jota kutsutaan ?pitkittyneeksi vieroitus oireyhtymäksi?. Ne fyysiset vahingot, jotka johtuvat vuosien ylettömästä ryyppäämisestä eivät ole kokonaan korjautuneet; he ovat tosiasiassa edellään sairaita ja tarvitsevat tehokkaampaa hoitoa.

Myytti: Jos ihmiset vain joisivat vastuuntuntoisesti, heistä ei tulisi alkoholisteja.

Todellisuus: Monesta vastuuntuntoisesta juojasta tulee alkoholisteja. Sitten, koska se on sairauden luonne (ei kyseisen henkilön), he alkavat juoda vastuuttomasti.

Myytti: Alkoholistin on haluttava apua, jotta häntä voidaan auttaa.

Todellisuus: Useimmat juovat alkoholistit eivät halua että heitä autetaan. He ovat sairaita, kykenemättömiä ajattelemaan järkevästi, kyvyttömiä luopumaan alkoholista omin voimin. Useimmat toipuneet alkoholistit pakotettiin hoitoon vastoin heidän tahtoaan. Oma halu syntyy tavallisesti hoidon aikana, ei ennen sitä.

Myytti: Jotkut alkoholistit voivat oppia juomaan normaalisti ja voivat jatkaa juomista ilman haittavaikutuksia kunhan rajoittavat juomaansa määrää.

Todellisuus: Alkoholistit eivät koskaan voi turvallisesti palata alkoholin käyttöön, koska minkä hyvänsä määrän juominen enemmin tai myöhemmin aktivoi uudelleen heidän addiktionsa.

Myytti: Psykoterapia voi auttaa monia alkoholisteja saavuttamaan raittiuden itsensä ymmärtämisen kautta.

Todellisuus: Psykoterapia kääntää huomion pois sairauden fyysisistä syistä, rajoittaa alkoholistin syyllisyyttä ja häpeää ja pikemminkin pahentaa kuin lievittää hänen ongelmiaan.

Myytti: Alkoholinhimo voidaan torjua syömällä runsaasti hiilihydraatteja sisältävää ruokaa.

Todellisuus: Runsaasti sokeria sisältävät ruoat lisäävät alkoholistin masennusta, ärtyisyyttä ja jännitystä sekä voimistavat hän haluaan juoda näitä oireita lievittääkseen.

Myytti: Jos alkoholistit syövät kolme tasapainoista ateriaa päivässä, heidän ravitsemusongelmansa korjautuvat lopulta itsestään.

Todellisuus: Tasapainoinen ruokavalio riittää vain osittain korvaamaan alkoholistin ravitsemustarpeet. He tarvitsevat myös vitamiinien ja mineraalien täydennystä korjaamaan puutteet ja säilyttämään ravitsemuksen tasapaino.

Myytti: Rauhoittavat lääkkeet ja unilääkkeet ovat joskus käyttökelpoisia alkoholistien hoidossa.

Todellisuus: Rauhoittavat lääkkeet ja unilääkkeet ovat hyödyllisiä vain akuutin vieroitusjakson aikana. Sen jälkeen nämä korvaavat lääkkeet ovat tuhoisia ja monessa tapauksessa tappavia alkoholisteille.

? Jokaisella meistä on omat yksityiset näkemyksemme ja henkilökohtaiset merkitykset mukana sanoissa, joita käytetään alkoholiasioista puhuttaessa.?

Alkoholismin kentällä ei ole yleisesti hyväksyttyjä määritelmiä. Kuten yllä lainattu tutkija myöntää, jokaisella tällä kentällä mukana olevalla on omat henkilökohtaiset näkemyksensä sairaudesta. Ja kuitenkin, kuten tämä kirja tekee selväksi, on olemassa tutkimustulosten luja pohja tämän sairauden ymmärtämiseen. Tarkkojen määritelmien tarpeen pitäisi olla ilmeinen. Seuraavat määritelmän, jotka perustuvat tähän mennessä tieteellisessä kirjallisuudessa vahvistettuihin tosiasioihin, ovat keskeisiä jokaiselle yritykselle viestittää selkeästi alkoholismista.

Alkoholismi: Krooninen, primääri, perinnöllinen sairaus, joka etenee varhaisesta fysiologisesta alttiudesta riippuvuuteen, jota luonnehtivat toleranssin muutokset, fyysinen riippuvuus, ja kontrollin menetys juomisen suhteen. Psykologiset oireet ovat seurausta fysiologisesta sairaudesta, eikä niillä ole merkitystä sen puhkeamisessa.

Toipuminen: Paluu normaaliin toimintaan, joka perustuu täydelliseen, jatkuvaan pidättäytymiseen alkoholista ja korvaavista lääkkeistä, korjaavaan ravitsemukseen, ja tarkkaan sairauden ymmärtämiseen. Sanaa ?parantua? ei pitäisi käyttää, koska se sisältää sen, että alkoholisti voisi juoda normaalisti sen jälkeen, kun hänen ?ongelmansa? on korjattu.

Ongelmajuoja: Henkilö, joka ei ole alkoholisti, mutta jonka alkoholinkäyttö aiheuttaa psykologisia ja sosiaalisia ongelmia hänelle itselleen tai muille.

Suurkuluttaja: Kuka hyvänsä, joka juo säännöllisesti tai suuria määriä. Suurkuluttaja voi olla ongelmajuoja, alkoholisti tai normaali alkoholinkäyttäjä, jolla on korkea toleranssi alkoholiin.

Alkoholisti: Alkoholisti on henkilö, jolla on alkoholismi sairaus riippumatta siitä onko hän aluksi suurkuluttaja, ongelmajuoja tai vähän juova tai kohtuukäyttäjä. Alkoholistin lisääntyvät ongelmat ja hänen rankempi ryyppäämisensä johtuvat hänen addiktiostaan eikä niitä tulisi sekoittaa ei-alkoholistin ongelmajuontiin tai suurkulutukseen.

Toipunut alkoholisti: Alkoholisti, joka säilyttää jatkuvan, täydellisen raittiutensa alkoholista ja korvaavista lääkkeistä ja joka on palannut normaalin elämäntapaan. Termi ?parannuksen tehnyt alkoholisti? sisältää näkemyksen, että alkoholisti on ollut ?paha? ja on nyt ?hyvä? - heijastuma moralisoivasta lähestymistavasta alkoholismiin, joka ei perustu tosiasioihin. Termiä ?entinen alkoholisti? ei tulisi myöskään käyttää, sillä se viittaa parantumiseen eikä toipumiseen.

Relapsi: (?Retkahdus? AA:n kielenkäytössä). Toipuvan alkoholistin mikä hyvänsä alkoholin tai korvaavien lääkkeiden nauttiminen. Korvaavien lääkkeiden nauttiminen, vaikka sitä tavallisesti ei pidetä relapsina, häiritsee voimakkaasti toipumista ja lähes aina johtaa juomiseen.

Alkuperäinen artikkeli: http://www.lakesidemilam.com/utimra.htm

Nimettömät Alkoholistit, 1981 sivu 95: ISBN 951-9015-62-0

Jos näemme vaivaa käydessämme läpi tätä kehitysvaihetta, hämmästymme jo puolivälissä. Saamme kokea uudenlaista vapautta ja uudenlaista onnea. Me emme murehdi menneitä emmekä myöskään kiellä niitä. Me käsitämme, mitä tarkoittaa sana tyyneys ja tiedämme, mitä on rauha. Vaikka olisimme vajonneet kuinka alas, saamme nähdä kuinka meidän kokemuksistamme on muille hyötyä. Hyödyttömyyden tunne ja itsesääli katoavat. Itsekkäät tarpeet menettävät mielenkiintonsa ja lähimmäisistä tulee meille tärkeitä. Emme enää tavoittele omaa etuamme. Koko asenteemme elämään muuttuu. Emme pelkää ihmisiä emmekä rahahuolia. Opimme selviämään vaistomaisesti tilanteista, jotka saattoivat meidät ennen ymmälle. Käsitämme äkkiä, että Jumala tekee sen mihin emme itse pystyneet.

Ylettömiä lupauksiako? Ei meidän mielestämme. Meidän elämässämme ne ovat täyttyneet - joskus nopeasti, joskus hitaasti. Niistä tulee aina totta, jos teemme työtä niiden hyväksi.

Juvalla 13.4.98 Matti Rossi

yleislääketieteen erikoislääkäri

hallinnon pätevyys

päihdelääketieteen erityispätevyys