| Historiikki
Juvan nuorisovaltuuston suunnittelu
alkoi kevättalvella 1998, kun 15.4 yläasteen yhdeksäsluokkalaisille
ja lukion ykkösluokkalaisille pidetyssä "poliittisessa"
tilaisuudessa, ehdotettiin jonkinlaisen nuorisotoiminnan aloittamista.
Paikalla olleet nuoret innostuivat asiasta ja jo kolme päivää
myöhemmin kolme nykyistä valtuustolaista lähti Valkealalle
Nuppi´98 -tapahtumaan vinkkejä ja neuvoja hakemaan.
Ensimmäinen epävirallinen kokouks
pidettiin 4.5.1998, jonka jälkeen niitä pidettiin tasaiseen tahtiin
nuorisovaltuuston sääntöjen, vaalien ja toiminnan suunnittelun
merkeissä. 18.-20.9.1998 pidettiin ensimmäinen pitempi
koulutustilaisuus, jonka aikana nuorisovaltuuston nimikilpailu
ratkaistiin. Pauli Kervisen R.A.T.A.S. Ratkaisuja Annetaan Toimivalla
Asiallisella Systeemillä -ehdotus voitti ja siitä tuli valtuustomme
virallinen nimi. Viikonlopun aikana painoimme myös Puskaradio
t-paidat, jotka oli tarkoitus laittaa päälle kun oli jotain
tiedotettavaa, sekä nauhoitimme videomainoksen, jonka tarkoitus oli
houkutella muita nuoria mukaan toimintaamme. Merkittävin saavutus
sinä viikonloppuna oli kuitenkin nuorisovaltuuston lopullisen
esityksen tekeminen Juvan kunnanvaltuustolle. Tätä esitystä
kunnanvaltuusto käsitteli kokouksessaan ?.10.1998, joka
poikkeuksellisesti oli järjestetty koulukeskuksen Auditoriossa.
Yleisönä olivat yläasteelaiset ja lukiolaiset. Ehdotuksemme
hyväksyttiin sitä muuttamatta ja kunnanvaltuusto päätti, että
nuorisovaltuustolaisilla on kaikissa kunnan lautakunnissa,
johtokunnissa sekä hallituksessa puhe- ja läsänolo-oikeus sekä
puheoikeus valtuustossa etukäteen pyydettäessä. Rattaalla on oma
määräraha, joka tällä hetkellä on 20 000 mk. Lisäksi kunta on
sitoutunut käsittelemään kaikki nuorten ja nuorisovaltuuston
tekemät aloitteet kahden kuukauden kuluessa kunnan toimielimissä.
Vajaan viikon päästä valtuuston
kokouksesta järjestimme vaalidiscon, jossa ehdokkaat esittäytyivät.
Ehdokkaaksi ei kuitenkaan asettautunut kuin 12 nuorta, joten vaaleja
ei pidetty ja ehdokkaat saivat valtuustopaikkansa automaattisesti.
Lisäksi nuoria tuli valtuustoon oppilaskuntien, kylien, järjestöjen
sekä erityisnuorten edustajina. 16.11.1998 R.A.T.A.S. piti
ensimmäisen virallisen kokouksensa, järjestäytymiskokouksen, jossa
valittiin puheenjohtaja Sanna Juvonen, varapuheenjohtaja Joel
Puhakainen, sihteeri Anna Grotenfelt sekä varasihteeri Johanna
Hämäläinen.
Vuoden 1999 helmikuussa R.A.T.A.S. sai
kuulla kunnan suunnitelmasta pystyttää puutaideteos Juvaraitin
varrelle. Meidän nuorisovaltuustolaisten mielestä teos oli kuitenkin
aivan liian kallis ja mitäänsanomaton, joten päätimme kerätä
adressin, jonka avulla pyrimme muuttamaan teosta halvemmaksi ja
juvalaisemmaksi. Adressin nähtyään kunnanhallitus päätti
siirtää päätöksen kyseisestä asiasta myöhemmäksi. Puolitoista
vuotta myöhemmin ei vieläkään ole suunnitelmaa uuden teoksen
pystyttämisestä. Kevään 1999 aikana teimme kyselyn nuorten
kiinnostuksesta nuorisotaloa kohtaan. Kysely osoitti, että juvlaiset
nuoret kaipasivat omia tiloja, joten ryhdyimme hankkimaan sellaista.
Kunta antoikin meille sopivat tilat, mutta nuorten mielestä ne olivat
sijottuneet liian kauas, joten päätimme hylätä nuortentalo-idean
ja sen sijaan parantaa käytössä olevien nuorisotilojen
aukioloaikoja. 28.5.1999 oli uudistetun Juvakadun avajaiset joihin
R.A.T.A.S. osallistui pitämällä infopöytää. Kesällä osa
nuorisovaltuustolaisista teki kunnan pyynnöstä videon kunnan
budjetista. Syksyllä julistimme kilpailun, jonka avulla haimme
Rattaalle logoa. Kilpailun voitti Wilhelm Grotenfelt. Silloin panimme
myös alulle nettisivujen ja ilmoitustaulujen suunnittelun.
Marraskuussa järjestimme ensimmäisen suuremman nuorisotapahtuman
Nimettömän Yön. Olimme yhteistyössä juvalaisen
Marraspijot-tapahtuman kanssa. Perjantaina 19.11.1999 olimme
järjestäneet discon, jossa soitti juvalaisia bändejä ja lauantaina
20.11. oli mahdollista käydä kirjastossa kuuntelemassa musiikkia tai
runolausuntaa pitkälle yöhön, kirkossa lauloi juvalainen
nuorisokuoro ja siellä pidettiin yömessu. Koulukeskuksessa sai
käydä taiteilemassa taideluokassa tai käydä kuuntelemassa
taidekahvilassa musiikkia ja katsella samalla juvalaista taidetta ja
syödä jotai pientä. Illan huipennuksena oli Auditoriossa pidetty
extreme-show. Ennen uutta vuotta painatimme R.A.T.A.S. 2000
-kalenterit kaikille rataslaisille. Olemme myös saaneet olla mukana
opettajien, rehtoreiden, kirjastonhoitajan yms. työhaastatteluissa
sekä osallistua koulun remontin suunnitteluun. Meitä on pyydetty
tulemaan kertomaan valtuustostamme moniin eri tilaisuuksiin
naapurikunnissa ja jopa Helsingissä ja Tukholmassa. Nyt seuraava
suuri tapahtuma on syksyllä pidettävät Rattaan vaalit sekä
kunnallisvaalit, joihin osa meistä osallistuu.
|