|
|
JÄRJELLISIÄ KIRJOITUKSIA ERI ALOILTA:
| Armaassa maassamme arvot hukassa Tässä kristityssä maassamme kristilliset arvot näyttävät osittain kokonaan hukkuneen. Materialismista on tullut meille eräs uskonnon korvike, ellei uusi uskonto. Elämän suurin:onni ja autuus nähdään vain siinä, että kassassa kilah-taa, kuten taas sunnuntaikauppiaat lehdissä mainostavat. Suksikaa suolle (vrt. Myllylä) sunnuntaitarjouksinenne, tekisi mieleni sanoa mutta en nyt kuitenkaan sano. Kyllä rahan (tavaran) vaihtajien pöytien kaatamista tarvittaisiin taas Jeesuksen esimerkin mukaan. Hedonismin, siis kaikelle nautinnolle (humala, seksi, ym.) vastuuton ja kontrolloimaton antautuminen vie ihmisen tuhoon. "Kai ihmisellä on vapaus tehdä ihan mitä hän haluaa?, ehkä kysytään. Tästä juuri on kyse, sillä näillä lyhyen tähtäyksen näennäisnautinnoilla itsensä orjuuttaneilta puuttuu nimenomaan va-paus. Tupakkaan sortuneella ei enää ole vapautta olla polttamatta. Huumeita ei pitäisi kenenkään itseään kunnioittavan edes kokeilla. Onnellista huumeiden käyttäjää ei ole eikä tule. Tuntuu myös kuin meidän alkoholimyönteisestä asenteesta olisi kokonaan unohtunut, että alkoholi aiheuttaa riippuvuutta. Edelleen elää sitkeästi myytti kielletyn hedelmän houkuttavuudesta, ikään kuin sallittu alkoholi poistaisi sen houkuttavuuden. Roskaa! Tutkimukset ovat nimenomaan osoittaneet, että nuorten alkoholiongelmia esiintyy huomattavasti runsaammin niissä perheissä, joissa nuorille tarjoillaan alkoholia kotona sallivuuden ja kohtuuden nimissä. Samoin homoseksuaalisuudesta ollaan tekemässä normaalia seksuaalisuuden muotoa. Homous on kuitenkin uusimpien tutkimusten mukaan kehityshäiriö, jota usein miten voidaan korjata. Gad-paillen mukaan, 2/3 hyvin muutokseen motivoituneesta homosta voi kokea ai-don muutoksen. Psychological Reports (2000,86,July) raportoi 800 homosta joista myös yli 2/3 0li kokenut eri astei-sia muutoksia heteroseksuaalisuuteen te-rapian ja/tai kristillisen sielunhoidon avulla. Homous ei ole synnynnäistä, kuten viimeisimmät tutkimukset osoittavat (Pillard 1996, Byne 1996), vaan seurausta vääristyneistä ihmissuhteista: huonosta samaistumisesta samaan sukupuoleen, esimerkiksi pojan isään ja poi-kiin yleensä. Ongelmat voivat alkaa jo varhaislapsuudessa. (Kristityn Vastuu 25. 1. 2001). Kuitenkin maassamme elää suuri joukko kristittyjä ihmisiä, joiden arvoja maailman trendit eivät heiluttele. Nokia on avainsana. Se mitä kännykkäkauppiaat saavat aikaan on tietysti hienoa, mutta tämä on pelkkää roskaa sen rinnalla mitä Nokialla tapahtuu hengelli-sessä mielessä. Nokialla tehtiin emämunaus, kun kirkkoherra Koivisto ajettiin pois kirkon helmoista. Kristikansa ei tätä ymmärrä. Markku Koiviston "virhe" lienee siinä, että hän ottaa uskon tosissaan. Juuri niin kuin se Raamatun mukaan pitääkin ottaa. Lähteekö Nokialta tämän maan hengellinen herätys? Se on täysin mahdollista, ja herätystä on jo nyt ilmassa. Kunpa saisimme myös kristillisen radio Dein kuulumaan Mikkelissä. Maallikko Mikkeli (Länsi Savo 14.02.2001) Uskontojen varjolla tehdään rikoksia ihmisarvoa vastaan.
|