|
Alkoholistin lapset
Alkoholismi on perheen sairaus, joka ei
vaikuta vain alkoholistiin, vaan jokaiseen hänen kansaan elävään perheen jäseneen. Se
vaikuttaa lapsiin samalla voimalla kuin aviopuolisoon ja tosiasiassa jopa enemmän.
Aikuiset voivat valita puolisonsa; joten he voivat myös jättää tämän. Lapsilla ei
ole valinnan mahdollisuutta eikä liikkuvuutta voidakseen tulla ja lähteä vanhempi-lapsi
suhteesta. Kun puoliso tuntee olevansa ansassa, lapsi on ansassa. Puoliso on tunteen
tasolla avuton, kun taas lapsi on sekä tunteen että tilanteen tasolla avuton.
Milloin lapsi menettää lapsuutensa?- kun hän elää alkolistisen vanhempansa kanssa.
Muille hän näyttää tavalliselta lapselta, joka pukeutuu kuin kuka tahansa lapsi,
kävelee kuin kuka tahansa lapsi kunnes he pääsevät kyllin lähelle huomatakseen surun
häivähdyksen hänen silmissään tai huolestuneen katseen hänen kulmillaan.
Hän käyttäytyy kuten lapsi- mutta hän ei todella nauti; hän vain puurtaa. Hänellä
ei ole samaa spontaanisuutta kuin toisilla lapsilla. Mutta kukaan ei todella havaitse
sitä. Vaikka he havaitsisivatkin sen, he eivät luultavasti ymmärtäisi.
Tosiasia on ettei hän koskaan tunne kuin lapsi. Hän ei ole koskaan kokenut miltä
lapsena olo tuntuu. Jokainen normaali lapsi on viaton, kaunis, herkkä olento- pursuten
energiaa, osoittaen ja saaden rakkautta herkästi; ilkamoiva, leikkisä, tehden työtä
hyväksymisen ja palkkion vuoksi, mutta aina tehden vain niin vähän kuin on
tarpeellista. Tärkein asia on, että hän on aina huoleton.
Vastakohtana alkoholistin lapsi ei ole huoleton pienokainen - hän on usein vetäytynyt
lapsi, joka ei koskaan häiritse ketään. Hän vetäytyy nurkkaan. Vaikka hän ei todella
halua piiloutua, hän aina vaistomaisesti vetäytyy kuoreen, toivoen joskus tulevansa
huomatuksi. Mutta hän on voimaton tekemään mitään sen hyväksi.
Alkoholistiperheen lapset ovat yleensä laiminlyötyjä, koska kaikki huomio
kiinnitetään joko alkoholistiseen vanhempaan tai hänen alkoholismiinsa.Alkoholistin
itsekeskeinen, yhteistyökyvytön ja tuhoava käyttäytyminen ottaa kaiken, mitä lapsi
kaipaa - huomion. Samanaikaisesti lapsi oppii olemaan keinuttamatta venettä,
kehittämästä mitään toiveita tai tarpeita. olemaan esittämättä vaatimuksia. Nämä
lapset kadottavat itseytensä - tosiasiassa heillä ei koskaan ollut mahdollisuutta
kehittää sellaista. He ovat tilanteen uhreja ja yrittävät aina miellyttää ihmisiä.
Ryhmänä alkoholistien lapsilla esiintyy enemmän tunne-elämän ongelmia, kuten
ahdistuneisuutta, stressiä ja masennusta. Heillä on myös paljon kouluvaikeuksia -
keskittymiskyvyttömyyttä, kurittomuutta ja koulupinnausta. He kokevat kaikenlaisia
sopeutumisvaikeuksia.
Tunne-elämän ja sopeutumisvaikeuksien ohella alkoholistien lapsilla esiintyy enemmän
lääketieteellisiä ongelmia - sikiön alkoholioireyhtymää, ylivilkas lapsi
oireyhtymää ja taipumusta alkoholismiin.
ALKOHOLISTISTIEN LASTEN KOHTAAMIA ONGELMIA
ROOLIMALLIN PUUTE
Yksikään lapsi ei syntyessään omaa mallia käyttäytymisen arviointiin, sosiaalisiin
taitoihin ja moraalisiin arvoihin. He oppivat siitä, mitä näkevät. Alkoholistisessa
perheessä, he eivät näe muuta kuin syyllisyyttä, puolustelua, kieltämistä,
aggressiivisuutta ja toistuvaa kielteistä käyttäytymistä. Lapsella ei ole kokemusta
muusta kuin haukkumisesta ja lyömisestä. Hänellä ei ole mittatikkua, jolla
määritellä mitään tilannetta.
Alkoholisti isä on toisinaan hyvin rakastava ja lämmin. Hän on kaikkea mitä isältä
odotetaan - huolehtivainen, kiinnostunut, luvaten kaikkea mitä lapsi haluaa. Lapsi
tuntee, että häntä rakastetaan.
Mutta toisinaan sama isä on täysin erilainen. Nuo ovat niitä hetkiä, jolloin hän on
juovuksissa. Hän ei tule ensinkään kotiin; lapsi odottaa ja on huolissaan. Kun hän
tulee kotiin, hän aloittaa riidan ja lapsi on peloissaan. Lapsi ei tiedä mitä tehdä.
Hän on epävarma mitä seuraavaksi tapahtuu, ja hän tuntee itsensä epätoivoiseksi.
Isä on unohtanut kaikki lupauksensa. Lapsi tuntee tilanteen oudoksi.
Isän käytös opettaa lapselle, että suuttumus tarkoittaa väkivaltaa ja että
väkivalta ja rakkaus kulkevat yhdessä; lapsella ei ole mitään tilaisuutta oppia, että
vain hellyys ja rakkaus kulkevat yhdessä. Jos lapsi hylkää väkivallan
selviytymismekanismina, hän ei kykene löytämään mitään sen tilalle. Hän ei ole
oppinut mitään muuta keinoa käsitellä suuttumusta ja hän on hylännyt ainoan tavan,
jonka hän on oppinut. Näin on syntynyt aukko lapsen käyttäytymiseen. Tämä aukko
täyttyy vääjäämättä passiivisuudella ja avuttomuudella.
VALEHTELU
Alkoholistin lapset valehtelevat kun olisi yhtä helppoa kertoa totuus.
Valehtelu on perusasia alkoholistisessa perheyhteisössä. Se alkaa epämiellyttävien
tosiasioiden kieltämisenä, peittelynä, rikottuina lupauksina ja ristiriitaisuuksina.
Alkoholistien puolisot elävät valheiden kanssa ja alkavat lopuksi kertoa niitä. He
valehtelevat peitelläkseen alkoholismia ja suojellakseen perheen kunniaa. Valehtelu on
päämäärätietoista ja alkaa hyvässä tarkoituksessa. Valehtelemisesta tulee
sopeutumisvaste. Lapsi kuulee paljon lupauksia alkoholisti-isältään. Kaikki nämä
osoittautuvat valheiksi. Siksi lapsi oppii, että on oikein valehdella. Se tekee hänen
elämänsä paljon helpommaksi. Totuuden arvo menettää täysin merkityksensä.
Jos he joutuvat kohtaamaan totuuden, he menevät aidosti sekaisin, sekä uskomattomuuden
että totuuden käsitteen vuoksi. Heidän valehtelemisensa ei johda huonoon omaantuntoon.
koska he eivät todellakaan näe mitään väärää valheissa. Tosiasiassa he
luultavammin tuntevat syyllisyyttä totuuden kertomisesta, jos tämä vaikuttaa johonkin
heille tärkeään henkilöön. Paradoksaalinen sanoma luo vain epävarmuutta eikä halua
rehellisyyteen.
KIELTÄMINEN
Kieltäminen saa erilaisia muotoja - ongelmien kieltäminen johtaa noiden ongelmien
tuottamien tunteiden kieltämiseen.
Rehellisyys traumaattisissa tilanteissa aiheuttaa usein epämukavuutta. Siksi nämä
lapset oppivat vähättelemään ja järkeilemään seurausten pelosta, jos he kertovat
totuuden. Usein kun lapsi kertoo totuuden hänelle sanotaan, että se mitä hän näkee ja
kertoo ei ole täsmälleen niin.
"Isäsi ei ole humalassa. Hän on vain masentunut. Hän on flunssassa."
Vanhempien selittely ja vähättely toimivat täydellisenä roolimallina, kun lapsi itse
alkaa oman selittelyn, vähättelyn ja kieltämisen prosessinsa.
Suuttumuksen tukahduttamista käytetään tappelun välttämiseksi, toivon tukahduttamista
pettymysten välttämiseksi ja kiintymyksen tunteiden tukahduttamista torjumisen
välttämiseksi.
OMANARVONTUNTEEN MENETYS
Tämä lapsi ei tunne itseään arvokkaaksi. Hänellä on hyvin matala itsetunto.
Mitatakseen itsetuntoaan ihmisen on tunnettava itsensä itseksi. Tämä lapsi ei
valitettavasti omaa itseyttä. Hän päättelee, mitä hän on, ympärillään olevien
tärkeiden ihmisten palautteesta. Tämä palaute on yleensä kielteistä ja hän
sisäistää nämä sanomat. Toisinaan lapsi saa kaksoissanomia, toinen kumoten toisen.
Hän ei tiedä kumpi osa on totta; joten toisinaan hän ottaa yhden osan ja toisinaan
toisen.
Mitä hyvänsä lapsi tekee, se ei ole kyllin hyvää. Aina on joku, joka löytää vikaa
hänestä. Lapsi ei usko, että hän kykenee tekemään mitään oikein, kuinka kovasti
hän yrittääkään. Lyhyesti, hän tuntee itsensä täysin kyvyttömäksi, arvottomaksi
ja alhaiseksi.
MASENNUS
Tämä on masennus, joka nousee "deprivaatiosta". Vanhempien huomio ei koskaan
kohdistu lapseen. Se kohdistuu aina muualle. Ei ole ketään, jonka kanssa lapsi todella
voisi jakaa ongelmansa. Myöskään ei-alkoholisoitunut äiti on usein saavuttamattomissa
tai liian väsynyt ja masentunut kohdatakseen lapsen. Lapsi kärsii yksin. Hän oppii,
että kun hänellä on tarve, ei ole ketään häntä varten.
Ei ole ainoastaan puutetta ihmisestä, joka jakaisi hänen kanssaan ongelmat,mikä on
elintärkeää terveelle lapsen kehitykselle, vaan myös suunnaton ahdistus, jonka
aiheuttaa ryhtyminen tehtäviin, jotka vaativat suunnattomasti enemmän taitoja, tietoja
ja kokemusta kuin hänellä on. Nämä lapset kehittävät varhaiskypsyyden, joka
peittää tyydyttämättömät, mutta vähentymättömät lapsuuden tarpeet.
Sekä tehtävän suunnattomuus että sen tulokset, kyvyttömyys muuttaa asioita ja
toivoton tilanne aiheuttavat kroonisen masennuksen. Tämä masennus väistämättä johtaa
avuttomuuden, itsesäälin, itseinhon, yksinäisyyden ja kyvyttömyyden tunteisiin.
PELKO
Alkoholistien lapsia kohdellaan usein samoin viileän muodollisesti ja etäisesti, kuten
aikuiset kohtelevat toisiaan. Ei ole sylittelyä ja halaamisia ja lapsi oppii suhtautumaan
fyysiseen lämpöön epäillen samalla kuitenkin kaivaten sitä. Itsekontrollin naamion
alla on yksinäinen pelokas lapsi, joka janoaa huolenpitoa, lämpöä ja rakkautta.
Kyvyttöminä selviytymään niistä suunnattomista ongelmista, jotka ympäröivät heitä
ja heidän perhettään, heidän on pakko omaksua tiettyjä rooleja, jotka joko
työnnetään heille tai jotka he vapaaehtoisesti omaksuvat.
Lapset, jotka ovat kasvaneet huonosti toimivissa kodeissa tyypillisesti näyttelevät
yhtä tai useampaa roolia perheen rakenteissa. Nämä roolit voidaan tunnistaa
seuraavasti: Vastuuntuntoinen lapsi, Sopeutuja, Sovittelija ja Purkautuva lapsi. Kunkin
roolin omaksuminen johtaa väistämättä kielteisiin seuraamuksiin. Useimmat ihmiset
huomaavat helposti kolmen ensimmäisen roolin vahvuudet, mutta heiltä jää huomaamatta
kunkin roolin puutteet.
Arvioikaamme kuinka nämä lapset sysätään aikuisen rooleihin.
VASTUUNTUNTOINEN LAPSI
Vastuuntuntoinen lapsi yleensä ottaa vanhempien vastuun. Tämä lapsi huolehtii
stabiliteetista perheessä ja tekee elämän helpommaksi vanhemmilleen huolehtimalla
muista lapsista.
Tämä lapsi on hyvin järjestelmällinen ja päämäärätietoinen. Hän on taitava
suunnittelussa ja toisten käsittelyssä saadakseen asiat järjestettyä. Hän varmistaa
aina, että toiset antavat hänen olla johdossa. Hän on usein riippumaton, varma ja
pystyvä toimimaan sekä saattamaan asioita loppuun. Mutta koska nämä saavutukset eivät
johdu hänen tahdostaan vaan välttämättömyydestä selviytyä niihin yleensä liittyy
hinta, joka varhaiskypsyydestä on maksettava.
Esimerkiksi, lapsi toimii vanhempana, huolehtii kotitöistä ja nuoremmista sisaruksista.
Tämä lapsi keittää ja ruokkii nuoremmat perheessä ja vieläpä huolehtii isästä,
kun tämä palaa juopuneena kotiin.
Ulkopuoliselle tämä lapsi vaikuttaa erinomaiselta pikku lapselta. Mutta tosiasia on,
etteivät he näe koko kuvaa. Nämä lapset huolehtivat ja auttavat aikuisia (alkoholisti
isää tai ei-alkoholistista äitiä), jotka esittävät kyvyttömien lasten rooleja.
Vaikka näitä lapsia ei kohdella etäisesti, he eivät koskaan pääse kokemaan mitä
fyysinen ja henkinen riippuvaisuus tarkoittaa. Heidän ainoa kokemuksensa fyysisestä
kosketuksesta vanhempiinsa voi olla juopuneen isän kantaminen, hänen oksennuksensa
peseminen, hänen tuhriutuneiden vaatteidensa vaihtaminen tai hänen raahaamisensa
vuoteeseen.
Kun heiltä evätään huolehtiminen, apua ja ohjaus, jota he epätoivoisesti kaipaavat ja
jonka he kiistattomasti ansaitsevat, heiltä täysin kielletään heidän lapsuutensa, ja
heille sälytetään kaikenlaista mahdottomia tehtäviä. Rakastettuna oleminen sekoittuu
epätoivoisesti tarvittuna olemiseen, lämpö sekoittuu huolehtimiseen, spontaanisuus
sekoittuu epäjohdonmukaisuuteen ja läheisyys sekoittuu tukahduttamiseen.
SOPEUTUVA LAPSI
Sopeutuva lapsi oppii sopeutumaan ja hoitamaan minkä hyvänsä tilanteen. Tämä lapsi ei
ajattele tilannettaan eikä näytä ulospäin mitään tunteita siitä.
Sopeutuva lapsi on huomannut helpommaksi olla kyselemättä, ajattelematta tai reagoimatta
mitenkään siihen, mitä hänen elämässään tapahtuu. Sopeutujat eivät yritä
muuttaa, estää tai lievittää mitään tilannetta. He vain yksinkertaisesti sopeutuvat
- tämä on, he tekevät kuten käsketään. He irrottautuvat niin paljon kuin mahdollista
tunnetasolla, fyysisesti ja sosiaalisesti.
Esimerkiksi lapselle on luvattu uusia vaatteita syntymäpäiväksi. Myöhemmin, kun isä
keksii tekosyyn, ettei osta uusia vaatteita, hän yksinkertaisesti hyväksyy tekosyyn ja
sopeutuu tilanteeseen. Lapsi on oppinut, että paras tapa säilyttää rauha perheessä on
hyväksyä toisten määräykset kyselemättä.
He oppivat, että kaikki tunteiden osoittaminen on väärin, ja kohtaa paheksuntaa,
vihamielisyyttä tai torjumista. Välttääkseen tällaisen rangaistuksen, he oppivat
tukahduttamaan tunteensa.
Heidät luullaan usein olevan "hyvin sopeutuneita" sanan todellisessa
merkityksessä tai ettei perheen kaaos vaikuta heihin. Keinotekoisen käyttäytymisen
omaksuminen ei ole edullista täyden emotionaalisen kehityksen kannalta, näyttipä se
kuinka hyvältä tahansa.
Kun tällaiset lapset kasvavat, heistä tulee ympärillään olevien manipuloivien
ihmisten uhreja. He eivät voi puolustautua silloinkaan, kun huomaavat tulevansa
hyväksikäytetyiksi. Siksi he joutuvat uhrin asemaan monin tavoin kotona, työssä ja
sosiaalisissa suhteissaan.
SOVITTELEVA LAPSI
Sovittelija menee askelta pidemmälle kuin sopeutuja. Hän ennakoi ympärillään olevien
ihmisten ongelmat ja yrittää auttaa heitä, välittämättä siitä, että joutuu itse
kärsimään näin tehdessään.
Tämä lapsi on aina touhussa huolehtien kaikkien muiden tunne-elämän tarpeista. Lapsi
auttaa veljeään olemaan tuntematta itseään loukkaantuneeksi tai pettyneeksi. Tämä
lapsi puuttuu tilanteisiin ja varmistaa, ettei kukaan muu lapsi ole liian kauhuissaan
kodin "karjumiskohtauksen" jälkeen. Tämä on lämmin, herkkä, kuunteleva ja
välittävä lapsi, joka osoittaa määrätöntä muiden auttamiskykyä. Sovittelijalle
selviytymisen ydinkysymys on toisten pelkojen, surullisuuden ja syyllisyyden poistaminen.
PURKAUTUVA LAPSI
Muutaman alkoholistiperheiden lapsista tulevat hyvin vihaisiksi ja hyvin varhain. He ovat
epävarmoja ja peloissaan, ja he purkavat epävarmuutensa tavoilla, jotka aiheuttavat
heille paljon kielteistä huomiota. He joutuvat tavallisesti vaikeuksiin kotona, koulussa
ja jopa naapureidensa kanssa. Nämä lapset huutavat jatkuvasti "jotakin on vialla
kaikkialla". Nämä lapset päätyvät kapinallisiksi,- osoittavat rikollisia
taipumuksia, saavat kiukunpurkauksia ja keskeyttävät koulunsa.
ALKOHOLISTIKODIN KOLME KIRJOITTAMATONTA SÄÄNTÖÄ
Alkoholistien lapsia hallitsee kolme kirjoittamatonta sääntöä
- Älä puhu
- Älä luota
- Älä tunne
Älä puhu
Nämä lapset eivät koskaan kerro eivätkä puhu vapaasti mistään, mitä tapahtuu
kotona. Mistään kaoottisesta tilanteesta kotona, kuten huutamisesta, itkemisestä tai
vieläpä fyysisestä pahoinpitelystä ei koskaan keskustella ystävien, opettajien tai
sukulaisten kanssa.
Älä luota
Alkoholistien lapset eivät koskaan kehitä luottamusta, koska heidän vanhempansa ovat
epäjohdonmukaisia ja ennalta arvaamattomia. He kuulevat aina vain valheita ja rikottuja
lupauksia. Ei ole mitään näkyvää luottamuksen mallia. Ei ole mitään käsitystä
luottamuksesta arvona. Toisaalta luottamus nähdään aina temppuna tai ansana.
Vanhemmat eivät koskaan suo fyysistä, tunne-elämän tai psykologista tukea lapsilleen.
He eivät koskaan tee, mitä lupaavat. Lupauksia on paljon, mutta ne eivät koskaan
toteudu.- Ne oli kaikki vain valheita. Selitys seuraavana aamuna on aina "Teen sen
myöhemmin, en nyt!".
"Myöhemmin" ei tullut koskaan, sanoma lapselle on, "unohda koko homma-
älä usko enää kehenkään - älä luota kehenkään!".
Älä tunne
Näillä lapsilla ei ole mallia tunnistaa tunteita. Vanhemmat tukahduttavat tunteensa ja
lakkaavat keskustelemasta niistä eikä lapsilla ole mahdollisuutta kehittää
riittävää sanavarastoa "tunne- sanoista" kuvatakseen tunteitaan.
Ei ole ylipäätään mitään mallia sopivaan tunteiden ilmaisuun, ja itse tunteisiin
liittyy kielteinen näkemys. Usein, kun paine kotona kasvaa, tämä asenne tulee
avoimeksi. Lapsia neuvotaan olemaan puhumatta isänsä juomisesta ja sen ongelmista ja
seurauksista. Suorat nuhteet tunteiden ilmaisemisesta ovat myös tavallisia.
Näitä nuhteita edeltää aina tunnekuohu ja ne eivät ainoastaan rajoita lapsen
tunteiden ilmaisua, vaan leimaavat tunteet vääriksi, sopimattomiksi ja tuhoisiksi.
Alkuun lapsi oppii, että tunteiden ilmaisu on väärin. Lopulta lapsi päätyy uskomaan,
että itse tunteminen on väärin.
Lapsi oppii vaistomaisesti, ettei hän voi jakaa tunteitaan alkoholistisen isänsä tai
yliväsyneen äitinsä kanssa.
Lapsi oppii myös, että tunteiden ilmaiseminen kohtaa paheksuntaa, vihamielisyyttä tai
torjumista. Välttääkseen sitä, mitä voidaan pitää vain rangaistuksena, lapsi oppii
peittämään tunteensa.
Meidän on muistettava, että alkoholismi tuottaa tietynlaista käyttäytymistä, ei
tietynlaisia ihmisiä.
- Alkoholistien lapset hautautuvat niin paljon toisten ihmisten ongelmiin, ettei heille
jää aikaa huomata omia ongelmiaan ja ratkoa niitä.
- He välittävät niin syvästi, ja usein tuhoisasti, ympärillään olevien ihmisten
ongelmista, että he aina unohtavat kuinka huolehtia itsestään.
- He tuntevat vastuuta niin paljosta, koska ihmiset heidän ympärillään tuntevat niin
vähän vastuuta.
- Alkoholistien lapset ovat alkoholismin säälittäviä uhreja. He eivät juo, mutta ovat
alkoholin uhreja. He kokevat kivun ja tuskan ilman alkoholin puuduttavaa vaikutusta.
- Nämä lapset ovat uhreja, jotka rimpuilevat epätoivoisesti päästäkseen eroon
tuskastaan ja epävarmuudestaan. Nämä viattomat uhrit tarvitsevat suunnattoman määrän
ymmärtämystä, lohdutusta, huolenpitoa, tietoa ja ennen kaikkea tukevaa psykologista
hoitoa.
Juva 4.1.90 Matti Rossi
Site: Reijo Paunonen
KIRJALLISUUTTA:
1. Cathlene Brooks, The secret everyone knows, Kroc Foundation, San Diego, 1981.
2. Janet Geringer Woititz, Adult Children of Alcoholics, Published by Health
Communication, USA, 1983.
3. Claudia Black, repeat after me, MAC Printing and Publications, Colorado, 1985.
4. Jael Green Leaf, Co-Alcoholic/Para Alcoholic, New Orleans, 1987.