Platinaketun kirjoista vähän enemmän

Aisopos: Kaksikymmentä Aisopoksen satua. Kuvittanut Bernadette, suomentanut Marja Itkonen-Kaila. Otava 1980.

Miten käy, kun paimen jättää lampaat suden vartioimiksi? Mitä koira vastaa, kun sitä pilkataan huonommaksi juoksijaksi kuin jänistä? Kumpi saa miehen riisumaan viittansa, pohjatuuli vai aurinko? Kumpi kilpajuoksun voittikaan, jänis vai kilpikonna?

Aisopoksen satuja sanotaan olevan pari tuhatta. Oliko hän todellinen henkilö, kreikkalainen orja, sitä emme tiedä. Mutta hänen satuinaan tunnetut kertomukset ovat vaeltaneet tuulen tavoin ympäri maailman. Monista niistä on myös suomalainen versio kuten ketusta ja rypäleistä. Happamia ovat, sanoi kettu… Molemmissa teoksissa on hyvänkokoinen teksti ja satuja on mukana noin parikymmentä. Tarinat ovat lyhyitä ja napakoita.

Alexander, Lloyd: Kolmen kertomus. Suomentanut Ritva-Liisa Pilhjerta. Weilin+Göös 1987. Prydainin kronikka 1.

 

Kolmen kertomus on tarina vaeltamisesta, tehtävästä, kasvamisesta, ystävyydestä ja sankaruudesta. Taran tempautuu tapahtumiin mukaan varoituksetta: yhtäkkiä hän huomaa olevansa haavoittuneena matkalla Caer Dathyliin - Prydainin pääkaupunkiin - varoittamaan kuningas Sarvipään sotajoukoista. Matkakumppaneiksi ilmaantuvat prinssi Gwydion, aina nälkäinen gurgi, surkea bardi Fflewddur ja lörpöttelevä velhoprinsessa Eilonwy. Löytävätkö kumppanukset Hen Wenin - Prydainin ainona ennustajasian -, pystyvätkö he pysymään piilossa Sarvipään joukoilta ja ehtivätkö he Caer Dathyliin ajoissa?

 

Lloyd Alexanderin Kolmen kertomus on kiihkeätempoinen jännitystarina. Se on viisiosaisen Prydainin kronikan ensimmäinen jakso. Alkexanderin fantasiasarjaa pidetään yhtenä modernin fantasiakirjallisuuden klassikoista. Alexanderin henkilöhahmojen kirjo on laaja ja kiinnostava. Myös eläimillä on merkittävä osansa tarinassa. Lämmin huumori ilahduttaa lukijaa sekä tilanteiden että henkilöiden kuvauksessa. Lloyd Alexander on englantilainen. Book of three ilmestyi vuonna 1964.

Andersen, H.C.: Peukalo-Liisa. Kuvittanut Kaarina Kaila, suomentaneet Martti ja Sirkka Rapola. Otava 1988.

Vaimo kaipaa hartaasti lasta. Niinpä hän menee noidan luo pyyntöineen. Noita antaa vaimolle siemenen ja käskee tämän istuttaa sen kukkaruukkuun. Kauniin tulppaanin sisällä istuu pikkuruinen tyttö, ei peukaloa suurempi. Vaimo hoitaa tyttöä hellästi, mutta sammakko huomaa sen ja arvelee, että tuossapa oiva morsian hänen pojalleen. Niin Peukalo-Liisa joutuu maailmalle. Talveksi Peukalo-Liisa pääsee peltohiiren luo. Mutta tämä haluaa naittaa Liisan myyrälle. Miten Peukalo-Liisan käy?

Hans Christian Andersenin sadut ovat ehkä maailman tunnetuimpia taidesatuja. Ne ovat runollisen kauniita ja usein aika surullisia. Kaarina Kaila on vuosien varrella kuvittanut Andersenin satuja omalla hämyisellä ja lyyrisellä tavallaan. Ne on julkaistu myös yhteisniteenä.

Brezina, Thomas: Hulluttelevat pingviinit. Suomentanut Annukka Kolehmainen. Sanoma Magazines Finland Oy 2008.

Penny on eläinlääkärin tytär ja itsekin todella innostunut eläimistä. Pennyn elämä on ykskaks muuttunut koulussa todella kiusalliseksi. Hän tuntee itsensä ulkopuoliseksi ja jopa kiusatuksi. Onneksi hänellä on uusi ystävä Rebecca joka houkuttelee Pennyn bändiinsä ensin kitaristiksi mutta rooli muuttuukin sitten laulajaksi.

Pennyn päivät täyttyvät eläimistä, sekä sairaista että terveistä. Välillä joudutaan selvittämään pingviinien outoa sairastumista ja sitten samojen pingviinien mystistä katoamista.

Rebecan kotona on kireä tunnelma, perheen äiti käy ylikierroksilla ja tekee toistenkin elämästä todella hankalan. Rebecca on kaikesta huolimatta päättänyt voittaa bandikisan ja ”piiskaa” bändiläisiä hurjaan harjoitteluun.

Kaiken muun lisäksi kaupungissa tuntuu olevan joku outo eläinrääkkääjä, joka ampuu nuolipyssyllä viattomia lintuja ja koiria. Penny ei voi vastustaa kiusausta ruveta selvittämään syyllistä ja samalla hänen omat asiansa menevät yhä enemmän sotkulle koulussa.

Vihdoin Pennylle alkaa valjeta mikä koulussa mättää ja asiat alkavat pikkuhiljaa korjaantua.

Browne, Anthony: Retu uneksii. Suomentanut Arja Kanerva. Lasten Keskus 1997.

Retu on gorilla. Hän uneksii joskus olevansa filmitähti tai laulaja. Tai sumopainija tai balettitanssija. Joskus hän uneksii olevansa tutkimusmatkailija tai kuuluisa kirjailija…

Anthony Browne on lahjakas englantilainen kuvakirjailija, jonka gorillat Retu ja Riku ovat ihastuttaneet suomalaisiakin lapsia. Browne käyttää hienolla tavalla näkökulmatekniikkaa kuvissaan. ”Retu uneksii” on täynnä hienoja viitteitä maailmantaiteen kuuluisiin teoksiin. Näitä intertekstuaalisia viitteitä on aikuisenkin hauska bongata.

Cole, Babette: Tarzanna. Suomentanut Sinikka Sajama. Kustannus-Mäkelä 1991.

Tarzanna asuu eläinten kanssa syvällä viidakossa. Eräänä päivänä hän näkee erikoisen otuksen ja sieppaa sen kiinni. Se on poika, jonka nimi on Juuso. Tarzanna opettaa Juusolle eläinten kieltä ja Juuso Tarzannalle ihmisten kieltä. Sitten he lähtevät käymään kaupungissa. Mutta miten käy, kun Juuso vie Tarzannan eläintarhaan?

Brittikirjailija Babette Cole ei jätä huumorillaan ketään rauhaan. Hän tutkailee anarkian ja fantasian suomin avarin ottein lapsen arkielämän tärkeitä ja vakavia asioita: isyyttä, äitiyttä, eläimiä, mummoja, lisääntymistä, riitelyä, eroja. Eikä aikuinenkaan kyllä Colen matkassa pitkästy. Colen kirjoja on hauska lukea myös kirjallisen perinteen suodattamana. Päälaellaan on maailma myös Tarzannassa.

Dahl, Roald: Tautisia tarinoita. Kuvitus Quentin Blake, suomentanut Kimmo Pietiläinen. Art House 1996.

”Tää tuttu ruma tarina, ei sais’ ilmestyä kirjana. Minusta on perin kummaa, miksi vanhemmat ei huomaa, ett’ se kertoo oikeasta viekkaasta pikku varkaasta. Jos vain tilaisuuden saisin, Kultakutrin vangitsisin.” Kun nämä tarinat luet, takulla yllätyt. Miten loppuukaan Tuhkimo? Ja minkälaisten kääpiöiden luo Lumikkimme muuttaakaan? Ja kuka suden tappaa Punahilkassa?

Klassisia satuja runtelemassa on tässä englantilainen kirjailija Roald Dahl. Norjalaissyntyistä Dahlia voi hyvin pitää yhtenä maailman parhaista lastenkirjailijoista. Hän on vanha anarkisti, joka aina takuuvarmasti on lasten puolella. Näissä klassikkomuunnelmissa on perin yllättävät loput ja juonenkäänteet. Tarinat ovat runomuodossa.

Diterlizzi, Tony: Haltijakirja : Siderwickin kronikat, ensimminen osa. Suomentanut Ulla Lempinen (5 osaa).WSOY 2004.

Kaksoset Jared ja Simon sekä heidän siskonsa Mallory joutuvat muuttamaan olosuhteiden pakosta vanhaan ja ränsistyneeseen Spiderwickin eli Lukkivyöryn kartanoon. Jared on aiheuttanut koulussa ongelmia ja äiti on aika hermona Jaredin vuoksi. Heti kartanoon saapumisen jälkeen lapset huomaavat että talossa tapahtuu jotakin epäilyttävää. Seinien sisästä kuuluu epämääräistä  rapinaa ja aikansa asiaa tutkittuaan lapset löytävät seinän sisästä oudon ”pesän” jossa on aivan käsittämättömiä tavaroita. Löytyy myös vanha ruokahissi johon Jared mahtuu ja joutuu aivan ihmeelliseen ikkunattomaan ja ovettomaan huoneeseen joka paljastuu kirjastoksi. Kirjastosta löytyy salaperäinen haltijakirja, jota lapset eivät saisi edes avata. Lopulta Jared on aivan varma, että talossa asustaa tonttuja ja ronttuja. Nuo otukset ovat ilmiselvästi vihoissaan jostakin ja tekevät rumia kepposia lapsille. Kuten: sitovat Malloryn hiuksistaan sänkyynsä, sotkevat yöllä keittiön kamalaan kuntoon ja varastavat Simonin lemmikkihiiret. Äiti syyttää tästä kaikesta häirikkö Jaredia. Pikku hiljaa koko juttu alkaa selvitä lapsille – ja mitä sitten tapahtuu ?????

Kirja on jännittävä ja yllätyksellinen. Loppuun päästyäsi Sinun on pakko etsiä käsiisi sarjan toinen osa, koska tarina jää ilmiselvästi kesken.

Drake, Salamanda: Lohikäärmelaakso. Suomentanut Aila Herronen. WSOY 2007.

Astu rohkeasti ratsutilalle !! Täällä et kuitenkaan törmää hevosiin vaan LOHIKÄÄRMEISIIN. Bresalsaarten kuuluisin ja ehdottomasti paras lohikäärmetila ja –ratsastuskoulu on Lohikäärmelaakso.

Cara on tilanomistajan tytär ja hänen suurin haaveensa on päästä ratsastamaan ja lentämään omalla Taivaantanssija lohikäärmeellään. Caran isä on tuosta asiasta kuitenkin aivan erimieltä. Isä on ehdottomasti kieltänyt Caraa menemästä lohikäärmeen selkään eli ei puhettakaan ratsastamisesta ja tuo kielto on EHDOTON. Näin ollen Caran on tyytyminen pilttuiden siivoamiseen ja lohikäärmeiden puhdistamiseen ja seuraamaan sivusta toisten ratsastusta. Isällä on tietenkin syynsä tuohon ehdottomaan kieltoonsa, mutta Caran on sitä vaikea käsittää.

Caran maailma romahtaa lopullisesti kun hän tajuaa joutuvansa luopumaan rakkaasta Taivaantanssijastaan. Kuinka Cara selviää elämänsä hirvittävimmästä asiasta, pystyykö hän nousemaan isäänsä vastaan ? --- tuo kaikki selviää Sinulle kun luet kirjan.

Valloittava ja jännittävä kirja. EV

Edwardson, Åke: Samuraikesä. Suomentanut Sirpa Meripaasi.   Otava 2006.

12-vuotias Kenny viettää kesäänsä siirtolassa, niin kuin monena muunakin kesänä. Siirtola on paikka jota hän vihaa, huono ruoka ja hirveät hoitajat, jotka varastelevat lasten tuliaiskarkit. Etenkin siirtolan johtaja Eukko on suorastaan hirviömäinen.

Kenny on päättänyt tulla isona oikeaksi samuraiksi ja siksi hän harjoittelee mielensä hillitsemistä ja hänellä on myös puinen miekka jolla hän treenaa joka päivä. Kenny kavereineen rakentaa salaista linnoitusta, josta hoitajat eivät tiedä mitään. Kennyn mielestä toiset pojat ovat vähän lapsellisia ja joskus jopa tyhmiä. Tänä kesänä leirillä on kuitenkin aika mielenkiintoinen tyttö nimeltä Kerstin.

 

Kenny saa vihdoinkin tarpeekseen siirtolan karmeasta ruoasta ja ryhtyy syömälakkoon. Tästä lähtee tapahtumavyöry kulkemaan ja vihdoin lapset ryhtyvät tosissaan kapinoimaan ja seuraukset ovat arvaamattomia. EV

Fogeli: Puupään parhaat II: Sarjakuvia. Kustannus-Mäkelä 1994.

Pekka ja Pätkä päättävät mitata matkan asemalle metrin mitalla. ”Talkootyössä” Pekka ei oikein menesty: työnjohtaja vie hänet variksenpelätiksi. ”Säästäväisyysviikolla” Pekka säästää sukkia ja kenkiä.

Ola Fogelberg alias Fogeli on suomalaisen sarjakuvan isä. Hän syntyi 1894 ja kuoli 1952. Pekka Puupää -sarjakuva syntyi 30.4.1925 Kuluttaja-lehden sivuilla. Fogeli piirsi sarjaansa viikoittain yli 25 vuoden ajan. Puupää-hattu ojennetaan nykyäänkin vuosittain parhaalle suomalaiselle sarjakuvantekijälle. Armas Lohikosken elokuvat ovat edelleen tuoretta suomalaista viihdettä.

Grimm, Jacob ja Wilhelm: Grimmin satuaarteita. Kuvittanut Svend Otto S., suomentaneet Anja-Liisa Vartiainen, L. Aro ja Anni Swan. WSOY 2003.

Miten urhea räätäli tappaa kaksi jättiläistä, taltuttaa yksisarvisen ja vangitsee riehuvan villisian? Miten ikäkulut aasi, koira, kissa ja kukko ajavat rosvot tiehensä metsämökistä? Entä miten nuorin pojista saa takaisin majatalon isännän huijaamat taikapöydän ja kultaa tekevän aasin? Tässä kokoelmassa kyyhkyset nokkivat Tuhkimon sisarpuolilta silmät ja Lumikin äitipuoli saa tanssia punahehkuisissa rautakengissä itsensä kuoliaaksi.

11 Svend Otto S.:n kuvittamaa Grimmin tunnetuimpiin kuuluvaa satua. Mukana ovat niin ”Tuhkimo”, ”Lumikki”, ”Peukaloinen”, ”Prinsessa Ruusunen”, ”Hannu ja Kerttu” sekä ”Punahilkka”. Svend Otto S.:n kuvitus on kuvakirjamainen, se käyttää lähes koko aukeamia. Tarina kulkee värikkäissä kuvissa vauhdikkaana ja elävänä.

Grimmin satujen täydellinen kokoelma ilmestyi vuonna 1999 Tammen kustantamana. Kolmessa niteessä – ”Ruusunen”, ”Tuhkimo” ja ”Lumikki” - on veljesten kaikki 201 satua uusina suomennoksina. Niistä 50 on täysin uutta. Tämän kulttuurityön takana ovat suomentajat Oili Suominen ja Raija Jänicke. Niteistä löytyvät myös 1970-luvulla lapsille sopimattomat – ja ehkä vieläkin – ”Luusoppaa” ja ”Poika joka halusi oppia pelkäämään”.

Haavio, Martti: Tuhkimus ja viisi muuta satua. Kuvittanut Heljä Lahtinen. Kaksoisniteen 1. p. WSOY 1988.

Ukko antaa vanhemmille pojille rahamassit ja lähettää heidät maailmalle onneaan koettamaan. Tuhkimukselle ukko ei anna mitään. Mutta Tuhkimus tapaa avannolla hauen, joka antaa hänelle ruokopillin. Miten Tuhkimuksen käy? Entä miten käy kanapiian, jonka pitää keskellä talvea hakea omenoita ja mansikoita? Ja miten Keltakutri pelastaa sisarensa suuren sian vankeudesta? Ja miten Onnen poika pelastuu jättiläisen kynsistä?

P. Mustapäänä ehkä paremmin tunnettu runoilija Martti Haavio oli monen toimen mies: toimittaja, tutkija, kustannusvirkailija ja kirjailija. Hän toimi WSOY:n kirjallisena johtajana 1946-1951 ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran esimiehenä 1948 -1958. Suomalaisen ja vertailevan kansanrunouden tutkimuksen professori Haavio oli vuosina 1949 -1956. Tuhkimus ja Kultaomena ilmestyivät 1955. Niiden teksti on joko runoa tai selkokieltä: soljuvaa, etenevää mutta kiireetöntä - puhuvaa runoa. Lastenkirjallisuutemme eläviä klassikoita joka tapauksessa.

Heikkinen, Karo: Sirpale. Karisto Oy 2006.

Emmin äiti saa uuden työpaikan ja edessä on muutto. Uuteen kouluun meno pelottaa Emmiä ja kaikki luokkatoverit tuntuvat etäisiltä. Sanni vaikuttaisi Emmin mielestä ihan kivalta mutta luokan muut tytöt ovat Sannin kimpussa ja kiusaavat tätä, joten Emmi ei uskalla tehdä tuttavuutta pelätessään myös itse joutuvansa kiusatuksi.

Luokan kovikset Anna ja Janika hyväksyvät armollisesti Emmin porukkaansa, mutta toisaalta vaativat Emmiltä tekoja jotka eivät tunnu hänestä oikeilta. Emmin vaatteet ovat Annan ja Janikan mielestä tyhmiä ja vanhanaikaisia ja tytöt kertovatkin Emmille miten uusia vaatteita saa helposti ilman rahaa.

Lopulta asiat menevät todella pahasti solmuun ja Emmi on pulassa. Asioita täytyy jo selvitellä sosiaalityöntekijän ja poliisin kanssa.

Karo Heikkinen asuu talvet Uudessakaupungissa ja kesät Turun saaristossa.

Sirpale on Heikkisen esikoisteos, ja hän kertoo saaneensa siihen idean kuunnellessaan radiouutisia, joissa kerrottiin tyttöjen näpistelyn lisääntyneen.

Heinonen, Sirkka-Liisa: Mykkä tytär. Kuvittanut Kaarina Kaila. Otava 1986.

Maahisen muori synnytti karvattoman nyytin, joka osasi vain pihistä. Se ei itkenyt eikä puhunut, mutta taitava siitä tuli. Ukko sitten lähtee ja eukko tietää jo minne. Ja olisi eukonkin lähdettävä. Mutta tytön on eukko sinne kannettava.

Sirkka-Liisa Heinosen satu elämän eväistä, muistoista ja oppimisesta. Kaarina Kailan kuvitus on hyvin kaunis ja salaperäinen.

Herge: Yksisarvisen salaisuus. 2. p. Otava 1985. Tintin seikkailut 16.

Tintti löytää kirpputorilta laivan pienoismallin. Hän ostaa sen lahjaksi kapteeni Haddockille. ”Yksisarvisesta” on yhtäkkiä kiinnostunut kaksi muutakin ostajaa. Molemmat heistä yritetään murhata. Pienoismalliin täytyy olla kätkettynä jotain kallisarvoista. Kartta Rakham Punaisen aarteesta?

Herge’n Tintti-sarjakuvat ovat alansa klassikoita. Parhaiden osien juonenkuljetusta on verrattu Shakespeareen. Kapteeni Haddockin kirosanoista on tehty oma hakuteos. Herrat salaisen palvelun komisariot Dupont ja Dupond jaksavat naurattaa. Ja tietenkin Tintillä on koira, Milou. Yksisarvisen tarina jatkuu ”Rakham Punaisen aarteessa”.

Itkonen, Jukka: Rinkeli ronkeli: lastenrunoja. Runot ja kuvat Jukka Itkonen. Otava 2001.

”Kerran muuan vanha mies Roomasta heräsi äkkiä pitkästä koomasta. Ja kun häneltä kysyttiin ”No, mitäpä kuuluu?” hän vastasi vain että: ”Kukkumaluuruu!” Rinkeli ronkeli sisältää runoja kahdesta puolisukeltajasta, lumimiehestä maailman katolla ja kauhujen talosta. Saat myös tietää, millainen on traktorimiehen kehtolaulu ja miksi Reima Minkä-Vuoksi yötä päivää juoksi.

Varkautelaisen Jukka Itkosen runot ovat päivän pelastus. Tai vaikka viikonkin, sillä onhan hyvä tietää, millainen on maailman leppoisin suomalaissaunoja. Aikuisenkin.

Jacques, Brian: Soturi Matiaksen miekka. Kuvittanut Gary Chalk, suomentanut Mika Kivimäki. 2.p. Otava 2001. Redwallin taru 1. 

Orpo hiiri Matias on noviisi Redwallin luostarissa. Sammalkukkametsän rauha on uhattuna: läheiseen kirkonraunioon on juuri pesiytynyt rottalauma. Rotta-armeijan pahamaineinen johtaja Ruoska-Cluny on päättänyt valloittaa luostarin ja sortaa valtansa alle Sammalkukkametsän. Onnistuvatko luostarin asukkaat puolustautumaan Ruoska-Clunyn hyökkäyksiltä? Löytääkö Matias miekan, jolla soturi Martin aikoinaan voitti luostarin viholliset.

Redwallin taru on 12-osaisen fantasiasarjan ensimmäinen teos. Sarjassa seikkailevat hiiret, saukot, mäyrät, oravat ja muut metsän eläimet. Teos on saanut lukuisia palkintoja, mm. Carnegie Medalin. 

Jalo, Merja: Ponitytön unelma. Otava 1996. Nea-sarja.

Jansson, Tove: Kuka lohduttaisi Nyytiä? Suomentanut Kirsi Kunnas. 10. p. WSOY 1992.

”On tienoo äkkiä niin hiljainen ja musta ja mörkö niin kuin vuori tuijottaa, ja jäinen maa on täynnä kammotusta, kun kuustakin pois värit putoaa. Ja Nyyti sanoi: helppoa ei tule olemaan!” Yksinäinen Nyyti matkaa meren yli pelastamaan Tuittua, pientä ja heikkoa.

Tove Janssonin runollinen kuvakirjaklassikko on lohduttanut monia
sukupolvia. Teos ilmestyi 1960.

Jones, Diana Wynne: Liikkuva linna. Suomentanut Ville Viitanen. WSOY 2005.

Sophie tekee erinomaisen hienoja hattuja. Mutta hän on vanhin Hatterin kolmesta tyttärestä ja kaikkihan tietävät, että ensimmäinen lapsi epäonnistuu vääjäämättömästi ja surkeasti lähtiessään maailmalta onneaan etsimään. Isän kuoltua Martha pääsee noidan oppilaaksi ja Fanny leipurin apulaiseksi. Sophie jää hattukauppaan äidin avuksi. Eräänä päivänä hattukauppaan pyyhältää kopea ja erittäin vihainen nainen, joka noituu Sophien 90-vuotiaaksi. Syyn moiseen Sophie saa selville vasta kun koko tarina ja lentävän linnan velho Howlinkin salaisuus alkavat selvitä...

Englantilaisen nuortenkirjailijan ja humoristisen fantasian taitajan Diana Wynne Jonesin Liikkuvasta linnasta on japanilainen Hayao Miyazak tehnyt animaatioelokuvan. Jones kirjoittaa maittavaa ja hauskaa fantasiaa, jossa viittaukset eri satuihin ja kirjoihin vilisevät riemukkaasti.

Juurikkala, Kaija: Aada ja pimeyden lapset. WSOY 2007.

Aadan perhe on saapunut terapialeirille hakemaan apua Aadan puhumattomuuteen. Aadan kaksoissisko on kuollut ja sen jälkeen Aada ei ole puhunut sanaakaan. Leiriä pitää kuuluisa opettaja Rothovius. Leirille on tullut myös Petteri ja hänen ongelmansa on juuri päinvastainen kuin Aadan. Petteri on kokoajan äänessä ja muutenkin ylivilkas ja herkästi suuttuva. Aada ja Petteri ystävystyvät ja he tutustuvat myös Helmiin. Kummallista on kuitenkin se, että Aada ja Petteri huomaavat ettei Helmiä tunnu muut näkevän lainkaan. Rothovius on Aadan mielestä jotenkin pelottava ja Petterikään ei liiemmin hänestä välitä. Kun sitten Rothoviuksen ankarat ja Petterin mielestä jopa sadistiset kasvatusmenetelmät kohdistuvat Aadaan Petteri raivostuu ja päättää, että hänen on autettava Aadaa.

Aada ja Petteri joutuvat yllättäen seikkailulle maailmaan jossa on sekä henkiä että eläviä. Välillä tuntuu siltä, ettei tuolta oudosta maailmasta ole pois pääsyä ollenkaan. Rothoviuksen salaisuuskin paljastuu ja Helmi on suurena apuna Aadalle ja petterille.

Kirjan tarina on oiva esimerkki ystävyydestä ja luottamuksesta.

Kalland, Ben: Villihaukka. Suomentanut Rauni Hukka. Otava 2004.

Max 13 v on isänsä kanssa purjehtimassa ja hän on tylsistynyt. Isä on tietysti innoissaan, kesän viimeinen mahdollisuus purjehtia ja siitä on otettava kaikki irti. Max kaipaa kuitenkin äitiään joka on lähtenyt työmatkalle ja samalla toteuttamaan unelmiaan ja viipyy siellä ties kuinka kauan. Isä ja Max ovat rantautuneet kallioiseen niemeen ja Max huomaa kiikaroidessaan villihaukan. Haukka käy taistelua parin variksen kanssa ja Max jää seuraamaan lintujen kisaamista. Yhtäkkiä Max huomaa että haukka lentää suoraan kohti radiomastoa tukevaa vaijeria ja törmää siihen. Lintu tipahtaa maahan kuin kivi. Max ryntää katsomaan kuinka linnun kävi ja huomaa että lintu on aitauksen sisäpuolella ja portit ovat suljetut, kuinka hän nyt pääsee auttamaan lintua. Vihdoin isä suostuu kiipeämään aidan yli ja tarkastaa linnun kunnon. Isän mielestä lintu on lopetettava ettei se kärsisi enempää. Max on toista mieltä, hän haluaa ottaa linnun mukaan ja toimittaa sen eläinlääkärille. Eläinlääkäri lastoittaa haukan siiven ja kehottaa isää ja Maxia toimittamaan linnun pieneläinklinikalle. Suostuttelun jälkeen isä kuitenkin lupaa, että Max voi hoitaa lintua itse ja näin he ottavat sen mukaansa purjehtimaan Max antaa haukalle nimen Spitfire.

Max päättää hoitaa haukan kuntoon ja palauttaa sen sitten luontoon. Tuon suunnitelman toteuttaminen ei suinkaan ole helppoa ja yksinkertaista. Max kohtaa suuria vaikeuksia, häntä syytetään jopa eläinrääkkäyksestä. Apuun tulee kuitenkin naapurissa asuva kuudesluokkalainen Sara ja hänen ukkinsa Raymond. Raymond on lapsena ja nuorena asunut Englannissa ja kouluttanut metsästyshaukkoja. Nyt tarvitaan vain välineet: huppu, talutin, nilkkaremmit, vaaka ym. Kaikki tarvittava tilataan Englannista. Homma johon Max, Raymond ja Sara ryhtyvät on laitonta, mutta se on nyt sivuseikka. Tärkeintä on saada Spitfire lento- ja pyydystyskuntoon jotta se pärjäisi vapaana luonnossa. Max on nimittäin päättänyt ettei hänen haukkaansa suljeta mihinkään eläintarhaan loppuelämäkseen.

Huikean jännittävä ja todella mielenkiintoinen kirja. Tätä kirjaa lukiessani tuntui aivan kuin itse olisi hoitanut ja kouluttanut tuota haukkaa. Niin todellinen tarina oli, suosittelen lämpimästi.

Suomenruotsalaisen Ben Kallandin esikoisteos.

Kallioniemi, Tuula: Ihmemies Topi. 3.p. Otava 1998.

Kallioniemi, Tuula: Pää kylmänä, Papriikka. Otava 2007.

Papriikka Piiparin kotona ei leveillä rahalla ja tavaroilla mutta läheisyyttä ja rakkautta on sitäkin enemmän. Papriikan perhe, johon kuuluu myös isoveli Tomotei, pienet kaksospojat, gerbiili, koira ja tietysti äiti ja isä muuttavat kerrostaloon vuokralle. Pian selviää, että naapurissa asuu varsinainen jäkättäjä ja kyttääjä Salli Laiho. Laihojen Ilona-tyttö on oikea kiusanhenki ja aiheuttaa Papriikalle, kaksosille ja monelle muulle ikävyyksiä ja mielipahaa.

Vielä kun Papriikalle selviää, että Laihojen perhe havittelee Papriikan uuden ystävän pappa Laihon taloa ja yrittävät pakottaa papan vanhainkotiin Papriikka suuttuu todella. Papriikan pelastusoperaation aikana selviää arvaamattomia asioita ja seikkailuiltakaan ei vältytä.

Tuula Kallioniemi kirjoittaa vauhdikkaasti ja mukaansatempaavasti, hänen kirjoja lukiessaan ei todellakaan pitkästy.

Hän on julkaissut yli 60 kirjaa, lasten ja nuorten kirjojen lisäksi mm. selkokirjoja.

Kallioniemi, Tuula: Suoraa toimintaa, Tossavaiset. Otava 1994.

Tossavaisten perheessä on kolme poikaa: Eero, Tuomas ja Juhani. Eero on yhdeksän vuotta ja haluaa koiran. Äiti  Tossavainen ei anna piiruakaan peräksi: vain hänen kuolleen ruumiinsa yli taloon tuodaan koira. Eero ja Tuomas perustavat yhteisen koirakassan ja alkavat hankkia rahaa. Rahaa kertyy hitaiden myynnistä koulun diskossa. Juhanin huoneen vuokraamisen kanssa käy vähän huonommin ja kummitädin hopeanappien myynnistä vasta sotku syntyykin. Tossavaisten seurassa ei kyllästy.

Tuula Kallioniemen ratkiriemukas sarja Tossavaisten perheestä kestää useamman luku- ja kuuntelukerran. Se on ehdottomasti koko perheen ääneen lukukirjallisuutta parhaimmillaan.

Karpio, Markku: Puh pah pelistä pois. Otava 2004.

Iidalle jalkapallo on elämän tärkein juttu lukuun ottamatta tietysti Leonardo kilpikonnaa. Kesäloma on alkanut ja huomenna on lähtö ensimmäiselle jalkapalloleirille. Iida aivan puhkuu ilosta tuon leirin vuoksi. Asuuhan hän Skatholmin saaristossa, jossa ei ole Iidan ikäisiä kavereita ollenkaan joten juttuseuraa ja tekemistä ei juurikaan ole. Nyt on tiedossa leiri jolla on tutut kaverit ja saa pelata jalista ja harrastaa kaikkea muutakin kivaa. Edessä on vielä viimeiset harkat ja huomenna lähdetään heti aamusta. Harjoitukset tuovat kuitenkin Iidan eteen katastrofin. Hän kaatuu pelin tiimellyksessä ja nilkasta menee nivelsiteet tohjoksi ja siihen kariutuu Iidan leiri ja koko kesä on PILALLA!!!!.

Iidaa ei paljon lohduta, että naapurin mummon mökkiin on tullut kesää viettämään Eemil niminen poika. EI VOIS VÄHEMPÄÄ KIINNOSTAA tuumaa masentunut Iida.------ Mutta ehkä sittenkin, saattaahan olla mahdollista ettei elämä kuitenkaan tähän pysähdy ???

Kerr, P.B.: Lampun lapset : [1] Faaraon haudan vangit. Suomentanut Anja Gothoni. Tammi 2005.

 Hurmaavan hauska ja samalla jännittävä ja mielikuvituksellinen tarina.

Tarina alkaa siitä kun maa järisee Egyptissä ja samanaikaisesti New Yorkissa 12-vuotiaat kaksoset John ja Philippa Gauntin elämä mullistuu. Kaksi tapahtumaa joilla ei luulisi olevan mitään yhteistä liittyvätkin toisiinsa mitä oudoimmalla tavalla.Kaksosille tapahtuu kummia. Heidän viisaudenhampaansa puhkeavat yhdessä yössä, Johnin ainaista harmia aiheuttavat finnit katoavat ja molemmat saavat pituutta lisää kymmenen senttiä. Myös muita outoja asioita tapahtuu. Perheen taloudenhoitaja vaikeroi rahapulaansa ja toivoo voittavansa lotossa ja niin käy että hän voittaa 33 miljoonaa. Vähitellen kaksoset tajuavat, että heillä on kyky toteuttaa toisten toiveita.

Kaiken huipuksi tähän saakka vanhemmat, jotka ovat pitäneet kurin ja järjestyksen muuttuvat oudon suvaitsevaisiksi ja kesäleirin asemesta kaksoset pääsevät matkustamaan Lontooseen tapaamaan enoaan Nimrodia. Eno paljastaa lapsille äidin suvun puolelta tulevan salaisuuden. He ovat Dzinnejä joilla on kyky toteuttaa toiveita.

Pian lapset joutuvat keskelle huikeaa seikkailua jossa hyvät ja pahat Dzinnit käyvät hurjaa taistelua ja taistelun loppuhuipennus käydään Pohjoisnavalla…….

P. B. Kerr tunnetaan aikuisten jännityskirjailijana nimellä Philip Kerr. Kerrin ensimmäinen nuortenromaani Lampun lapset on ollut menestystarina.

Kunnas, Kirsi: Sirkusjuttuja. Kuvittanut Juha Pykäläinen. WSOY 1985.

”Jonglööri Jong Jong Hong Kongista tuli niska vinossa ja lautaset pinossa. Ne kepin nokkaan viskasi ja illalla tiskasi. Muuta emme tiedäkään Jong Jongista.” Mitä miettii vanha apina ja millainen on sirkuksen maskotti? Ja miten kävi kun Leijonankesyttäjä Macho rakastui? Entä millainen oli Voimamies Anderssonin loppu?

Kirsi Kunnas sirkuksessa. Juha Pykäläisen kuvien mukana voi hyvin siirtyä sinne ja nähdä käärmenaisen ja Klovnipuoli Dadan. Mukana on myös surua ja ihmetystä maailmasta, jonka on tässä ja tämänlainen.

Kunnas, Mauri ja Tarja: Koirien Kalevala. 3. p. Otava 1997.

Kaukana Kalevalan mailla asuu villi ja vapaa koirien heimo. Pimeässä Pohjolassa hallitsee hurja ja häijy susien heimo. Niiden välissä elelee pieni ja huoleton kissojen suku. Kalevalan heimon johtaja on tietäjä, suuri loitsujen ja taikojen haltija Väinämöinen.

Kunnasmainen mukaelma Kalevalasta, jossa juonen käänteetkin ovat välillä päälaellaan. Mutta vauhdikkaasti koiramainen kansa on kilpasilla Pohjolan susiheimon kanssa.

Kurvinen, Jorma: Susikoira Roi ja karkulainen. Otava 2002.

Laulajainen, Leena: Aurinkolintu ja kaamoksen korppi. Kuvitus Anna-Liisa Hakkarainen. Tammi 2000.

Miten saamelaiset saivat poron ja taivaankaari pilvet? Miten käy miehelle, joka yrittää pyytää Tenojoen suurimman lohen? Miten Silbaoavin heimo pelastuu etelän kauppiaiden orjuudelta? Kuinka Aslakille käy, kun toverit kadehtivat hänen keihästään ja puukkoaan?

Leena Laulajaisen lapinaiheisia satuja on myös kokoelmissa ”Taikarumpu kertoo” ja ”Vesilinnun sydän”. Lyhyet sadut kertovat synnyistä, haltijoista ja valon ja pimeän taistelusta.

Laulajainen, Leena: Lumottu lipas. Kuvittanut Virpi Talvitie. Tammi 2002.

”Tornin huipulla välähti vahtipeikon keihäänkärki, kuului huuto: - Vaara uhkaa! Tuolta luovii mustin purjein vieras laiva rantaa kohti. Muureille, ja keihäät, jouset, tapparat ja miekat tanaan!” Meripeikko Ilmo rakastuu Louhelan tyttäreen Kajoon. Hän vie Louhelaan kihlajaislahjaksi Lumotun lippaan. Louhelan emäntä pettää Ilmon eikä anna hänelle Kajoa, vaan sulkee tämän seitsemällä sinetillä vuoren sisään. Meripeikot lähtevät sotaan: vaatimaan lipasta takaisin.

Leena Laulajaisen runoelma ”Lumottu lipas” pohjaa teemansa ja juonensa Kalevalaan. Se on juoksevaa ja vaivatonta runoa, harkittua ja siksi juuri helppolukuista. Tarina on jännittävä. Lippaan ryöstön lisäksi se kertoo ihmisen synnyn – paljaan lapsen, jolla ei ole siipiä eikä häntää, oudon karpalosta syntyneen lapsen, jonka on löydettävä maailmalta oma kielensä. Laulajaisen runoelma on kaunis, viisas ja ihmeellinen eikä se tyhjene yhdellä eikä kahdella lukukerralla.

Laulajainen, Leena: Raut Jootinpoika ja haltiakivi. Tammi 2004. 

Rautin sisar lähtee bolgimiehen mukaan eikä aavista joutuvansa jalkavaimoksi. Jootit lähtevät vaatimaan tyttöä takaisin. Kolme heimon miestä kuolee ja bolgit aikovat kostaa. Joottien on paettava. Rautin äiti saa myrkkynuolen rintaansa ja kuolee. Ennen kuolemaansa hän kertoo Rautille salaisuuden: hän on haltioiden sukua. Rautille hän antaa haltiakiven. Rautin on pelastettava kansansa. Riittävätkö Rautin voimat bolginoidan voittamiseen? Löytävätkö jootit uuden kodin itselleen. 

Leena Laulajainen on kirjailijana vallannut uuden alueen: fantasian. Laulajainen on tarkkaan perehtynyt suomalaiseen mytologiaan, josta hän ammentaa kirjansa maailman ainekset tietoisesti ja varmasti. Laulajaisen ote on tiivis. Ihmiset ovat ristiriitaisia eikä maailmaa ole helppo selittää. Kirja on trilogian ensimmäinen osa. Hieno kirja. 

Lehtinen, Tuija: Laura, kultatukka. Otava 1997.

Leo, Veronica: Puuhameinen tyttö: Mukailtu norjalaisesta kansansadusta. Suomentanut Ritva Toivola. Lasten Keskus 2005.

Nuoren prinsessan ainoa ystävä on sininen ori. Prinsessa joutuu pakenemaan, kun äitipuoli haluaa tappaa hevosen. Yhdessä orin kanssa he matkaavat vieraille maille. He tulevat ensin metsään, joka lehdet ovat kuparista. Seuraavan metsän lehdet ovat hopeaa ja viimeksi he ratsastavat kultaisen metsän poikki. Nääntyneenä hevonen neuvoo Kaarinalle sikolätissä olevan puuhameen. "Ota se, ja mene sitten kuninkaankartanoon, joka on tässä lähellä. sano olevasi Kaarina Puuhame ja pyydä, että saisit töitä keittiössä."

Veronica Leo on kuvittanut jännittävän norjalaisen seikkailusadun tytöstä, jolla on puuhame, ja miten tämä valloittaa kuninkaanpojan sydämen. Veronica Leo on suomalaissyntyinen kuvittaja, joka asuu Ruotsissa. Hänen äitiään Mona Leoa pidetään suomalaisen nukketeatterin perustajana.

Lobel, Arnold: Sikariimit. Suomentanut Panu Pekkanen. WSOY 1984.

”Oli hidas sika Savonlinnasta, se ei hosunut mistään hinnasta. Oli sohva sen paikka, se sanoi: Ehtii sen, vaikka… Hiki koskaan ei valunut pinnasta.” Miten käy kalpealle sialle Mikkelistä? Tai millainen oli höppänä sika Imatralta?

Arnold Lobelin (1933–1987) ”Hiirisoppaa” ja muut lukemaan opettelevien tarinat ovat olleet suosittuja ympäri maailman. ”Sikariimit” ovat nimensä veroisia viisisäkeisiä oivalluksia. Kuvitus käyttää myös sarjakuvan keinoja. Lobel oli tuottelias ja palkittu amerikkalainen lastenkirjailija.

 Luukkonen, Marja: Kivinen kello.Tammi 2007. 

Eletään vuotta 1977, Malla perheineen viettää kesäpäivää mökillä. Mallan isä ja äiti riitelevät kiivaasti, koko kesä oli sittenkin ollut erehdystä. Haave luonnon keskellä elämisestä ei tuntunut enää ollenkaan helpolle ja mukavalle. Riitelyn tiimellyksessä Malla yrittää keskittyä englannin ehtojen lukemiseen. Vihdoin Malla kyllästyy vanhempiensa riitelyyn ja lähtee metsään poimimaan sieniä.

Aikansa kuljettuaan Malla alkaa ihmetellä outoja maisemia ja yhtäkkiä orava kiinnittää Mallan huomion itseensä. Mallan on aivan pakko seurata oravaa ja niin hän joutuu yhä syvemmälle metsään.

Alkaa rankkasade ja Malla käpertyy suuren puun suojaan pitämään sadetta. Sateen lakattua Malla jatkaa matkaa ja aikansa metsässä harhailtuaan ja ihmeteltyään maiseman muuttumista hän löytää takaisin mökille. Hämmästys on suuri kun mökki on aivan ränsistynyt ja vain Mallan oma huone yläkerrassa on suurin piirtein ennallaan. Malla huomaa kuitenkin, että huoneen seinälle on kiinnitetty pari lehtileikettä joissa kerrotaan että 13-vuotias tyttö on kadonnut metsään ja suurista etsinnöistä huolimatta hänestä ei ole löydetty jälkeäkään. Ainoastaan sienikori on löytynyt suonsilmäkkeen reunalta. Malla on ihmeissään ja alkaa pohtia missä äiti ja isä nyt ovat.

Vähitellen Mallalle selviää että on kulunut 26 vuotta siitä kun hän lähti metsään, mitä tuona aikana on tapahtunut on Mallalle suuri mysteeri. Malla itse on kuitenkin pysynyt edelleen 13-vuotiaana.

Vihdoin Malla pääsee kaupunkiin ja löytää vanhempansa, mutta kumpikaan heistä ei tunne Mallaa. Ainoastaan Mallalle itselleen tuntematon pikkuveli tunnistaa Mallan. EV.

 

Lähteenmäki, Laura: Marenkikeiju. WSOY 2007.

Ulpu rakastaa ruokaa ja herkkuja mutta siitä seuraa vääjäämättä ongelmia. Terveydenhoitaja vihjailee hienovaraisesti terveellisen ruoan tärkeydestä ja liikunnan lisäämisestä. Ulpun mielestä terkkarilla käynnit ovat lähinnä kiusallisia tilaisuuksia ja hän yrittääkin vältellä niitä parhaansa mukaan.

Koulussa Ulpu on yksinäinen, kavereita ei ole ja jokapäiväistä on ottaa vastaan toisten oppilaiden pilkkahuutoja ja Ulpun polkupyöräkään ei saa olla rauhassa vaan kumit tyhjenevät päivittäin.

Mutta onhan Ulpulla Silja, Kivi veljen tyttöystävä jota Ulpu ihailee varauksetta. Tanssitunnillekin Ulpu ilmoittautuu vain päästäkseen samaan ryhmään kuin Silja. Suuri pettymys on kun Ulpu joutuu aloittelijoiden joukkoon ja niinpä Ulpu lopettaakin tanssitunnit heti alkuunsa.

Ainoa pakopaikka Ulpulle on lähimetsässä sijaitseva maja jonne Ulpu pakenee haaveilemaan ja majan lähellä olevalla kalliolla Ulpu voi tanssia ja kuvitella olevansa loistava ja upea taiteilija. Mutta sitten eräänä päivänä Ulpu tajuaa, että piilopaikkaan on tullut TUNKEILIJA. Kuka on tuo tyyppi joka selvästi vakoilee Ulpua mutta ei suostu tulemaan esille ??? EV.

Laura Lähteenmäki on syntynyt v. 1973 ja asuu Jyväskylässä. Marenkikeiju on Lähteenmäen kymmenes teos.

Löhönen, Vesa: Ajan Hukkaa, sanoi susikuski. Kuvitus Jukka Laukkanen. Karisto 2002.

"Jos viidakossa torilla sua vastaan juoksee gorilla, lyö kerran rintarumpua tai raavi vatsakumpua. Jos tilanne on tukala - huuda uglabugala!" Miten käy kun lehmä hermostuu? Miksi seepraa ei huomaa suojatiellä? Mitä tekee Potta-Rotta? Mitä Hai-schoolissa on tapana tehdä joka kevät? Ja 42 muuta runoa eläimistä tai kenties ihmisistä.

Vesa Löhönen on riimitellyt lyhyitä eläinaiheisia runoja, jotka Jukka Laukkanen on kuvittanut.

Madsen, Peter: Tor kostaa: Tarina muinaisilta ajoilta. Kuvittanut Peter Madsen, kirjoittanut Per Vadmand et al. Semic-kirja 1987. Valhalla 2.

Pidot ovat Asgårdissa ylimmillään, kun muinaiset pohjoismaiset jumalat Tor, Loke, Tyr, Balder, Freija ja Brage juhlivat Valhallan kartanossa. Juhlahumussa linnaan tunkeutuu peikkojen suku varastamaan Torin vasaran. Miten Asgårdin väki saa vasaran takaisin rikkaalta ja pahasisuiselta Trym-peikolta Udgårdista?

Peter Madsenin ja kumppaneiden Valhalla-sarjakuvat sijoittuvat vanhojen skandinaavisten jumaltarujen maailmaan. Jotakin tästä kuitenkin puuttuu, kun vertaa vaikkapa Asterixiin. Hahmo johon samastua? Herkullisen viaton huumori? Juonen hionta?

Mahy, Margaret: Suuri valkoinen ihmissyöjähai: varoittava kertomus. Kuvittanut Jonathan Allen, suomentanut Raija Viitanen. Kustannus-Mäkelä 1989.

Paavo oli hyvä näyttelijä, mutta tylsän näköinen. Hän muistutti aika tavalla haita. Harvoissa näytelmissä on rooleja haille. Paavosta kehittyikin hyvä uimari. Rannassa tosin oli aivan liikaa uimareita…

Margaret Mahy on uusseelantilainen kirjastonhoitaja ja lasten- ja nuortenkirjailija. Mahyn kuvakirjoissa on usein jokin anarkistinen ja riehakas koukku, johon jää kiinni. Isoäiti laskee koskea ja lentää pienkoneella, äiti on merirosvo tai isän hillopurkkiarmeija valtaa talon…

Markkanen, Outi: Unieläimet. Tammi 1989.

”Pienet lamput silmissään ketut yössä liikkuu, kivipiiloissa hiipii, kuunsillalla kiikkuu.” Mitä yhteistä on lohikäärmeviirillä, nepalilaisella taikurilla ja possutyynyllä? Ehkä ne ilmestyvät sinullekin unessa?

Taiteilija Outi Markkasen runoissa ja kuvissa lähtevät lelueläimet lentoon, uneksimaan unennäkijää tai itseään.

Marttinen, Tittamari: Tivoli Tähtisade: runoja ja loruja. Kuvittanut Rosa Liksom. Tammi 2004. 

"Poks, poks, pompitaan! Kattila on pullollaan. Pompitaan ja poksahdellaan, marssitaan ja muksahdellaan. Eikä olla moksiskaan, kiljahdellaan: poksis vaan! Maissinjyvät ovat pop, ylös alas, hip ja hop." Taikka vaikka miten olisi runo kikatuksesta, liukuportaista, tsintsillasta tai sähköpostista?

Tittamari Marttiselle tärkeintä kirjoittamisessa on nauru ja ilo, leikkimieli ja runsas mielikuvituksen käyttö. Se tuntuu hänen runoissaan. Lukudiplomiin päätyy hänen Tivoli Tähtisateensakin, jota hienosti komppaa Rosa Liksomin outo ja hauska sarjakuvanomainen kuvamaailma. Runokirjan aihepiirejä ovat tivoli, eläimet ja maat.

Menna, Jon: Hiipivän kärpän kesäleiri. WSOY 2007.

Kirjan alku on vauhdikas. Kaverukset Maunu ja Jone lähtevät ystävänsä Hassen kanssa autoajelulle. Hassella ei tietenkään ole ajokorttia vaikka vähän vanhempi onkin kuin Maunu ja Jone. Auto Hassella kuitenkin on ja sitten mentiin. Ajo on hurjaa ja loppujen lopuksi poliisi pysäyttää autoilijat ja sillä aikaa kun poliisit puhuttavat Hassea Jone ja Maunu hyppäävät takapenkiltä ja pakenevat metsään. Karkumatkalla pojat törmäävät ammattiukki Kaarlo Unkuriin joka kutsuukin pojat luokseen mehulle. Talossa kuljeskellessa Maunu huomaa pöydällä ilmoittautumislistan kesäleirille ja muitta mutkitta lisää listaan Jonen ja Manun nimet.

Jonkin ajan kuluttua tuleekin sitten leirille lähtö ja pian pojille selviää MILLAISELLE leirille he itse asiassa ovat menossa. Leirin osanottajat ovat mummoja ja tyttöjä ja näin ollen Maunu ja Jone ovat ainoat pojat koko paikassa. APUAA miten täällä selvitään ja miten täältä PÄÄSEE POIS ----- kuinka pojille kävi ??? se selviää Sinulle kun luet kirjan.

 Morrison, P.R.: Tuulenkesyttäjä. Suomentanut Jorma-Veikko Sappinen. WSOY 2006.

Mukaansa tempaava seikkailutarina, josta löydät myös fantasian piirteitä. Archie on skotlantilaisessa kalastajakylässä asuva aivan tavallinen poika jonka kymppivuotissynttärit lähestyvät. Tuohon syntymäpäivään tuntuu liittyvän outoja asioita.

Satoja vuosia sitten Archien suvulle on langetettu Huigorin kirous, joka kohdistuu aina perheen vanhimpaan poikaan. Kun poika täyttää 10-vuotta hänestä tulee pelkuri. Archien isoisä ja isä ovat joutuneet tuon kirouksen uhriksi ja nyt on sitten Archien vuoro. Kirouksen vuoksi isoisä ja isä eivät ole koskaan päässeet toteuttamaan unelmiaan. Archiella on kummisetä Rufus, joka on elänyt vuosia ulkomailla ja kierrellyt ympäri maailmaa. Rufus tietää kirouksesta ja myös sen miten se voitetaan. Kirouksen voittaminen vaatii suurta rohkeutta ja uskallusta.

Huigor saapuu kalastajakylään tornadossa ja on valmis viemään Archien rohkeuden, mutta Archiella onkin tukenaan useita auttajia: Rufus, jäälokkien armeija, esi-isien esineet, isä ja loppujen lopuksi myös vastaanhangoitteleva äiti.

Seikkailu on hurja ja mukaansatempaava. Loppuhuipennus kruunaa kaiken!

Orkneysaarilla kasvanut P. R. Morrison kirjoitti esikoiskirjansa Tuulenkesyttäjän alun perin iltalukemisiksi kahdelle pojalleen. Vauhdikas seikkailu osoittautui suurmenestykseksi, ja teos ilmestyy piakkoin useassa maassa.

 Potter, Ellen: Olivia ja oudot naapurit.  Suomentanut Lotta Sonninen. Otava 2004.

12-vuotiaan Olivian elämä muuttuu seikkailuksi hänen muutettuaan isänsä kanssa New Yorkissa sijaitsevaan kerrostaloon. Koulusta palatessaan Olivia huomaa avaimiensa olevan hukassa ja pohtiessaan kuinka pääsisi kotiin hän yllättäen joutuu naapurin naisen komentamana tämän omituiseen lasiasuntoon syömään Köyhän Rikhardin torttuja ja pelastamaan alakerran vauvaa. Pian Olivia istuukin toisessa talon asunnossa jonka liskot ovat vallanneet ja kuuntelee hurjaa tarinaa merirosvoista. Nuo merirosvot ja muutkin tarinan henkilöt alkavat vaikuttaa oudon tutuilta ja Oliviaa alkaa pelottaa….

Tarina on jännittävä mutta samalla surullisen koskettava

Puikkonen, Arja: Haloo, kuuleeko kaupunki! Otava 2003.

Puikkonen, Arja: Minä ja Mozart. Otava 2006.

Kuudesluokkalainen Juuli on kovan paikan edessä. Hän on päässyt soittamaan ammattiorkesterin solistina ja nyt on pakko onnistua. Koulun juhlasali on ääriään myöten täynnä ja kaikki odottavat Juulin esitystä. Juulia jännittää ja esitys epäonnistuu pahanpäiväisesti. Tästä pettyneenä Juuli poistuu koululta ja päättää samalla lopettaa viulun soiton kokonaan. Juulin äiti puolestaan on tehnyt Juulin päänmenoksi suunnitelmia jo pitkälle tulevaisuuteen ja niihin suunnitelmiin kuuluu totta kai viulu.

Äidille kertominen on mahdoton tehtävä ja äiti ei missään tapauksessa hyväksy Juulin ratkaisua.Paras kaveri Tintti on ruvennut välttelemään Juulia ja välit viilenevät. Juuli on todella pahoillaan ja yksinäinen.

Sitten Juuli tapaa kahvilassa Raksin, oudon tummiin pukeutuneen tytön. Raks on mielenkiintoinen tapaus mutta onko hänen juttunsa tuulesta temmattuja vai tosia – sitä Juuli jää miettimään..

Arja Puikkonen on ollut töissä kirjastossa, opettanut sanataidetta lapsille ja kirjoittanut kirjoja. Arja lukee mielellään nuorten kirjoja ja jakaa lukukokemuksia nuorten kanssa. Näin ollen hän on varmasti ajanhermolla kirjoittaessaan nuorille.

Arjan rakkain harrastus on ratsastus ja ainakin kerran viikossa on päästävä hevosen selkään.

Romppainen, Katariina: Rokkisokki. Otava 2008.

Punk-bändi Kuolio on saanut kutsun valtakunnalliseen nuorisobändikatselmukseen. Kitaristi Vilhelmi Kosonen on revetä liitoksistaan. Vihdoinkin Kuolio saa tilaisuutensa näyttää mihin pystyy.

Tulossa on kuitenkin karmaiseva takaisku. Vilhelmi sairastuu keuhkokuumeeseen ja vaikka Vilhelmi kuinka pinnistelee sairaus nujertaa hänet ja edessä on sairaalareissu. Bändikatselmus lähenee uhkaavasti ja bändin ”keulamies” Peejii hommaa Vilhelmin tilalle bändiin toisen kitaristin. Kun tuo asia sitten valkenee Vilhelmille hän toisaalta ymmärtää Peejiin toiminnan, mutta olisi kyllä toivonut että Peejiissä olisi ollut miestä tulla itse kertomaan toimistaan. Pitihän katselmuksessa esittää Vilhelmin säveltämä ja sanoittama uusi biisi.

Kaiken tuon lisäksi Vilhelmin vanhempia vaivaa asuntokuume, pitäisi saada halvalla hyvä omakotitalo ja se ei ole helppohomma ollenkaan. Myös naapuriin muuttanut Kukka-Maaria vaikuttaa lopulta ihan mukiinmenevältä kaikista omituisista harrastuksistaan huolimatta.

 Rokkisokki on jatkoa aikaisemmin ilmestyneille kirjoille: Salainen sähkökitara ja Sääskentapporock

Romppainen, Päivi: Vilman koiraklubi. Tammi 1996. Vilman koiraklubi 1.

Ruohonen, Laura: Allakka pullakka. Kuvittanut Erika Kovanen. Otava 2004.

"Ruokki, räyskä ja riskilä tanssivat luodolla twistiä: räpylät läppää däpädipadäppää dii!" Mutta mitä unelmoi Sir Kasimir Koi? Ja kuka rimputtaa sian summeria? Ja miten käy lampaan, jonka hukka perii? Ja millaiset bileet sai karsea mato?

Näissä runoissa runojalka vipattaa kuin konsertissa. Laura Ruohonen debytoi mainiolla tavalla lastenrunoilijana. Kotimaista ja kansainvälistä mainetta hän on niittänyt näytelmäkirjailijana. "Kuningatar K ja muita näytelmiä" oli Runeberg-ehdokkaana vuonna 2004. Erika Kovanen antaa runoille aivan omalaatuisen kuvamaailman, joka räppää ja läppää yhtä hienosti kuin runot. 

Rydberg, Viktor: Kotitonttu. Kuvittanut Harald Wiberg, suomentanut Yrjö Jylhä. 5.p. Tammi 2001.

"Tuima talven on pakkanen, tähdet kiiluvat yössä. Kansa kartanon hiljaisen nukkuu jo, uupunut työssä. Verkkaan vaeltaa kiekko kuun, lunta täynnä on oksat puun, kattojen päällä on lunta. Tonttu vaan ei saa unta." Tonttu käy katsomassa eläinten suojat, äidin ja isän kamarin ja lasten makuuhuoneen. Mitä varten tonttu ei saa unta?

Ruotsalaisen kirjailijan Viktor Rydbergin (1828-1895) runo alkaa soida lempeästi korvissa tätä kuvakirjaa lukiessa. Harald Wibergin kuvitus tavoittaa talvisen luonnon ja iltahetken maatalossa joskus vähän aikaa sitten. Yrjö Jylhän suomentama runo hivelee lukijan mieltä. Runokuvakirja ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1960.

Sachar, Louis: Takapulpetin poika. Suomentanut Suvi Mikkola. Otava 2003. Pultti. 

Bradley Chalkers istuu takarivin reunimmaisessa pulpetissa. Hänen vieressään ja edessään ei istu ketään. Bradley Chalkersia inhoavat kaikki. Mutta se ei haittaa, koska Bradley Chalkers inhoaa itse kaikkia. Vai haittaako? Koululle on tullut uusi koulukuraattori Carla Davis. Carla väittää pitävänsä Bradleystä. Onko se totta?

Louis Sacharin Takapulpetin poika on selviytymistarina, joka on pakko lukea yhdeltä istumalta. 

Savolainen, Veikko ”Joonas”: Sirkus Napoleon. Jalava 1985.

Mantan hammasta särkee eikä se anna koskea siihen. Kun Mosse yrittää antaa sille piikin, se raivostuu ja karkaa. Niin on sirkuslaisilla ongelma edessä: miten rauhoittaa raivostunut elefantti. Mutta tanssivat hevoset saavat Mantan muistamaan ohjelmanumeronsa!

Veikko Savolainen alias Joonas on suomalaisen sarjakuvan harvoja pitkän linjan ammattilaisia. Hän on piirtänyt vuosien aikana sarjakuvia niin Hevoshulluun kuin ruotsalaiseen ”Min häst” -lehteenkin. Tähän kokoelmaan on koottu kuusi Sirkus Napoleonin väestä kertovaa sarjakuvatarinaa.

Schulz, Charles M.: Kaikki peliin! Egmont 1999. Tenavat 49.

Jaska Jokunen, Ressu-koira, Tellu ja hänen veljensä Beethoven, Maisa ja Pomo elävät koululaisten arkea.

Ensimmäinen Tenavat-sarjakuva ilmestyi Yhdysvalloissa 1950. Ikuisen epäonnistujan Jaska Jokusen, teräväkielisen Tellun, Ressun alias Punaisen Paronin ja muitten elämänmakuiset toilailut ja filosofoinnit ovat jaksaneet viihdyttää jo monia sukupolvia.

Surojegin, Pirkko-Liisa: Maahisen viimeinen matka. Otava 1995.

Juurimaahisten kansa asuu syvällä metsässä. Eräänä päivänä maahisten vanhin ilmoittaa lähtevänsä matkalle. Vanha maahinen vaeltaa kauemmaksi, kunnes se tulee metsälammelle. Siihen se jää nukkumaan. Aamulla hirvi herättää sen. Se on tullut hakemaan maahista. Hirven sarvien välissä se jatkaa matkaansa. Mutta mihin maahinen on matkalla?

Pirkko-Liisa Surojeginin metsäisen rehevä ja haikean kaunis tarina luopumisesta ja kuolemasta. Maahisen matka johtaa kimaltavaa tietä myöten Valon valtakuntaan.

Snow, Alan: Varokaa juustokiltaa : Lierolan kronikka, osa 1. Suomentanut Peikko Pitkänen. Otava 2007.

Kirjan tarina kertoo omituisesta Lierolan kaupungista ja sen asukkaista. Tämän kirjan sankari Arttu asuu isoisänsä kanssa maan alla, Lierolan alapuolella sijaitsevassa Alholassa. Myös ujot laatikkopeikot ja kaalinpäät ovat Alholan asukkaita. Artun tehtävänä on käydä Lierolan puolella ruoan hankinnassa. Tuossa hommassa hänellä on apunaan isoisän rakentamat siivet. Arttu on jälleen saapunut Lierolan kaupunkiin etsimään ruokaa, kun kaikki menee pieleen. Arttu joutuu todistamaan laitonta juustometsästystä, eikä sitten siivistään huolimatta pääse enää palaamaan kotiinsa.

Kielletty ja salainen juustokilta suunnittelee jotakin karmeaa ja noita suunnitelmia vastustamaan asettuu olemattoman pieni joukko laatikkopeikkoja, kaalinpäitä, järvimerilehmiä sekä purjehduspesulan rottia.

-         Miksi juustokilta pyydystää juustoja ?

-         Miksi myös maan alla asuvia pyydystetään ?

-         Kuka tehtailee kutistettuja alholaisia

-         Löytyykö järvilehmän vasikka ?

-         Miksi vesi nousee maan alla ja

-         ennen kaikkea MIKÄ on Artsipauli Kähmyn JUONI ???

Hulvattoman hauska seikkailukirja. Vauhtia riittää ja hauskoja sattumia. Kirjassa on lisäksi vastustamaton kuvitus.

Kannattaa tarttua kirjaan – et tule pettymään. EV

Alan Snow on brittiläinen kuvataiteilija, lastenkirjakuvittaja ja kirjailija. Hän on työskennellyt myös animaatioelokuvien parissa. Varokaa Juustokiltaa! on hänen ensimmäinen romaaninsa, alkua uskomattomille seikkailuille hämmästyttävässä, omalaatuisessa Lierolassa.

Swan, Anni: Jänis Vemmelsäären ja Kettu Repolaisen seikkailuja. Kuvitus Helga Sjöstedt. 23. ja 11. p. WSOY 1987.

Kettu Repolainen yrittää epätoivoisesti puijata Jänis Vemmelsäären suihinsa. Hän rakentaa Tervapöpön (en kyllä kerro mikä se on), tekeytyy kuoliaaksi ja piiloutuu kaalinpäiden alle vasuun. Mutta kyllä Jänis Vemmelsäärikin kunnostautuu puijaamisessa. Hän kaataa kiehuvaa vettä Susi Hukkasen päälle, houkuttelee Repolaisen kaivoon ja puijaa siltä lihakimpaleen.

Anni Swan on Jänis Vemmelsäären seikkailujen pohjana käyttänyt amerikkalaisen J.C. Harrisin ”Uncle Remus” -tarinoita. Kettu Repolaisen hän taas on kertonut Goethen ”Reineke Fuchs” -runoelman mukaan. ”Vemmelsääri” ilmestyi ensimmäisen kerran 1911, ja sen tarinat kulkevat edelleen kevyesti kuin nimihahmonsa. Kettu Repolaisen tarina (ilmestyi ensimmäisen kerran 1909) on raskassoutuisempi ja sisältää viittauksia keskieurooppalaiseen kulttuuriin, kuten paavin pannaan ja luostarilaitokseen. Se on myös selkeämmin yhteiskunnallinen allegoria.

Swan, Anni: Tottisalmen perillinen. 20.p. WSOY 1993.

Talot ovat yksin kotona: Pohjoismaisia runoja lapsille. Tammi 2003.

”Tunnen miehen joka osaa vain ostaa pastaa. Hän ei osaa mitään muuta, sen ainoastaan. Ai miten hän oikein menettelee? Hän lähimpään ruokakauppaan menee.” Hirviöitä, onko niitä? Millaista on katossa kävellä? Mutta tänään haluan olla hirmulisko ja se on mukavaa että sinä olet täällä.

Valikoima pohjoismaisia runoja ja niiden kuvituksia on pohjoismaisen yhteistyön tulos. Mukana ovat olleet tekijät ja kustantajat. Pohjoismainen kulttuurirahasto ja Nordbok ovat avustaneet hanketta. Tuloksena on luettava ja katsottava valikoima tämän hetkistä lastenrunoutta sadan sivun ja viidenkymmenen runon voimalla. Hieno valikoima. Suomesta mukana ovat olleet Hannele Huovi ja Tittamari Marttinen.

Tiainen, Marja-Leena: Arttu K. Tammi 1998.

Tiainen, Marja-Leena: Haamuhyppy. Kuvittanut Vincent Bakkum. Tammi 1989. Vihreä Varis.

Tiitinen, Esko-Pekka: Villi tie. Kuvat Tuula Tiitinen. Kustannuskiila 1988.

Myyränpojan varpaidenväliä polttelee päästä suureen maailmaan. Ja eiväthän siinä äidin varoitukset auta. Mutta kaupungissa ei olekaan niin hauskaa kuin myyränpoika on ajatellut. Siili on saanut työtä lattialuutana, kiiltomato yrittää kasvattaa itsestään lyhtypylvästä ja ketun virka on kähveltää murusia rouvien rinnuksilta kettupuuhkana. Miten myyränpojan käy? Joutuuko hänkin rottien kouluun? Tai rintakoruksi?

Esko-Pekka ja Tuula Tiitisen kuvakirjat käsittelevät eläinaiheiden avulla tärkeitä teemoja: vapautta, ystävyyttä ja elämän suojelua sekä oman tehtävänsä löytämistä. ”Villi tie” on kirjoista jännittävin ja toiminnallisin. Outokummussa asuva Esko-Pekka Tiitinen on myös kirjoittanut nuortenkirjoja. Hän on teatteriohjaaja ja näytelmäkirjailija.

Timonen, Eija: Riimurasia: Tarinoita noidista, peikoista ja muista oudoista olioista. Kuvitus Maileena Kurkinen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2001.

Sotilas viskaa leijonanpennun reppuunsa taistelun tuoksinassa. Siitä kasvaa sille hyvä toveri. Suomeen palattuaan toverukset herättävät kauhistusta kylän akoissa. Kievareissa leijonanpentu pelaa korttia isännän seurana. Majatalon vierastuvan ovat vallanneet peikot ja menninkäiset. Rohkeasti sotaherra leijonineen lupaa yöpyä majassa. Kuinka heille käy?

Eija Timonen on tehnyt pitkäjänteistä työtä suomalaisten uskomusten ja tarinoiden kirjoittamisessa meille kaikille jännittäviksi kertomuksiksi. Mitä jos olenkin maahisten vaihdokas? Hiidetkö ne lymyävät tuolla vuorella kuusten alla? Kerro taas, kun olit vuorenpeikkojen luona! Maileena Kurkisen kuvat tarinoiden keralla tuovat muistumia Grimmin saduista.

Toivola, Ritva: Arvaamaton aikamatka (itsenäinen jatko-osa kirjalle Salaiset aikamatkat).Tammi 2005.

Itsenäinen jatko-osa Salaiset aikamatkat kirjalle. Tarinassa seikkailevat tutut Ville ja Laura. He ovat uhkarohkeasti päättäneet siirtyä tietokoneen avulla tulevaisuuteen. Ajatus oli että siirryttäisiin vain muutama vuosi eteenpäin mutta sitten tapahtui jotain ja suunnitelmat menivät mönkään. Laura ja Ville huomasivatkin siirtyneensä vuoteen 2112.  Ihmiset, joihin he törmäsivät näyttivät kyllä hiukan samanlaisilta kuin heidän oman aikansa ihmiset mutta pukeutuminen oli jotakin aivan muuta. Autoja ei näy missään sen sijaan helikoptereita tuntuu pörräävän taivaalla.

Rahaa ei tunnettu ollenkaan vaan kaikilla piti olla dana. Ilman danatunnistinta ei kukaan tullut toimeen. Villeltä ja Lauralta tämä dana tietysti puuttui ja kaikki joilla ei danaa ollut olivat terroristeja. Laura ja Ville olivat PINTEESSÄ. Pääsisivätkö he milloinkaan takaisin hiidenkirnulle ja kotiin ???EV

Toivola, Ritva: Turmankukka. Tammi 1998.

Toivola, Ritva: Salaiset aikamatkat. Tammi 2003.

Ada ja Mertsi elävät vuotta 2068 ja asustavat väliaikaisesti Unelma tätinsä luona Hiidenjärven elämyspuistossa. Sisarukset ovat löytäneet romuvaraston johon on heitetty ikivanhoja tietokoneita ja pelejä ja nuo vanhat vehkeet kiinnostavat kovasti. He korjailevat yhtä konetta ja yllättäen siitä löytyy kuvia ja animaatioita menneiltä ajoilta. Vai ovatko ne animaatioita, eivät todellakaan. Koneen avulla sisarukset pääsevät siirtymään menneeseen aikaan.

Kerran Ada ja Mertsi vierailevat 2000 –luvun alkupuolella ja tuolloin Ville, joka viettää hiihtolomaansa mökillään huomaan Adan ja Mertsin ja lähtee seuraamaan heitä ja joutuu heidän mukanaan vuoteen 2068.

Tämä fantasiaromaani tempaisee Sinut vääjäämättä mukaansa. EV

Tunteellinen siili ja muita suomalaisia eläinrunoja. Kuvittanut Kristina Segercrantz, toimittanut Sanna Jaatinen. WSOY 1994.

”Olipa pikkuinen oravanpoika kotona Kuuselassa, pitkät sen korvat ja pörhöinen häntä pystynä kiikkumassa.” Mutta millainen oli kettu Gennadi? Ja oletkos nähnyt hirven aamu-usvassa pihassa? Entä millainen oli sisiliskon muodonmuutos? Ja tunnetko Myyrä Matikaisen?

Sanna Jaatisen kokoama ja Kristina Segercrantzin kuvittama suomalaisten eläinrunojen valikoima on kaunis kirja. Löydät siltä tutut ja ihanat runot, kurjen suolla ja emojäniksen, joka tuli pyrynä metsästä. Ja Auttamattoman Pekan, jonka mielestä Jumalakin sitä jellonaksi luuli. Mutta kokoelmassa on myös uusia ja tuntemattomampia runoja metsän ja kotipiirin eläimistä. Sivuja on kirjassa reilut 200. Tämä ehkä olisi kaikkein ihaninta lukea yhdessä koko perheen kesken.

Uskali, Marika: Pietari, Nella ja kulmakunnan kauhu. WSOY 2006.

Pellonperän lähiössä tapahtuu kummia. Nellan perheen asunnon parveke töhritään spray-maaleilla pahanpäiväisesti ja etenkin Nellan isä, joka on koulun rehtori hermostuu asiasta totaalisesti. Samassa talossa asuu myös Pietari, joka on Nellan luokkakaveri ja armoton tietokonenörtti. Pietari kiinnostuu asiasta ja alkaa tutkia kuka mahdollisesti on maalisotkujen takana. Pietari on melko varma että naapuritalossa asustava kulmakunnan kauhu Leevi on syyllinen. Leevi on oikea kiusanhenki aina toisten kimpussa. Nellan ja Pietarin yhteiset tutkimukset kuitenkin osoittavat Leevin syyttömäksi ja niin on palattu lähtöruutuun. Leevillä tuntuu kuitenkin olevan hajua oikeista töhrijöistä.

Hieno tarina ystävyydestä ja erilaisuuden hyväksymisestä jännitystä kuitenkaan unohtamatta.

Marika Uskali asuu Jyväskylässä, on opettaja ja rakkain harrastus on kirjoittaminen. Marika kirjoittaa, koska se on kivaa ja vain silloin kun se on kivaa. Jo kuusivuotiaana Marika tiesi, että haluaa kirjailijaksi.

Vahtokari, Reijo: Peliin kadonnut poika. Otava 2004.

Lauri seurustelee mieluummin pelikonsolin kuin luokkakavereidensa kanssa. Koulupäivä päätyttyä hän säntää heti kotiin, koska siellä odottaa äidin hankkima uusi peli. Laurilta kuluu koko ilta ja vähän yötäkin pelin tiimellyksessä. Tellu koirakin jää ilman leikkikaveria ja ulkoiluttajaa. Vielä seuraavana päivänäkin Lauri jatkaa pelaamista koulun jälkeen. Tellu kuitenkin ryhtyy protestoimaan ja riuhtoo villisti pelikonsolin johtoja ja Laurin estelyistä huolimatta konsolin johto irtoaa ja koko vekotin lentää lattialle. Samalla tapahtuu jotakin aivan käsittämätöntä: Tellu katoaa jäljettömiin ja kun Lauri katsoo kuvaruutuun siellä näkyy aivan Tellun näköinen koira ja se reagoi Laurin kutsuun. Lauri on kauhuissaan, miten hän saa Tellun takaisin pelistä. Aikansa mietittyään Lauri onnistuu palauttamaan Tellun takaisin. Laurin päässä syntyy samalla kuningasajatus, hän haluaa itse peliin mukaan. Jos vain saisi jonkun kaverin uskomaan mitä on tapahtunut niin voisi kokeilla kuinka peliin siirtyminen onnistuisi.

Tästä alkaa Laurin hurjaakin hurjempi seikkailu !!

Reijo Vahtokari on ammatiltaan toimittaja. Vahtokari kertoo ottavansa aiheita kirjoihinsa perheestään ja omasta lapsuudestaan. Kotoisimmaksi kirjalliseksi maailmaksi hän kokee sellaisen, jossa arkielämä ja oudot tapahtumat risteytyvät.

Vahtokari, Reijo: Saarelaisten salaisuus. Otava 2007.

Jussi on päässyt kahdeksi viikoksi aivan yksin entiseen mummolaan. Mikä nautinto kaksi viikkoa ilman äidin valvovaa silmää, se on välillä niin rasittavaa. Mummon ja vaarin koti on vanhassa paritalossa pienessä saaristolaiskylässä. Nyt molemmat isovanhemmat ovat kuolleet ja Jussi on ns. talonvahtina. Seinänaapurina asuu Särkkälän pappa, jolle Jussi toimittelee kauppa-asioita ja muita pikku askareita. Naapurissa tien toisella puolella asuu Jussin ikäinen Satu mummonsa kanssa. Sekä Satu että mummo ovat jotenkin ”outoja” kumpikin pukeutuu täysin mustiin ja käyttäytyvät muutenkin oudosti. Eräänä yönä Jussi herää siihen, että joku tai jotkut ovat talon vintillä. Jussi huomaa että vintiltä poistuu useampia ihmisiä ja vasta seuraavana päivänä Jussi uskaltautuu tarkastamaan mitä vintillä on tapahtunut. Mummon järjestyksessä olevat tavarat on hujan hajan, jotain on siis etsitty. Vähitellen Jussille selviää että naapurin Satu on jotenkin mukana tuossa murrossa. Vihdoin Satu paljastaa mitä vintiltä on etsitty. Nyt alkaa vimmattu salaperäisten kirjeiden etsintä. Satu uskoo johonkin kummaan vanhaan taruun ja on varma sen toteutumisesta aivan lähipäivinä. Jussi epäilee vahvasti Sadun tarinaa, mutta ryhtyy kuitenkin avuksi selvittämään juttua. Ystävykset joutuvat vaarallisiin tilanteisiin ja antiikkikauppias Vaahtopää osoittautuu varsinaiseksi roistoksi,  mutta vähitellen koko juttu alkaa aueta ja tulossa on JYMY-YLLÄTYS…..EV.

Widmark, Martin: Sinisen peilin antikvariaatti. Suomentanut Outi Menna.Tammi 2007.

Davidin aloittaessa yläasteen hänen vanhempansa saavat päähänsä muuttaa Nigeriaan töihin. David on kuitenkin sitä mieltä, että hän jatkaa koulua entisten kavereidensa kanssa eikä lähde vanhempiensa mukaan. Niinpä David muuttaa Melkior nimisen antikvariaatin yläkertaan josta hänelle vuokrataan oma huone. Ensimmäinen koulupäivä on jännittävä ja David saa myös uuden ystävän tietokonenero Larissasta. Sitten alkaakin tapahtua. Yhtenä aamuna kun David tulee aamupalalle hän huomaa, että Melkioria ei näy missään. Seuraavana päivänäkään Melkior ei ole kotona joten David on varma että jotain kamalaa on tapahtunut. Larissan kanssa David ryhtyy selvittämään asiaa ja he löytävätkin talon takapihalta salaperäisen puutarhan ja puutarhan perältä vajan ja vajasta oven jonka takaa laskeutuu portaat alaspäin.

Alhaalla on tila joka on täynnä mitä erilaisempia eläimiä ja jonkinlainen laboratorio. David löytää Melkiorin kirjoittaman kirjeen joka on osoitettu Davidille ja vähitellen Davidille selviää, että Melkior on keksinyt ikuisen nuoruuden lähteen… Mitä sitten tapahtuu ja missä on Melkior tuo kaikki selviää Sinulle kun luet tämän jännittävän kirjan.

Voe tokkiinsa, Aku. Savon murteelle kääntäneet Markus Miettinen ja Jaakko Seppälä. SanomaMagazines 2003.

Aku haluaa television tietokilpailuohjelmaan. Sinne vain ei oteta kuin jotenkin jo julkisuutta saaneita. Akuhan alkaa kehittää jos jonkinlaisia ennätyksiä. ”Kohtalokkaassa tangossa” Akun täytyy yhä uudestaan kuunnella omaa sävellystään Kuakkurin kaakokaepuuta. Mutta sävelmä resonoi jotenkin kummasti lumivyöryjen kanssa. Albumin muut tarinat ovat ”Kihovaahkone”, ”Kontiittorin käsjkassara”, ”Palakkapäevä”, ”Kiiltokaepuu” ja ”Sukusavottoo”.

Murrebuumi on nyt tuonut päivänvaloon ”Barksin parraeta savoks viänneltynä”. Jaakko Seppälä on neljännen polven helsinkiläinen eikä Markus Miettinenkään ole muutamaan vuoteen asunut Savossa. Savolaisuus onkin tekijöidensä mukaan lupsakka mielenlaatu eikä maantieteellinen sijainti. Ihan helppoa tämän lukeminen ei kirjakieleen tottuneelle ole.