Lukijalle
Hyvää lukuvuotta 2008-2009 oppilaille, vanhemmille sekä opettajille ja muulle henkilökunnalle.
Uusille oppilaille ja uusille vanhemmille lukuvuoden aloitus on moniin uusiin asioihin tutustumista. Tämän helpottamiseksi on tehty tämä Lukuvuositiedote. Muita se auttaa palauttamaan asiat kesän jäljiltä uudelleen mieliin. Joka vuosi tulee myös joitakin muutoksia, koska tarkoituksena on koko ajan kehittää koulun toimintaa. Tässä kehitystyössä tarvitaan yhteistyötä ja yhteistä ymmärrystä oppilaiden, vanhempien ja opettajien välillä.
Juvan yläasteella opiskelee tänä lukuvuonna 254 oppilasta. Opettajia yläasteella on 28. Jotta työ sujuisi hyvin, on meillä oltava yhteinen tavoite ja yhteiset pelisäännöt. Mm. näitä asioita tässä vihkossa esitellään
Uuteen lukuvuoteen lähdettäessä jokaiselta nuorelta odotetaan vastuullista työntekoa ja muiden huomioimista sekä yhteisten pelisääntöjen noudattamista. Meidän aikuisten on osoitettava heille, että me välitämme heistä, autamme heitä ja pidämme heistä huolen.
Yhteistyössä
Pirkko Vihavainen
rehtori
LUKUVUOSI 2008-2009
KANSLIA
Puh. 7551 320 av. 8.00-16.00
Fax 7551 330
Koulusihteeri: Tuija Auvinen puh. 7551 320, e-mail: etunimi.sukunimi@juva.fi
Rehtori: Pirkko Vihavainen puh. 7551 326, 040-5601045
e-mail:etunimi.sukunimi@juva.fi
Vararehtori: Arto Huuskonen puh.7551 320, e-mail: etunimi.sukunimi@juwanet.org
Opinto-ohjaaja: Juha Pesonen puh. 7551322, e-mail: etunimi.sukunimi@juva.fi
Opettajat: puh. 7551 296
e-mail: etunimi.sukunimi@juwanet.org
Terveydenhoitaja Eija Luukkonen puh. 7551 323,
e-mail: etunimi.sukunimi@juva.fi
Koulun kotisivut löytyvät osoitteesta www.juwanet.org
OPETTAJAT, lyhenne lukujärjestyksessä, opetusaine, valvontaluokka
Vihavainen Pirkko PV RU
Anttonen Seija SA SA, RA
Armanto Terhi TA EN 9B
Huuskonen Arto AH TN, BG 8D
Ikonen Satuhannele SI MA, FY, KE
Itkonen Riitta RI ER 7-9F
Jussila Ulla UJ EN, RU 9D
Kojo Mikko MK HI, AI, UE 7B
Korhonen Hannu HaK MA, FY, KE
Kotanen Hannele HK BI, GE, TT
Kutvonen Ullariikka UK KU 9A
Luukkonen Katja KaL MU 9E
Mansukoski Satu SM UE, ET
Martikainen Harri HM AT,FK,MA 8A
Martikainen Päivi PM BI, GE, MM
Martikainen Tuula TM TS, KU 7D
Nuuja Kristiina KN AI
Pelli Kaisa KP MA, BG, TT
Penttinen Hannele HP AI 8B
Pesonen Juha JP OP
Pärnänen Noora NP HI, YH 8C
Pöllänen Seppo SP MA, FY, KE
Ruotsalainen Anneli AR erityisopetus
Seppänen Hanna HS KO,TT,UE 9C
Toivola-Roikonen
Maija-Riitta MTR RU 7A
Tuovinen Sari ST LI, TT
Valkonen Hillevi HV KO, MA, TT
Väisänen Virpi VV ER.OP 7-9G
Äikäs Antti AÄ LI, TT
sijaisena Jouni Korhonen 1.2.09 saakka
KOULUNKÄYNTIAVUSTAJAT
Hanna-Mari Häkkinen
Anne Karén
Sisko Parkkinen
Anna-Leena Pulkkinen
Ulla-Maija Pöllänen
Moniammatillisen ja tiiviin yhteistyön tuloksena meillä on turvallinen ja viihtyisä koulu, jossa oppilaat kehittyvät kannustavassa ja iloisessa ilmapiirissä.
1) Annamme laadukasta ja monipuolista yleissivistävää opetusta
2) kasvatamme vastuulliseen yhteistyöhön ja hyviin vuorovaikutustaitoihin sekä
3) annamme hyvät jatko-opintomandollisuudet
|
Hyvä työrauha Säännöllinen koulunkäynti Opiskelutaitojen kehittäminen Työvälineistä ja läksyistä huolehtiminen |
Nämä otetaan huomioon arvioinneissa.
Erityisopetus
Hyvinvoinnin edistäminen
Kansainvälisyys
Nivelvaiheet
Yrittäjyys
Koulu alkaa klo 8.55 ja loppuu 14.55, ellei lukujärjestyksessä tai muutoin toisin ilmoiteta. Klo 8.55 on päivänavaus, jonka maanantaisin pitää keskusradion kautta kukin opettaja vuorollaan ja perjantaisin seurakunnan edustaja. Muina aamuina päivänavaukset pidetään luokissa. Poikkeuksena pääsiäisviikko, jolloin käsitellään keskusradion kautta pääsiäisaikaan liittyviä teemoja.
Oppitunnit Välitunnit
1. 8.00-8.45 8.45-8.55
2. 8.55-9.45 9.45-10.00
3. 10.00-10.45 10.45-11.15 (1. Ruokailuvuoro)
4a. 11.15-12.00 12.00-12.15
4b. 11.00-11.45 11.45-12.15 (2. Ruokailuvuoro)
5. 12.15-13.00 13.00-13.20
6. 13.20-14.05 14.05-14.10
7. 14.10-14.55
Välitunnit vietetään koulun alueella. Sampolassa voi käydä luokka-asteittain klo 13.00-13.15 seuraavasti: maanantaisin 7.luokat, tiistaisin 8.luokat ja torstaisin 9.luokat. Oleskelualue on Sampolan sali ja eteisaula. Sampolan piha ei ole oleskelualuetta.
Kunnan kirjastossa voi käydä klo 13.00-13.15 asioimassa seuraavasti: maanantaisin 9.luokat, keskiviikkoisin 8.luokat ja perjantaisin 7.luokat.
Jokaisen pitää olla hyvissä ajoin ennen oppitunnin alkua luokan ovella, ulkovaatteet naulakkoon laitettuina. Jos myöhästyt esim. terveydenhoitajan tai kuraattorin vastaanotolla käytyäsi, pyydä häneltä lappu, jossa on mainittu aika, jolloin olit hänen luonaan. Terveyskeskuskäynneistä näytetään myös lappu. Hammashoitolakäynnistä sinun pitää pyytää leimalla varustettu lappu ja näyttää se opettajalle.
Jos ennen ruokailua on kaksoistunti, ruokailuun voi mennä puolelta. Jos kaksi viimeistä oppituntia pidetään ilman välituntia, koulu loppuu 14.50. Jos päivän viimeisenä on kolmoistunti, koulupäivän voi lopettaa 14.30, jos välitunteja ei ole pidetty.
Kuljetuksista päättää
sivistystoimistossa Päivi Toivari, puh. 7551263.
Oppilailla, joilla on lieviä oppimis- tai sopeutumisvaikeuksia, on mahdollisuus opiskella yhtä tai kahta oppiainetta luokattomassa erityisopetuksen pienryhmässä. Monella oppilaalla on yksilöllistetty oppimissuunnitelma jossakin aineessa. Opettajana toimii Anneli Ruotsalainen.
1.8.1994 alkaen on toiminut myös erityisluokka, jossa on yksilöllistetyn opinto-ohjelman mukaan opiskelevia oppilaita ja sellaisia, jotka tarvitsevat pienempää ryhmää. Tämän luokan opettaja on Riitta Itkonen.
Osa oppilaista voi olla joissakin aineissa myös yleisopetuksen ryhmissä.
Toinen pienluokka on niitä varten, joille keskittyminen isossa ryhmässä on vaikeaa tai joille olisi hyödyllisempää opiskella mahdollisimman paljon saman opettajan ohjauksessa. Pienluokan opettaja on Virpi Väisänen. Osan käytännön aineista opettavat aineenopettajat.
Yläasteen pääsisäänkäynnin aulassa, matalassa osassa on oppilaille ilmoitettavia asioita varten ilmoitustaulu. Opettajainhuoneen käytävässä on toinen taulu, jolla ilmoitetaan pysyväisluonteisemmat ilmoitukset.
Keskusradion kautta tulevat ilmoitukset luetaan pääsääntöisesti klo 8.55. Info-TV:ssä on myös tiedotuksia.
Opiskellaan 5-jaksojärjestelmässä. Jaksot ovat seuraavat:
I ma 11.8.08 - ti 30.9.08
II ke 1.10.08 - pe 28.11.08
III ma 1.12.08 - ti 3.2.09 (la 10.1. koulupäivä)
IV ke 4.2.09 – 3.4.09
V ma 6.4.09 – la 30.5.09
Jaksojen jälkeen lähetetään kotiin allekirjoitettavaksi jaksotuloste, johon on merkitty arvostelut sitä mukaa, kuin oppiaineita on opiskeltu. Jokaisessa aineessa annetaan yksi väliarvostelu ja lukuvuosiarvostelu. Varsinaiset todistukset annetaan edelleen kahdesti vuodessa, ennen joulua (korvaa 2.jakson jaksotodistuksen – arvostelut niistä aineista, joista väliarvostelu on silloin mahdollista antaa 1-2 jakson jälkeen). Lukuvuoden lopussa annetaan lukuvuositodistus. Viimeinen kouluviikko rauhoitetaan kaikilta kokeilta.
Jaksoluvussa on otettava huomioon, että opiskelu joissakin aineissa on hyvin tiivistä. Joskus koko aine voidaan opiskella jopa yhden jakson aikana. Kannattaa tarkistaa tämän vihkosen lopussa oleva jaksotuloste.
Luokanvalvoja käy luokan kanssa jaksojärjestyksen läpi ensimmäisen päivän aikana samoin aineenopettaja ensimmäisten tuntien aikana. Tällä tavoin pystyy suunnittelemaan opiskelua tehokkaammin. Jaksotuloste on liitteenä tämän vihkon lopussa. Se kannattaa pitää tallessa.
Huomaa, että 7 luokan musiikin, kotitalouden, kuvataiteen, teknisen ja tekstiilityön numeron jäävät päättötodistukseen, samoin 8. luokan kemian numero ja 8. luokan historian numero.
Koulun järjestyssäännöt on painettu erilliselle paperille, jonka luokanvalvoja käy läpi lukuvuoden alkaessa ja kouluun tulevan uuden oppilaan kanssa.
Perusopetuslain 36 §:ssä todetaan, että oppilasta, joka rikkoo järjestystä, menettelee vilpillisesti tai käyttäytyy muuten epäasiallisesti, voidaan rangaista kurinpidollisesti. Kurinpitorangaistuksia ovat kirjallinen varoitus ja oppilaan erottaminen enintään kuukaudeksi. Lisäksi opetusta häiritsevä oppilas voidaan määrätä poistumaan luokasta oppitunnin jäljellä olevaksi ajaksi.
Epäasiallisesti käyttäytyvä oppilas voidaan määrätä enintään kahden tunnin jälki-istuntoon (istunto maanantaisin klo 15.00 alkaen luokassa 107).
Jos oppilas ei saavu ilman pätevää estettä istuntoon, siitä seuraa lisäaikaa seuraavaksi kerraksi. Jos oppilas ei saavu seuraavallakaan kerralla, seuraa rehtorin puhuttelu. Jos istuntoja alkaa kertyä, pidetään perheneuvottelu. Myös oppilashuoltoryhmä voi kokoontua oppilaiden ja huoltajien kanssa. Jos tilanne ei korjaannu, antaa rehtori huomautuksen ja sen jälkeen, jos tilanne ei korjaannu, kirjallisen varoituksen. Määräaikainen erottaminen on myös mahdollinen.
Kotitehtävänsä laiminlyönyt oppilas voidaan määrätä työpäivän päätyttyä enintään tunniksi kerrallaan valvonnan alaisena suorittamaan tehtäviään. Oppilas tai kotiväki joutuu itse järjestämään kuljetuksen.
Jälki-istuntoa annetaan pääsääntöisesti tupakoinnista, työrauhan rikkomisesta, väkivaltaisuudesta, nimenväärennöksestä, lunttauksesta sekä kolmesta aiheettomasta myöhästymisestä ja kylällä käynnistä. Toistuvista tupakoinneista koulualueella otetaan yhteys poliisiin tai rehtori antaa kirjallisen varoituksen. Toivottavasti mihinkään toimenpiteisiin ei ole tarvetta.
Kuljetusoppilas joutuu itse hoitamaan kyytinsä istuntopäivänä. Jokainen oppilas on velvollinen tulemaan istuntoon sinä päivänä, joksi se on määrätty, ellei ole sairas, jolloin istunto siirtyy seuraavaan maanantaihin tai ellei ole muuta painavaa estettä, josta on etukäteen ilmoitettava istunnon antaneelle opettajalle. Istunnosta ilmoitetaan puhelimella.
Hissin käyttö on sallittu vain pyörätuolilla tai kyynärsauvojen avulla liikkuville oppilaille.
Luokanvalvoja sopii luokkansa kanssa kahden viikon jaksoiksi järjestäjät, jotka ilmoittavat läksyt ja poissaolijat opettajille. Järjestäjät huolehtivat myös taulun pyyhkimisestä ilman eri kehotusta sekä siitä, että pulpetit ovat asianmukaisessa järjestyksessä tunnin päätyttyä. Samoin he huolehtivat muista mahdollisista heille osoitetuista tehtävistä. Jokainen on velvollinen seuraamaan, milloin oma vuoro on.
Perusopetuslain ja –asetuksen tavoitteiden lisäksi painotetaan erityisesti hyvää työrauhaa, säännöllistä koulunkäyntiä, työvälineistä ja läksyistä huolehtimista sekä opiskelutaitojen kehittämistä. Näihin sisältyy myös sisäinen yrittäjyys. Nämä huomioidaan arvioinnissa, samoin kuin hyvät tavat ja toisen ihmisen huomioon ottaminen joka tilanteessa. Oppilaiden kielenkäyttöön kiinnitämme erityistä huomiota. Arviointikriteerit käydään läpi luokanvalvojan kanssa ensimmäisenä koulupäivänä.
Vanhempainillat:
*7.luokat ja erityisluokat ti 26.8.
*8.luokat ti 2.10.
*9.luokat (yhteishaku: 17.11. Juvan ammattiopistolla ja 25.11. koulukeskuksessa; kaikilla on mahdollisuus tutustua kumpaankin oppilaitokseen
*7.luokat 13.1. (valinnat)
Aikataulumuutokset ovat mahdollisia. Kutsut lähetetään yleensä oppilaiden mukana. Lisäksi eri luokkien vanhemmat ja luokanvalvojat sekä oppilaat voivat järjestää yhdessä omia iltojaan. Koululta löytyy tilat.
Edellä mainittujen vanhempainiltojen lisäksi voidaan pitää kaikille yläasteen oppilaiden vanhemmille koululla teemailtoja. Ohjelmassa on alustus ja keskustelua nuorten elämään kuuluvista aiheista.
Oppilaiden ja vanhempien yhteystiedot:
Luokanvalvojien tehtävä on toimittaa oppilaiden mukana yhteystietolomakkeet koteihin ensimmäisen koulupäivän aikana. Lomakkeet palautetaan luokanvalvojalle viikon sisällä, ja luokanvalvojat toimittavat ne edelleen koulusihteerille. Yhteystietoihin tulevat muutokset on viipymättä ilmoitettava luokanvalvojalle, joka puolestaan ilmoittaa ne koulusihteerille.
Ilmaisutaidon ryhmät pitävät mahdollisesti teatteri-illan. Musiikkiesityksille varataan konsertti-ilta huhti-toukokuussa. Nämä tilaisuudet on tarkoitettu kaikille nuorten esityksistä kiinnostuneille.
Kuvataiteen ja muiden aineiden töitä on esillä eri puolilla koulua.
Koulun kirjasto on huoneessa 102, korkeimman eli B-osan 1.kerroksessa. Kirjastonhoitajana toimii Hannele Penttinen. Kunnan kirjastossa voi asioida koulun jälkeen. Jokaisen on opeteltava liikkumaan ja puhumaan hiljaa kirjastossa, jottei häiritse siellä muita. Jokaiselle on varmasti selvää, että kirjastotyöntekijöiden sana on kirjastossa laki ja heidän ohjeitaan on noudatettava. Kirjasto palvelee meitä kaikkia mahdollisimman hyvin. Eri aineiden töitä tehtäessä voi kirjastoon mennä myös oppituntien aikana.
Juvan evankelisluterilaisen seurakunnan pastori on tavattavissa koulukeskuksessa myöhemmin ilmoitettuina aikoina neuvotteluhuoneessa tai ala-aulassa. Koulupastorin kanssa voit sopia esimerkiksi rippikoulun ennakkotehtävistä, voit kysellä seurakunnan toiminnasta tai jutella mieltäsi askarruttavista asioista. Kaikista keskusteluista papilla on ehdoton vaitiolovelvollisuus.
Seurakunnan toiminnasta ilmoitetaan neuvotteluhuoneen vieressä olevalla ilmoitustaululla.
Uusi uskonnonvapauslaki ja siltä osin perusopetuslain muutos ovat tulleet voimaan 1.8.2003. Koulu voi edelleen järjestää uskonnollisia tilaisuuksia kuten jumalanpalveluksia ja uskonnollisia päivänavauksia. Perusopetuksen oppilaan osalta oppilaan huoltaja ilmoittaa, jos oppilas ei omantuntonsa vastaisesti osallistu näihin tilaisuuksiin. Uskonnollisia tilaisuuksia meillä ovat perjantaiaamun ja pääsiäisviikon päivänavaukset sekä joulu- ja pääsiäishartaus.
Hammashoitoon kutsutaan koulun kautta. Vastaanottoajat koulupäivän aikana. Ajanvarauskortti on näytettävä opettajalle. Hammashoitolasta annettava leimalla varustettu lappu on toimitettava välittömästi tunnin opettajalle tai luokanvalvojalle.
Koulukuraattori Jaana Nulpponen (P. 040- 7380 757) käy tarvittaessa koululla ja ottaa lisäksi vastaan sosiaalitoimistossa.
Noudata erityistä varovaisuutta liikenteessä ja ota huomioon toiset tiellä liikkujat. Oman turvallisuutesi tähden käytä suojateitä. Koulun alueelle ei saa tulla mopoilla tai kevareilla.
Koulun lomat ovat seuraavat:
syysloma vko 43 20.-24.10.2008
joululoma 21.12.2008 – 2.1.2009
hiihtoloma vko 9 23.-27.2.2009
pääsiäisloma 10.-13.4.2009
vappu 1.5.2009
Työpäiviä on syyslukukaudella 91 ja kevätlukukaudella 97.
Huom! lauantai 10.1.2009 on koulupäivä
Jos joudut olemaan poissa koulusta, sinun vanhempasi on pyydettävä lupa poissaoloon seuraavasti:
*yksittäinen tunti aineenopettajalta
*enintään 3 päivää luokanvalvojalta
*3 päivää pidemmälle ajalle rehtorilta
Jos lupaa ei kuitenkaan ole voitu etukäteen pyytää, on huoltaja velvollinen antamaan poissaoloselvityksen ja syyn poissaoloon mahdollisimman pian luokanvalvojalle.
Jos olet saanut poissaololuvan rehtorilta, ilmoita siitä luokanvalvojallesi. Ilmoita asiasta myös opettajillesi ja sovi heidän kanssaan, miten hoidat opiskelusi kyseisissä aineissa poissaolosi ajalta. Jos kyseisenä aikana on kokeita, sovi niistä etukäteen opettajasi kanssa, miten ne hoidat.
Jos joudut sairastumisen takia lähtemään kotiin kesken koulupäivän, käy ensin terveydenhoitajalla. Jos hän ei ole paikalla, ilmoita asiasta luokanvalvojalle, muulle aineenopettajalle tai rehtorille, muuten poissaolo katsotaan luvattomaksi poissaoloksi ja siitä seuraa rangaistus.
Jos sairastumisen takia jäät pois kokeesta, ota heti kouluun tultuasi itse yhteys opettajaan ja sovi, milloin teet rästiin jääneen kokeen.
Jokainen luokanvalvoja ilmoittaa kutakin jaksoa varten viikoittain yhden välitunnin, jonka aikana luokka ja luokanvalvoja tapaavat toisensa. Tällöin selvitetään poissaolot ja yhteiset ja tarpeelliset asiat. Jokainen oppilas on velvollinen tulemaan paikalle.
LUOTTAMUSOPPILAAT
Jokainen luokka valitsee luokanvalvojan johdolla luokastaan luottamusoppilaan ja tämän varaedustajan. Toisen tulee olla tyttö ja toisen poika. Luottamusoppilas tai varaedustaja osallistuu ns. oppilasneuvoston kokouksiin (ks. oppilaskunta). Hän toimii tarvittaessa luokkansa edustajana käsiteltäessä luokan tai yksittäisen oppilaan asiaa. Hän on tarvittaessa yhteyshenkilö luokan ja opettajien välillä. Luottamusoppilas tai varaluottamusoppilas on myös luokalle tulevan uuden oppilaan ”tutor”. Luottamusoppilaan on oltava luotettava ja nautittava luokan luottamusta. Hänen on pystyttävä myönteisellä tavalla edustamaan luokkaansa.
Koulun käynti on koululaisen työtä. Peruskoulu on oppivelvollisuuskoulu. Menestyäksesi mahdollisimman hyvin sinun on oltava säännöllisesti tunneilla. Jokaisella tunnilla tarkistetaan läsnäolijat. Jos joudut olemaan poissa, sinun tulee viipymättä toimittaa luokanvalvojalle huoltajan allekirjoittama poissaolotodistus, jossa todetaan poissaolon syy. Poissaolotodistuksen pyydät luokanvalvojaltasi. Jos joudut olemaan poissa normaalilta lukujärjestykseen merkityltä tunnilta, vaikka jossakin koulun muussa tapahtumassa, sinun pitää ilmoittaa siitä etukäteen opettajallesi. Työelämässäkin ilmoitetaan poissaolosta esimiehelle. Samoin tukiopetukseen toisen aineen tunnin aikana on pyydettävä lupa hyvissä ajoin etukäteen.
Pienluokka ja erityisluokka ovat erillisessä piharakennuksessa. A-siipi on ala-asteen käytössä.
Luokat 101-104 ovat korkean eli B-osan ensimmäisessä kerroksessa. Ne ovat yläasteen käytössä. 201-306 ovat varsinaisesti lukion käytössä, mutta joitakin yläasteen tunteja pidetään siellä myös.
Luokat 107-138 ovat matalassa, uusimmassa D-osassa, ja ne ovat pääosin yläasteen käytössä. Yläasteen sisäänkäynti on myös tässä osassa. Teknisen työn ja maa- ja metsätalouden luokat ovat kentän takana E-rakennuksessa.
Kun sinulla on asiaa jollekin opettajalle opettajainhuoneeseen, kysy ensin joltakin opettajalta, onko kyseinen opettaja tavattavissa, ja vasta luvan saatuasi menet opettajainhuoneeseen. Asioidessasi kansliassa tai opettajainhuoneessa jätä takki ja reppu käytävän naulakkoon. Hattu, lippis tai pipo otetaan päästä myös opettajainhuoneeseen tai kansliaan tultaessa.
Voimassa oleva opetussuunnitelma otettiin käyttöön syksyllä 2005.
Valtioneuvoston antaman asetuksen 475/2006 4§:n mukaisista nuorille työntekijöille erityisen haitallisista ja vaarallisista töistä on sosiaali- ja terveysministeriö antanut esimerkkiluettelon 302/2007, joka on tullut voimaan 1.4.2007.
Asetus koskee varsinkin käsityön – erityisesti teknisen työn – opetuksessa käytettäviä koneita, laitteita ja työvälineitä sekä fysiikan, kemian, biologian ja kuvataiteen harjoitustöissä käytettäviä kemiallisia aineita ja valmisteita sekä työkaluja ja sähköisiä laitteita.
Juvan yläasteella noudatetaan vuonna 2005 käyttöön otettua opetussuunnitelmaa, joka on nähtävissä koulun kotisivuilla. Jos huoltajalla ei ole mahdollisuutta tutustua koulun kotisivuihin, voidaan pyynnöstä toimittaa myös opetussuunnitelman paperiversio. Asianomaiselta aineenopettajalta saa tarvittaessa tarkennusta asetuksessa mainituista asioista.
Tämän otsikon alla mainitut asetukset löytyvät osoitteista www.finlex.fi ja www.tyosuojelu.fi.
Koulu hankkii oppikirjat. Oppikirjoja kierrätetään taloudellisista syistä. Pidä ne asiallisessa kunnossa. Muuten voit joutua korvaamaan kirjan.
Koulun opinto-ohjaaja on Juha Pesonen. Hän on tavattavissa työhuoneessaan, puh. 7551 322.
Opinto-ohjaajan tehtäviin kuuluu oppilaiden ohjaaminen sekä luokkatunneilla että henkilökohtaisesti opiskelu-, koulutus- ja urasuunnitelmien teossa sekä oppimis- ja sopeutumisvaikeuksissa. Lisäksi työhön sisältyvät myös tiedotus- ja yhteydenpitotehtävät oppilaiden huoltajiin, opettajiin sekä koulu- ja työvoimaviranomaisiin.
Koulussa toimii oppilashuoltoryhmä, joka koordinoi psyykkistä ja sosiaalista oppilashuoltoa. Ryhmään kuuluvat rehtori, opinto-ohjaaja, laaja-alainen erityisopettaja, terveydenhoitaja sekä kuraattori. Tarvittaessa kokoukseen pyydetään muitakin henkilöitä asiasta riippuen. Ryhmä kokoontuu kerran viikossa torstaisin klo 8-9. Käsiteltävät asiat ilmoitetaan rehtorille, joka toimii ryhmän puheenjohtajana.
OHR toimii yhdyssiteenä Euroopan terveet koulut –projektissa. Projektin tarkoituksena on koko työyhteisön terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Kouluun on tehty lukuvuoden 2006-07 aikana hyvinvointisuunnitelma, joka löytyy koulun kotisivuilta.
Oppilaskuntaan kuuluvat kaikki oppilaat. Oppilaskunta valitsee itselleen syksyllä hallituksen, jonka tulee nauttia oppilaskunnan luottamusta. Oppilaskunnan hallitus on yksittäisen oppilaan tie vaikuttamiseen, toisin sanoen oppilaskunnan hallitukseen otetaan yhteyttä, kun halutaan johonkin asiaan muutosta tai parannusta. Hallitus valmistelee ehdotuksia, tekee päätöksiä ja hoitaa päätöksien toteutuksen. Oppilaskunnan hallitukseen kuuluu lukuvuosittain n. 10 oppilasta, joille jaetaan vastuualueet, esim. puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, rahastonhoitaja, yleismies, välinevastaava jne. Oppilaskunnan opettajajäsen on Antti Äikäs. Oppilaskunta voi järjestää erilaisia tapahtumia, kahvituksia, teemaviikkoja, ystävänpäiväkarkeloita jne.
Oppilaskuntaan kuuluvat kaikki oppilaat. Ylin päättävä elin on oppilasneuvosta tai –valtuusto, jonka muodostavat luokkien luottamusoppilaat. Oppilasneuvosto mm. valitsee oppilaskunnan hallituksen, joka on kuten muutkin hallitukset, valmisteleva ja toimeenpaneva elin. Oppilaskunnan hallituksella on puheenjohtaja, jonka hallitus keskuudestaan valitsee, sekä sihteeri ja rahastonhoitaja. Oppilaskunnan hallitukseen kuuluu 7 jäsentä. Oppilaskunnan ohjaajana on Antti Äikäs. Oppilaskunta voi järjestää erilaisia tapahtumia, kuten urheilupäiviä, teatteriretkiä, ystäväpäivätempauksia jne.
Jokaisella luokalla on poissaolovihko, johon eri aineiden opettajat merkitsevät tunnilta poissa olleet oppilaat. Vihkot säilytetään opettajainhuoneessa.
Koulussa ei ole puhelinta oppilaiden käyttöön. Kiireellisissä kouluun liittyvissä tapauksissa voi käyttää opettajainhuoneen puhelinta, mutta ensin täytyy kysyä siihen lupa joltakin opettajalta tai koulusihteeriltä. Matkapuhelimen käyttö tunnilla on kielletty.
Koska koulu ja sen ympäristö ovat meidän kaikkien yhteistä työympäristöä, meidän kaikkien velvollisuus on pitää ne omalta osaltamme siisteinä. Sinä voit vaikuttaa ympäristöösi ja tehdä se viihtyisämmäksi itsellesikin. Heitä siis roskat roskakoriin, älä lattialle tai pihalle. Sama koskee myös koulumatkoilla ja joka paikassa.
Polkupyörät: polkupyörätelineissä. Mopot ja moottoripyörät: kirkon parkkipaikalla postin puolella. Koulun alueelle ei saa tulla koulupäivän aikana mopoilla tai moottoripyörillä.
RAHA JA ARVOESINEET
Älä jätä rahaa tai arvoesineitä valvomattomiin tiloihin, kuten esimerkiksi naulakoihin.
Koulukeskuksen emäntä on Päivi Tiainen, puh. 7551 325.
Yläaste ruokailee kahdessa vuorossa. Erityisluokat ensimmäisessä vuorossa yläruokalassa. Muut alaruokalassa. Ruokailuvuoroista ilmoitetaan info-TV:ssä jaksojen vaihtuessa.
Tietyt rutiinit helpottavat työskentelyäsi. Ole ajoissa paikalla. Tervehdi opettajia ja henkilökuntaa. Anna tilaa toisille käytävällä ja muuallakin kohdatessa. Avaa ovi toisella kulkijalle ja aina aikuisille.
Kuuluu tapoihin tervehtiä myös niitä opettajia, jotka eivät sinua opeta. He kuuluvat samaan työyhteisöön kuin sinä. Tervehdi myös vieraita, joita silloin tällöin koululla liikkuu. Sinä ja me kaikki olemme koulumme edustajia. Me annamme omalla käyttäytymisellämme kuvan myös omista perheistämme!
Tunnin alkaessa tervehditään opettajaa seisaaltaan, ja opettaja antaa luvan istuutua. Samoin tunnin päättyessä opettaja antaa luvan työskentelyn lopettamiseen, tervehditään, jokainen laittaa oman paikkansa kuntoon ja vasta sitten lähdetään. Päivänavauksesta myöhästynyt päästetään luokkaan vasta päivänavauksen loputtua. Päivänavauksista huolehtivat maanantaisin opettajat perjantaisin seurakunta. Oppilaat voivat luokanvalvojansa kanssa myös pitää päivänavauksia keskusradion kautta.
Lue huolellisesti läksyt ja tee aina kotitehtävät. Niitä annetaan, ei kiusaksi vaan, että sinulla on mahdollisuus harjoitella opeteltuja asioita. Kun tekee joka kerran läksyt kunnolla, on kokeisiin lukeminen paljon helpompaa. Kokeet ruuhkautuvat usein. Viikossa voi olla jopa neljät tai viidet kokeet.
Ole aktiivinen tunnilla. Se vaikuttaa todistusnumeroihin ja auttaa oppimaan asiat paremmin.
Tee tunnilla muistiinpanonoja.
Koulussa annetaan rajoitetusti tukiopetusta. Jos kuitenkin olet sairauden takia joutunut olemaan kauan poissa tai muuten et saa opetuksesta kiinni, ota yhteys opettajaan. Tukiopetusta voidaan antaa kouluajan ulkopuolella tai koulupäivän aikana, jos opettajalla on vapaata. Pidä kuitenkin huoli, ettet ole saman aineen tunnilta useampaa kertaa poissa. Lomamatkojen takia ei tukiopetusta anneta.
Jokaisella 7.luokalla on tukioppilaskummeja, jotka ovat 8. tai 9.luokalla. Voit kääntyä ”kummisi” puoleen sellaisissa asioissa, joita et halua kertoa opettajille tai muille aikuisille. Tukioppilas ei ole mikään terapeutti, mutta hän voi kuunnelle sinua ja hakea apua muualta, koska hän tietää, kenen puoleen voi kääntyä. Tukioppilaat myös ylläpitävät ja edistävät koulun myönteistä ilmapiiriä.
TYÖELÄMÄÄN TUTUSTUMINEN (TET)
Työelämään tutustuminen hoidetaan sillä tavalla, että 7.luokkalaiset ovat yhden päivän tammi-helmikuussa omalla koululla tai muussa kunnan kiinteistössä töissä ruokalassa, siivoamassa tai laitosmiesten apulaisina. 8.luokalla on viikon jakso syksyllä oman kiinnostuksen mukaan valitussa työpaikassa ja 9.luokalla yksi viikko syksyllä ja yksi toukokuun loppupuolella, samoin omavalintaisessa paikassa. On tarkoitus, että oppilaat yläasteen aikana tutustuvat mahdollisimman monipuolisesti eri ammatteihin. Yksi päivä syksyn TETistä ollaan Juvan ammattiopistolla.
TET-jaksot ovat: 9.luokat 6.-10.10.08 ja 18.-22.5.09
8.luokat 13.-17.10.08
Jokaisella oppilaalla ja opettajalla on oikeus työrauhaan. Sinuna on omalta osaltasi annettava toisille myös työrauha. Et saa meluta etkä häiritä toisten työskentelyä. Älä metelöi myöskään käytävillä, koska luokissa voi olla menossa tunti, ja käytävämelu kuuluu luokkiin sisälle. Tämä pitää ottaa huomioon myös siksi, että lukiolla ja yläkoululla on välitunnit eri aikaan.
Työrauhan ylläpitämiseen kuuluu myös toisen ihmisen huomioon ottaminen ja toisen kunnioittaminen ihmisenä. Tämä tarkoittaa myös sitä, että ei kiusaa ketään millään tavalla. Kiusaamisen ehkäisemisessä on kaikissa Juvan kouluissa käytössä sama ohjelma. Älä kiusaa –kansio löytyy joka koululta. Siinä on myös kerrottu, miten menetellään, jos joku kuitenkin kaikesta huolimatta osallistuu kiusaamiseen.
Katso välituntien ajat kohdasta ´koulupäivän aikataulu´. Välitunnit vietetään koulun alueella. Jos oppilaan täytyy koulupäivän aikana toimittaa jokin vanhempien antama kiireellinen tai välttämätön asia, äiti tai isä kirjoittaa siitä lapun luokanvalvojalle. Ilman erityistä lupaa ei siis kirkolle saa mennä. Toivomme, että myös vanhemmat näkevät tämän menettelyn tärkeänä. Ensisijaisesti on kysymys oppilaiden turvallisuudesta, koska välituntivalvonta toimii vain koulun alueella, ulkona ja sisällä. Lisäksi oppilaat ovat poissa liikenteestä.
Koska yläasteen ja lukion välitunnit ovat pääsääntöisesti eri aikoihin, on jokaisen pidettävä huoli siitä, että ei metelöi käytävässä, vaan antaa luokissa työskenteleville työrauhan.
Kirjastovälitunnit
maanantaisin 9. luokat
keskiviikkoisin 8. luokat
perjantaisin 7. luokat
Sampola-välitunnit:
maanantaisin 7. luokat
tiistaisin 8. luokat
torstaisin 9. luokat
Koulualue käsittää koulurakennuksen piha-alueineen, koulun kentän ja sen takana sijaitsevan E-rakennuksen, koulun pihassa olevan erityisopetusrakennuksen sekä sen välittömässä läheisyydessä olevan puistikon. Koulualueen rajat ovat siis Juvantie, Juvantieltä Sampolaan menevä tie, koulun kentän ulkoreunat sisältäen E-rakennuksen. Koulun kentän jälkeen raja kulkee koulun pihassa olevan puistikon ulkoreunaa ja torin koulunpuoleista reunaa pitkin Juvantiehen.
VÄLIPALA
Välipalaa ei toistaiseksi ole tarjolla.
Sinun tulee huolehtia omalta osaltasi, että koulussa oleva yhteinen omaisuus pysyy siistinä ja hyvässä kunnossa. Jos olet kuitenkin rikkonut tai muuten vahingossa turmellut koulun käytössä olevaa omaisuutta, sinun täytyy heti kertoa siitä jollekin opettajalle.
KÄYTTÄYTYMISEN ARVIOINNIN PERUSTEET
Oppilas käyttäytyy moitteettomasti. Hän on monipuolisesti aktiivinen, ystävällinen ja auttavainen sekä hyvin vastuuntuntoinen.
Oppilas käyttäytyy yleensä moitteettomasti (ks. 8 kriteerit)
Oppilas käyttäytyy melko moitteettomasti. Moitteettomaan käytökseen kuuluu mm. seuraavaa:
• toisten huomioon ottaminen ja erilaisuuden hyväksyminen
• työrauhan antaminen
• hyvien tapojen noudattaminen
• ympäristöstä huolehtiminen
• koulun järjestyssääntöjen ja sopimusten mukaan toimiminen
Oppilaan käyttäytymisessä on melko usein huomautettavaa (ks. 8 kriteerit)
Oppilaan käyttäytymisessä on usein huomautettavaa (ks. 8 kriteerit)
Oppilas on välinpitämätön, ja hänen asenteensa on kielteinen (ks. 8 kriteerit)
Oppilas ei ole koulun keinoin ohjattavissa.
TYÖSKENTELYN ARVIOINTIKRITEERIT ARVOSANALLE KAHDEKSAN (8 )
Oppilaalla on yritteliäs asenne opiskeluun. Hän on huolellinen sekä ottaa ympäristön ja turvallisuusnäkökohdat huomioon. Hän pystyy työskentelemään sekä yksin että ryhmässä.
Eri oppiaineissa huomioidaan lisäksi oppiaineelle ominaiset seikat.
Tapahtumat 2008-2009
*pe 8.8. suunnittelupäivä klo 12-15
*ma 11.8 koulu
alkaa klo 8.55
*ti 26.8
7.luokkien vanhempainilta klo 18.30
*to 28.8
liikuntailtapäivä
*ti 2.9
opettajainkokous
*ti
2.9 8. luokkien vanhempainilta klo
18.30
*ti 7.10 opettajainkokous
2. jakso alkaa ke 1.10
*6.-10.10
9. luokkien TET (vko 41)
*13.-17.10 8.
luokkien TET (vko 42)
*20.-24.10
syysloma (vko 43)
*hyvän
mielen teema loka-marraskuu?
*ti 4.11
opettajainkokous
*ma 17.11
9. luokkien vanhempainilta yhteishausta
Etelä-Savon ammattiopiston Juvan yksikössä klo 18.30
*ti
25.11 9.luokkien vanhempainilta Juvan
lukiossa klo 18.30
* vkot 45-49 aluekilpailut
Taitaja 9
3.
jakso alkaa ma 1.12
*pe 5.12 itsenäisyysjuhla
*ti
16.12 opettajainkokous
*la 20.12
joulujuhla klo 9.00 kirkossa lukion kanssa
joululoma
22.12.08 - 2.1.09
Huom. la 10.1.09 koulupäivä
*ti
13.1 opettajainkokous
*ti 13.1 7. luokkien vanhempainilta (valinnat) klo 18.30
4.
jakso alkaa ke 4.2.
*ti 10.2 opettajainkokous
vko
7 Ystävänpäivän
karkelot (Oppilaskunta)
NouHätä -kilpailu
*to
12.2 tietoturvapäivä
*23.-27.2
hiihtoloma (vko 9)
*ti 3.3
varaus opettajainkokoukselle
5.
jakso alkaa ma 6.4.
*to
9.4 pääsiäishartaus klo
14.00
Riistalounas myöhemmin sovittuna aikana
*ke 15.4
lentopalloturnaus
*la
25.4 arviointi- ja suunnitteluveso 9-15
*ti
1.5 vappu
*ti 5.5 opettajainkokous
*ti
5.5 6. luokkien
vanhempainilta
*ma 18.5 opettajainkokous
*18.-22.5
9.luokkien TET (vko 21)
liikennekilpailu viikolla 22 yhteistyössä
poliisin ja Liikenneturvan kanssa
*ke 27.5 9. luokkien
maailmalle lähettäminen klo 13.30 tai klo 14.10
*pe
29.5 7.- ja 8.luokkien kevätjuhla klo 14-15
(9.luokilla lv.-tunti)
*la 30.5 9.
luokkien kevätjuhla klo 9 auditoriossa
klo 10
todistusten jako 7. ja 8. luokille
* ti 23.6
hylättyjen arvosanojen korottaminen klo 10
HYVÄÄ
KESÄÄ!
Toimintakalenteri viitteellinen.
Muutokset mahdollisia.
Tietoa tapahtumista lukuvuoden aikana löytyy koulun kotisivujen Ajankohtaista –osastosta.