Mallioppilaana päihdeongelmaisen
urakehityksestä toimii Järvenpään sosiaalisairaalan oma kasvatti, keskiarvokävijä,
Arvo Keskinen, jota sairaala ei parantanut. Arvo sammui ensimmäisen kerran
kaksikymmenkesäisenä. Kolmen vuoden kuluttua päällä oli jo parin päivän
juomisputki. 25-vuoden iässä Arvolle huomauteltiin kotona liiallisesta
ryyppäämisestä. Seuraavana vuonna alkoivat lopettamisvaikeudet: ikuiset taistelut
itsensäpettämisestä, työstä poissaolot. 27-vuotias Arvo oli ottanut tavaksi
krapularyypyt. Vuoden kuluttua oltiin jo muistinmenetyksissä. 29-vuotiaana Arvo aprikoi,
josko olla huolestunut omasta juomisesta. Kolmikymmenvuotislahjaksi työnantaja antoi
huomautuksen viinankäytöstä. 34-vuotiaana Arvo saapui hoitoon sosiaalisairaalaan 14
vuoden juomishistoria takanaan.
Sosiaalisairaalan ylilääkäriä kiinnostavat erityisesti syyt, miksi Arvo-poika pääsi
näin uljaasti etenemään juomisurallaan ilman, että kukaan tai mikään puuttui
urakehitykseen.
Työpaikalla suositaan juomista. Hoitoon tullaan liian myöhään. Lääkäri ei huomaa
mahakatarrin ja maksa-arvojen takaa uhkaavaa alkoholismia. Lasten levottomuus ja huono
koulumenstys eivät herätä opettajia. Vaimon musta silmä äitiysneuvolassa ei herätä
hoitajia.
Nykyisin hoito myöhästyy pahan kerran.Suomalainen hoitojärjestelmä ei pysty puuttumaan
Arvon asioihin ajoissa ellei hän itse herää ennen lopullista tuhoaan.
Ylilääkäri Koistinen kertoo elävän esimerkin hoitosysteemimme tehottomuudesta,
ristiriidasta potilaan hoitotavoitteessa. Sosiaalisairaalan potilas toivoi: "Älkää
vaan panko päälle sitä hoito-ohjelmaa, joka raististaisi minut täysin". Potilas
kuoli puolitoista vuotta myöhemmin viinaan.
Kun on tehty selvä jako väärinkäyttäjiin ja alkoholiriippuvaisiin, kuntoutuksen
perusta kirkastuu muillekin kuin terapeuteille.
Lähimmäisestä on otettava vastuu, mutta vain välttämätön minimi.
Työpaikka, sosiaalitoimisto, terveyskeskus ja A-klinikka pystyisivät tarjoamaan
peruspalvelut kunhan Arvo Keskinen kiikutetaan ajoissa hoitoon. Arvo on kuitenkin
mestarillinen valehtelija ja vastuunsiirtäjä, joten hoidon motivoinnin, imukyvyn on
oltava realistinen. Vahvasti alkoholista riippuvaista ei voi hoitaa kuin ehdottomalla
raittiudella.
Väärinkäyttäjän viinanjuonnista seuraa sosiaalisia haittoja; väkivaltaisuutta,
rokulipäiviä, irtisanomisia, pidätyksiä, rattijuoppoutta, riitaa perheen ja ystävien
kesken.
Tehokkaalla tietopaketilla voidaan väärinkäyttäjästäkin leipoa
herrasmieskäyttäjä, kohtuujuoja. Alkoholiriippuvaisesta sitävastoin ei koskaan voi
tulla kohtuukäyttäjää.
Alkoholiriippuvaiseksi väärinkäyttäjä siirtyy vaiheessa, jollojn hänen alkoholin
sietokykynsä on lisääntynyt ja vieroitusoireet ovat kehittyneet. Sietokyvyn lisäys
tarkoittaa tarvetta yhä suurempiin alkoholimääriin toivotun vaikutuksen saavuttamiseksi
eli juoppo juo yhä enemmän ja enemmän, koska hän myös sietää enemmän kuin ennen.
Aamuvapinat, pahoinvointi, harhat, oksennukset, kiihtynyt pulssi, hikoilu, tuskaisuus,
ärtymys ja huimaus ovat juuri niitä vieroitusoireita, joihin alkoholisti uskoo
löytävänsä parannuksen juomalla. Vieroitusoireet ilmenevät lopetettaessa tai
vähennettäessä jatkuvasti käytetyn alkoholin määrää.
Alkoholiriippuvainen joutuu vähitellen yhteiskunnan ulkopuolelle. Asunto, työ, omaiset
on menetetty, edessä rappio ja kuolema. Arvo keskinen on edennyt juomisurallaan
lakipisteeseen. Kuten Hannipal sanoi alpeilla: Lippa silmille ja liukuun.
On kehitetty erilaisia kyselykaavakkeita ja testejä, joiden pohjalta voidaan varsin
tehokkaasti löytää alkoholiongelmaisia.
Juonko liikaa?
Jos yksi (tai useampi) näistä merkeistä sopii Sinuun, niin se merkitsee, että Sinulla
on alkoholiongelma.
1) Alkoholin sietokyvyn kohoaminen:"minä voin juoda nuo kaikki pöydän alle.."
2) Satunnaiset tai osittaiset muistin menetykset: "teinkö minä todella noin viime
yönä?.."
3) Juomisen puolustelu: "olinpa todella juovuksissa viime yönä...olisi pitänyt
syödä ennenkuin otin alkoholia"
4)Lisääntynyt riippuvuus alkoholista: "en viitsi tässä odotella..otan tässä
pienet.."
5) Ryyppyjen ahnehtiminen: "tarvitsen yhden ylimääräisen..kukapa sitä
huomaa.."
6) Alkoholin varaaminen: "Alko on kiinni viikonloppuna..varaampa pullon
pyhäksi.."
7) Kiivastuminen, kun juomisesta keskustellaan: "se ei ole ollenkaan teidän
asianne..minä hoidan työni ja pidän huolen omista asioistani.."
8) Epäonnistuminen raittiuspyrkimyksissä: "nyt lopetan juomiseni kokonaan ja minun
täytyy onnistua.."
9) Kontrollin menetyksen järkeistäminen: "jos noilla toisilla olisi minun ongelman,
niin kyllä hekin joisivat.."
Jos sinuun sopii yksikin (tai useampi) näistä merkeistä, niin etsi APUA ongelmaasi.
Diagnostiikkaa helpottamaan on luotu useita erilaisia kyselymalleja, joilla saadaan varsin
tehokkaasti alkoholiongelma esiin.
Cage-kysymykset
1 Oletko koskaan ajatellut, että sinun pitäisi vähentää juomistasi?
2 Onko juomistasi moitittu?
3 Oletko koskaan tuntenut syyllisyyttä juomisesi tähden?
4 Oletko koskaan ottanut krapularyyppyä?
N. 80% alkoholiongelmaisista antaa vähintään kaksi myönteistä vastausta; lisäksi n.
8% ei-ongelmaisista.
Juvalla 25.1.91 Lion Matti Rossi