Lukurevon kirjoista vähän enemmän

Adams, Georgie: Lastenhuoneen satuhetki. Kuvittanut Peter Utton, suomentanut Kaisa Luntinen. WSOY 200?

Mitä isoäiti sanoi luiskahtaessaan suden vatsaan? Minne peikko lensi, kun isoin pukki puski sitä sillalla? Miten voi tutkia oikean prinsessan? Kuka söi piparkakkupojan? Millainen oli pikkukarhun vuode? Miten kävi sudelle kolmen pienen porsaan tarinassa?

Georgie Adams kertoo kahdeksan perinteistä satua vauhdikkaasti ja ilmeikkäästi. Peter Uttonin kuvitus on yhtä ilmeikästä.

Alho, Asmo: Kieku ja Kaiku ja Possu: Valikoima parhaita sarjoja Kieku ja Kaiku -albumeista vuosilta 1947-1961. Riimitellyt Mika Waltari. Otava 1994.

Mitenkähän käy kun Kieku ja Kaiku, reippaat kukonpojat, laskevat kanootin vesille? Sen ja 44 muuta sarjakuvastrippiä voit lukea tästä kirjasta.

Asmo Alhon luoma sarjakuva Kiekusta ja Kaikusta kumppaneineen on suomalaisen sarjakuvaperinteen elävää historiaa. Mika Waltarin mainiot riimit maistuvat kaikenikäisille.

Anngannguujuk: Jättiläisten vankina. Grönlantilaisen kansansadun mukaan kertonut H.C.Petersen, kuvittanut Kistat Lund, Suomentanut Päivi Niemi-Rosing ja Liisa Ranta. Atuakkiorfik ja Pohjola-Norden 2003.

Anngannguujuk asuu Grönlannissa. Eräänä päivänä hän katoaa. Äiti ja isä kysyvät neuvoa tietäjältä. Jättiläiset ovat siepanneet Anngannguujukin. Miten hänen käy?

Tämä grönlantilainen kansansatu on Pohjola-Nordenin julkaisema. Se oli pohjoismaisen kirjastoviikon teematekstinä syksyllä 2003. Kirjasta näkee myös millaisia ovat kajakki ja umiaq.

Bloom, Becky: Sivistynyt susi. Kuvat Pascal Biet, suomennos Arja Kanerva. Lasten Keskus 1998.

Susi saapuu nälkäisenä maatalon portille. Pihalla susi näkee sian, ankan ja lehmän lukemassa!

Becky Bloomin kuvakirja on hieno kuvaus lukemisen ja ymmärtämisen taidosta.

Bradman, Tony: Mainiot muumiot. Kuvitus: Martin Chatterton, suomentanut Terhi Leskinen. Kustannus-Mäkelä 1999. Sininen banaani -sarja.

Kaukana hiekka-aavikolla asuu pyramidissa aivan tavallinen muumioperhe. Miten käy, kun arkeologi Kai Kaivantola koputtaa pyramidin oveen?

Mainiot muumiot on Sininen banaani -sarjan kirja. Sarjassa ilmestyneet teokset on käännetty lähinnä englannista. Sarjassa on värikuvitus, tekstiä on kuvakirjamaisesti. Sarjassa käytetään myös puhekuplia.

Coran, Pierre: Eleonoora, laulava hanhi. Kuvittanut Marie-José Sacré. Suomeksi riimitellyt Hannele Huovi. Kustannus-Mäkelä 2001.

"Aariat saa tallin väki, vaikka täälläkin sen näki: laulajaa ei kiitä kukaan - ihan sananlaskun mukaan." Eleonoora hanhi rakastaa laulamista. Muut pihan eläimet sulkevat korvansa hanhen laululta. Mutta eräänä yönä liukas kettu on livahtamassa kanalaan paistit mielessään...

Piere Coranin runokuvakirjat ovat värikkäästi ja humoristisesti kuvitettu. Sarjassa on ilmestynyt kirjat myös Tinkasta, pelottomasta kissasta, Vihtorista, vallattomasta hiirestä, Väinöstä, pikkuisesta jäniksestä, Jonnasta, vanhasta kilpikonnasta ja Hannibalista, taitavasta koirasta. 

Craig, Helen: Satujen kyydissä unten maille. Uudelleen kertonut ja kuvittanut Helen Craig, suomentanut Raija Viitanen. Kustannus-Mäkelä 2000.

Miten Laiska-Jaakko sai prinsessan nauramaan? Putosiko taivas Tipu Lipun päähän? Ja kuka tekikään suutarille kenkiä öisin?

Helen Craig kertoo kymmenen tuttua satua kuvakirjamaisesti ja hieman satujen särmiä pehmentäen. Susi piilottaa isoäidin sängyn alle eikä syökään tätä! Tipu Lipussa kyllä kettu popsii koko siivekkään seurueen, joka on matkalla kuninkaan luo kertomaan, että taivas putoaa…

Crossley-Holland, Kevin: Ruma ankanpoikanen: Hans Christian Andersenin mukaan. Kuvittanut Meilo So, suomentanut Alice Martin. WSOY 2001.

Vain äitiankka puolustaa kömpelöä ja rumaa poikastaan. Sitä kiusataan niin, että se karkaa. Ihaillen ruma ankanpoikanen katsoo yli liitäviä joutsenia…

Cevin Crossley-Holland kertoo meille Andersenin sadun: miten lapsi saa kärsiä erilaisuudestaan. Kunpa meillä kaikilla olisi joutsenemme. Meilo Son kuvitus on herkkä ja runsas.

Dahan, André: Tanssiva tähti. Suomeksi riimitellyt Sanna Uimonen. Tammi 2000.

Mitä oikein on ikuisuus, maailmankaikkeus ja avaruus? Poika kurkkii kaukoputken takaa linnunrataa ja näkee tanssivan tähden.

André Dahanin kuvakirjassa värit hehkuvat ja tähti ja poika lähettävät toisilleen terveisiä. Kuun ja Kustaan riimi-iloihin tämä kuvakirja ei yllä, mutta vie maailmankaikkeuden saloihin ja tähtitarhoihin.

Derib ja Job: Yakari majavien mailla. Suomentanut Soile Kaukoranta, tekstannut Jarkko Uosukainen. Otava 1983.

Intiaanipoika Yakari osaa puhua eläinten kanssa. Hän ratsastaa joelle hevosensa Pienen Ukkosen kanssa. Joella he tapaavat majavayhdyskunnan rakentamassa patoa. Lehmus, pieni majavanpoikanen, katoaa. Löytävätkö Yakari ja Pieni Ukkonen Lehmuksen?

Deribin ja Jobin Yakarit ovat loistavasti piirrettyjä sarjakuvia. Kuvakerronta vaihtelee tapahtumien mukaan, piirrokset ovat yksityiskohtiaan myöten huoliteltuja ja tarinat yllätyksellisiä, humoristisia ja jännittäviä. Yakari on myös auttavainen ja rohkea eläinten ystävä. Alkuteokset ovat ranskalaisen laatukustantajan Castermanin julkaisemia.

Donaldson, Julia: Etana ja valas maailman merillä. Kuvittanut Axel Scheffler, suomentanut Jukka Itkonen. Kustannus-Mäkelä 2003.

Etana haluaa kyydin maailman ympäri ja saa paikan valaan pyrstöstä. Sieltä se näkee jäävuoret ja tulivuoret. Se kokee myrskyt ja merenalaisen elämän. Mutta miten käy valaalle, kun se ajautuu rantahiekkaan?

Julia Donaldsonin riimitellen kerrottu tarina on kiehtovasti kuvitettu. Suomentaja Jukka Itkosen omia runoja on diplomin seuraavilla luokka-asteilla useampiakin.

Evetts-Secker, Josephine: Pieni Punahilkka. Kuvittanut Nicoletta Ceccoli, suomentanut Riitta Oittinen. Pieni karhu 2004.

Punahilkka lähtee viemään isoäidille tuoretta leipää, vasta kirnuttua voita ja makeaa seljaviiniä. Metsässä Punahilkka tapaa suden. Susi kehottaa Punahilkkaa poimimaan isoäidille valkoisia ja punaisia kukkia niityltä. Susi itse juoksee kertomaan isoäidille, että Punahilkka on tulossa...

Josephine Evetts-Secker on kanadalainen psykoanalyytikko ja kirjallisuuden tutkija. Hän kertoo Pienen Punahilkan kiehtovasti. pienet yksityiskohdat antavat uutuuden tunnun tutulle tarinalle. Italialaisen Nicoletta Ceccolin kuvitus antaa tarinalle hurjan tunnelman. 

Finne, Jalmari: Kiljusen herrasväki. Kuvittanut R. Rindell. 16.p. Otava 1982. Kiljusen herrasväen seikkailut 1.

Isä Kiljunen on lyhyt, lihava ja kaljupäinen. Äiti Kiljunen on laiha, pitkänenäinen ja tihrusilmäinen. Mökö ja Luru ovat heidän kaksospoikansa. Pulla on pieni ja paksu villakoira. Kiljusiksi perhettä kutsutaan siksi, että he kiljuvat aina ja kaikkialla. Mihin ikinä Kiljuset ryhtyvätkin, niin aina tapahtuu jotain merkillistä. Helsinki pysähtyy mielenosoituksen vuoksi, raitiovaunuista on suljettava sähköt, eläimet pääsevät irti Korkeasaaressa…

Jalmari Finne (1874-1938) oli teatterimies ja kirjailija. Hän johti hetken aikaa Suomen Kansallisteatteriakin. Hän oli myös historiantutkija ja grafologi. Parhaiten hänet tunnetaan kuitenkin Kiljusen herrasväestä, joiden seikkailuista hän kirjoitti kahdeksan kirjaa vuosina 1914-1925. Lastenkertojana hän oli uusi ilmiö Suomessa: Herrasväen seikkailut olivat farssimaisia, rasavillejä ja vauhdikkaita kertomuksia ilman opettavaisuutta. Edelleen voi vain ihailla, miten Finne saa aikaan jättiläismäisen tapahtumien vyöryn vaikkapa Helsingin nähtävyyksien katselusta tai onkimatkasta.

Grimm, Jacob ja Wilhelm: Porkkanainen: Grimmin veljesten satu Bernadetten kuvittamana. Suomennos Helmi Krohn, runo Aune Krohn. Kustannus-Mäkelä 1986.

Noita vaatii eukon ja ukon tyttären itselleen. Porkkanainen kasvaa noidan puutarhassa. Kun Porkkanainen täyttää kaksitoista vuotta, sulkee noita hänet torniin, jossa ei ole portaita eikä ovia. Prinssi näkee, kun noita kiipeää torniin Porkkanaisen kultaisia hiuksia pitkin. Miten prinssin ja Porkkanaisen käy?

Bernadetten kuvittamista Grimmin saduista on julkaistu myös esimerkiksi Tuhkimo, Lumivalko ja Ruusunpuna, Hannu ja Kerttu sekä Suutarin salaperäiset apulaiset. Grimmin satuja ovat kuvittaneet ja uudelleen kertoneet monet tunnetut lastenkirjailijat. Kaikki kuvakirjaversiot käyvät Lukurevon satukirjaksi.

Hagbrink, Bodil: Hokkus pokkus. Suomenkieliset runot Kaarina Helakisa. Weilin+Göös 1986.

”Smoolannissa, torstaina kai, jättiläishai, piirakkaa sai. Jättiläishai piirakka suussa Smoolannissa toukokuussa!” Miten käy Katariina Vatasen, kun hän syö piparminttumakeisen? Miten soittokunta jäähdyttää liian kuuman kaakaon? ”Hokkus pokkus! Mielen mahti, se on satumainen.”

Bodil Hagbrinkin runokuvakirja on juuri sopivan mittainen. Ruotsalainen Hagbrink on tehnyt kuvakirjoja eri maiden lasten elämästä, kuten tiibetiläisistä lapsista kertova Tiibetin lapset.

Halling, Thomas: Tassun…tassun…hipsun…hipsun. Kuvitus Mimmi Tollerup-Grkovic, suomennos Raija Viitanen. Kustannus-Mäkelä 1996.

Niraus ja naraus, kettu hiipii kanalaan! Vips, se ryöstää kanan! Isäntä raivostuu. ”Vielä minä sille ketulle näytän!” Kuinkahan kettujahdissa käy?

Thomas Hallingin ”Tassun tassun” -teos on taitavaa ja humoristista kuvakerrontaa, jota täydentää loistava teksti. Sopii erinomaisesti myös ääneen luettavaksi. ”Pikke kissajahdissa” -kirjassa teksti on pienempää ja sitä on vähän enemmän.

Hanhiemon iloinen lipas. Runot vanhojen englantilaisten lastenlorujen aiheita. Vapaasti riimitellyt Kirsi Kunnas, kuvittanut Feodor Rojankovski.
21. p. WSOY 1998.

”Mistä on pienet pojat tehty? Mistä on pienet pojat tehty? Etanoista, sammakoista, koiran häntätupsukoista. Niistä on pienet pojat tehty.” Mistä pienet tytöt on tehty? Ja millainen on se, joka syntyy maanantaina? Miksi Tyyris Tylleröä ei voi parantaa?

”The Tall Book of Mother Goose” ilmestyi Amerikassa 1942. Vuonna 1947 ilmestyi Kirsi Kunnaksen riimittelemä suomenkielinen laitos. Ja näyttää arvostelijan ennustus käyneen toteen: ”…ja olen varma, että monet näistä riimeistä säilyvät lukijoittensa korvissa vielä heidän mummuuteensa ja ukkiuteensa asti.”

Hanhiemon satuaarre. Kuvittanut Feodor Rojankovski, suomentanut Tarja Saarikoski. 14. p. WSOY 1988.

Pääseekö Piparkakkupoika pakoon? Minne seitsemäs pieni kili meni pakoon? Miten kävi Laiskalle Jaakolle? Mitä eukko ja ukko toivoivat? Mitä pikku pikku muija osti torilta?

”The Tall Book of Nursery Tales” ilmestyi Amerikassa 1944. Suomalainen laitos on nyt edennyt ties monenteenko painokseensa. 24 satua
maailman satuaarteesta napakasti ja selkeästi kerrottuna. Klassikko.

Heede, Vanden Sylvia. Kettu ja Jänis. Kuvittanut Thé Tjong-Khing, suomentanut Saara Hyyppä. WSOY 2003.

Kettu ja jänis asuvat puun onkalossa. Pöllö asuu heidän naapurissaan. Eräänä päivänä Pöllö löytää munan. Hän tietenkin alkaa hautoa sitä. Hautoo päivän, hautoo kaksi. Viikon päästä Pöllö on varma, että muna on sairas. Siitä nimittäin kuuluu ääntä ja se rakoilee. Sitten munaa ei näy missään. Kuuluu vain piip PIIP piip.

Sylvia Vanden Heeden Kettu ja jänis -kirjassa on lyhyitä tarinoita Ketun, Jäniksen, Pöllön ja Piipin elämästä metsässä. Tarinat on kirjoitettu hyvin vaihtelevalla tekstikoolla ja taitettu lyhyiksi riveiksi. Kuvat lomittuvat tekstin joukkoon ja vievät tarinaa eteenpäin. Teos on saanut useita palkintoja ja sitä on käännetty monille kielille.

Heikkilä, Petra: Sukkahukka. Lasten Keskus 2002.

”Tämä on ryöstö! Sukka tai hukka.” Kissojen vanhainkodin valtaa kauhu. Huppupäinen ryöstäjä vaatii sukan toisensa jälkeen. Kissat pitävät hätäkokouksen: ”Meidän täytyy tehdä jotain.” Kuka on sukkahukka? Miten käy vanhainkodin vilukissojen?

Petra Heikkilän inspiroitunut ja taitava kuvakirja toimii niin kuvadramaturgialtaan kuin tekstiltään hienosti. Tervetuloa lastenkirjallisuuteemme!

Huovi, Hannele: Salainen maa: Sadut. Kuvitus Kristiina Louhi. 1.-2. p. WSOY 1999.

Salainen maa on paikka, jossa kerätään voimia. Salaista maata vartioi Hirviö. Siellä asuvat eläimet Teppo Koiruus, possu Viktor Pesonen, Musta Kissa, Simeon Kukkuluu, Kana Kaakertaja, lammas Seija Leppänen, Aadolf Poni sekä Kisu Pikkukuu. Salaisen maan taikuri Dedefilus opettaa eläimille kirjaintaikoja, koska maailmalla ei selviä, jos ei osaa lukea.

Hannele Huovilla on taito kertoa pienille ja vähän isommillekin ihmisille isoista asioista: ystävyydestä ja yksinäisyydestä, lähtemisen voimasta ja oman paikan löytämisestä. Kristiina Louhen kuvia oikein odottaa: joko seuraavalla sivulla on kuva kuningas Aadolf Ponin aamuistunnosta. Yksinäisyydestä ulvova hirviö on peikon ja mörön hellyttävä risteymä. 189 sivusta puolet on kuvia, teksti isoa ja luvut sopivan pituisia.

Ilaskari, Heli ja Heikki: Hessu-sedän eläintarhassa tapahtuu. BTJ Kirjastopalvelu 2001. Lasten selkokirja.

”Minä olen lehmä Lilli, haaveeni on aika villi: Sydämeni täyttää onni, kun mua kosii tarhan sonni.” Tästä kirjasta voit lukea runot vaikkapa Herra ja rouva Pekonista, Mää-mää-määkijästä ja Pasista ja Sisi Liskosta.

Kirjastopalvelun julkaisemat lasten selkokieliset runokirjat tulevat tarpeeseen. Valokuvat ovat Heikki Ilaskiven ja riimittely Heli Ilaskiven.

Itkonen, Jukka: Aakkoslammas loksuhammas. Kuvittanut Christel Rönns. Otava 2006. 

"Kirjaimet, sanojen poikaset, ne ovat nimeltään aakkoset. MOntako poikasta? Arvaahan. Kaksikymmentäkahdeksan."

Jukka Itkonen pääsee hurjaan ja kekseliääseen runoiluvauhtiin aakkoslampaittensa kanssa. Vaarin henkselit melkein vie jalat alta, Q on ihan omansa ja ilmi selvä valas ovat klassikkoja jo syntyissään. Näistä runoista nautimme pitkään. Kaikille lapsille ja lapsenmielisille ja runon ystäville.  

Jansson, Tove: Kuinkas sitten kävikään? Suomentanut Hannes Korpi-Anttila. 17. p. Reiät leikannut WSOY 2002.

Aamuvarhain, siis kello viis, käy Muumipeikko kotiin maitokannun kanssa. Vaan kuinkas sitten kävikään?

Tove Janssonin ”Kuinkas sitten kävikään” on modernin kuvakirjallisuutemme perusteos. Vuonna 1952 julkaistu kirja on käsittämättömän tuore. Teos on lastenkirjallisuutemme ehdoton klassikko ja kestää ainakin sata lukukertaa. Jokaisen suomalaisen lapsen oikeuksiin tulisi lukea tämä kirja! Kirja ei kuitenkaan ole aloittelevalle lukijalle eikä ääneen lukijallekaan helppo: teksti on kaunokirjoitusta ja runomuodossa!

Janosch: Jannesta tulee intiaani. Suomentanut Riitta Mäyrälä. WSOY 1991.

Ensin koira löytää Jannen. Se tulee takaa ja koskettaa Jannen kättä. Se tulee kouluun asti. Toisessa maailmassa se on karhujen kuningas. Sitten tulee Zoao, koska Janne tarvitsee intiaanin. Zoao on näkymätön. Hän opettaa Jannelle, millainen on soturi ja tähyäjä.

Janoschin ”Jannesta tulee intiaani” on hieno kirja kiusaamisesta ja siitä, miten voi oppia olemaan pelkäämättä. Pelottomuus onkin yksi Janoschin tärkeimpiä teemoja. Pikku Karhun ja Pikku Tiikerin ei tarvitse pelätä mitään, koska heillä on toisensa. Huli Huskeli saa pullopostiviestin: ”Joka tämän lukee, hänen ei enää tarvitse ikinä pelätä mitään.”

Janosch on saksalainen lastenkirjailija ja -kuvittaja, joka on kirjoittanut yli sata teosta. Niitä on käännetty yli 30 kielelle.

Kallioniemi, Tuula: Bambi. 1. selkokielinen laitos. Sanoma Magazines 2005.

Kaninpoika Rumpali rummuttaa metsäniityllä: Suuria uutisia! Metsäkauriilla on vasa. Se nimi on Bambi.

Tuula Kallioniemi on mukauttanut selkokielelle Disneyn Bambin, Leijonakuninkaan, Lumikin, Ruman ankanpoikasen ja Nalle Puhin ja hunajapuun.

Karjalainen, Elina: Uppo-Nalle. Kuvittanut Hannu Taina. WSOY 1977.

Poika heittää kiukuspäissään nallen mereen. Nalle ajelehtii meressä monta vuotta. Se selviää raittiista haista ja hirmumyrskystä. Upoksissa se runoilee säilyttääkseen rohkeutensa. Reetalla ei ole ystävää. Hiekkakakkujen rakentaminen yksin on tosi tylsää eikä Laulavasta Lintukoirasta ole paljon iloa. Ei sitä voi edes rutistaa, ainakaan pitkään. Mutta sitten Reetta löytää Uppo-Nallen rannalta.

Elina Karjalaisen Uppo-Nallesta kertovat kirjat ovat ilahduttaneet lapsia ja aikuisia vuodesta 1977. Nallen haave runokokoelmasta ”Uponneen kansan lauluja” on myös toteutunut.

Kirkegaard, Ole Lund: Kumi-Tarzan. Suomentanut Pirkko Talvio-Jaatinen. 4. p. Otava 1991. Otavan koulukirjasto. Ala-aste.

Isot pojat vesipesevät Iikka Ollilan koulun vessassa harva se päivä. Isän mielestä Iikan tulisi olla kuin Tarzan: riippua puista ja olla vahva ja komea. Iikalla menee siis huonosti. Eräänä päivänä Iikka tapaa joen rannalla noidan. Hän saa toivoa yhden toivomuksen.

Tanskalaisen Ole Lund Kirkegaardin ”Kumi-Tarzania” voi jo pitää yhtenä lastenkirjallisuuden klassikkona. Vuonna 1975 ilmestynyt teos tekijän kuvittamana toimii edelleen erittäin hyvin. Kiusaamisen teemaa voi tämänkin teoksen avulla käsitellä.

Kitamura, Satoshi: Aksu, kattojen kuningas. Suomentanut Juhani Tolvanen, tekstannut Mikko Huusko. Tammi 2002.

Aksu, kulmakunnan kummallisin kissa, puijaa kissatovereitaan. Se opettelee uimaan ja yrittää lentää. Arvausleikissä Botticelli, Leonardo, Hokusai, Pablo ja muut eivät millään keksi, mitä Aksu esittää kylpyammeessa.

Takakansi kertoo: ”Satoshi Kitamura on kansainvälisesti arvostettu ja palkittu kuvittaja, jonka kuvakirjat riemastuttavat niin lasta kuin aikuistakin.”

Knutsson, Gösta: Pekka Töpöhännän seikkailut. 13.p. Gummerus 2000.

Miten Pekka Töpöhäntä menetti häntänsä? Sen ja monta muuta seikkailua saat lukea tästä kirjasta.

Ruotsalainen Gösta Knutsson (1908-1973) suunnitteli ryhtyvänsä opettajaksi tai kirjastonhoitajaksi, mutta toisin kävi. Hänestä tuli kirjailija ja radiotoimittaja. ”Pekka Töpöhännän seikkailut” ilmestyi ensimmäisen kerran kirjana vuonna 1939. Sen jälkeen Töpöhäntä on seikkailut useissa kertomuskirjoissa, kuvakirjoissa, näytelmissä ja elokuvissa.

Kunnas, Kirsi: Tiitiäisen satupuu. Kuvittanut Maija Karma. WSOY 1956.

”Tänään on juuri oikea aika muurahaisen lentää kuuhun ja tehdä siellä semmoinen taika, että namusia sataa suuhun.” Tiedätkös, miten vesirotta hoitaa flunssaansa ja millainen on siili kuutamolla? Tai käykö Herra Pii Poon taika koneisiin ja muttereihin?

Kirsi Kunnaksen kirjan ”Tiitiäisen satupuu” merkitys lastenrunoudelle on sama kuin Edith Södergranin modernille runoudelle Suomessa. Oman kappaleeni on lukemisesta resuuntunut ja Jaakko Vaakko Vesirotta on kulkenut kanssani 40 vuotta. Klassikko.

Laulajainen, Leena: Vompattisatuja. Kuvittanut Jukka Lemmetty. Tammi 1999.

Vompatit asuvat Australiassa. Tosin Vompatti Volmari on käynyt Suomessakin ja tutustunut siellä Viivi Ruususeen. Volmari pelastaa koalan pennun tulipalosta. Hän tapaa myös vompattitytön, jonka nimi on Moona Moon. Bumerangi vie kirjeitä Suomeen…

Leena Laulajainen on kirjoittanut hienoja satuja ja runoja lapsille 1980-luvun alusta lähtien. Vompattisatujen henkilöistä kerrotaan myös hyvissä ääneenlukukirjoissa ”Loikkeliinin matka lumen maahan”, ”Loikkeliinin lokikirja” sekä ”Viivi, Ruusunen ja kiinalainen kello”.

Lemmetty, Jukka: Leo Z. Otava 1996.

Leo Z ja ukkeli saavat kirjeen. Seikkailijoiden klubi ottaa uusia jäseniä. Jäsenten on suoritettava vaarallisia kokeita. Pystyvätkö Leo Z ja Ukkeli läpäisemään viidakkotien ja ryöstämään kuninkaan kultaisen rahakirstun?

Jukka Lemmetty on lastenkirjallisuutemme tärkeimpiä kuvittajia tällä hetkellä. Hänen piirtämänsä hahmot seikkailevat monissa lukemaan opettelevien kirjoissa. ”Leo Z ”ja sen jatkoteos ”Leo Z ja pillerinpyörittäjä” ovat Jukka Lemmetyn omia kuvakirjoja. Niissä voisi lukea omistuskirjoitus: kaikille lukeville seikkailijoille.

Levola, Kari: Maailmantapin koulukyydit. Kuvittanut Christel Rönns. Tammi 2002. Keltanokka.

”Maailmantapin koulukyydit” on jatkoa ”Maailmantappi ja Tikkari-Tiina” -kirjalle. Maailmantappi ja Tikkari-Tiina aloittavat koulun. Koulukyydit vain tuppaavat olemaan ongelma. Kala-Kallen kyydin jälkeen tuoksuu voimallisesti, polkupyörää ei ole ja hiihtokaan ei oikein suju. Mutta matkoilta löytyy oravia trapetsilla ja pihlajanmarjoja repullinen. Ja Maailmantapin runosuoni sykkii.

Kari Levola on tuottelias ja tasokas lastenkirjailija, jonka kirjat ilahduttavat niin lapsia kuin aikuisia. Kirjailijaliiton puheenjohtajana Levola on puolustanut kiivaasti kirjastojen määrärahoja.

Keltanokka-sarja on kustannusosakeyhtiö Tammen uusin sarja vasta lukemaan opetteleville. Sarjan kirjoissa pitkät sanat on tavutettu. Sekä kirjailijat että kuvittajat ovat suomalaisia.

Lobel, Arnold: Kurnu ja Loikka: Ystävykset. Suomentanut Panu Pekkanen. WSOY 1984.

Sammakko Loikka ja rupikonna Kurnu ovat ystäviä, vaikka Loikka puijaakin Kurnun nousemaan talviuniltaan. Uintiretkellä Kurnu pukeutuu uimapukuun – ja sen kaikki haluavat totisesti nähdä…

Arnold Lobelin (1933–1987) Kurnu ja Loikka ja muut lukemaan opettelevien tarinat ovat aina yhtä tuoreita. Lobel oli tuottelias ja palkittu amerikkalainen lastenkirjailija.

Luciani, Brigitte: Herra Mäyränen ja rouva Repolainen. Kuvittanut Eve Tharlet. Suomentanut Taina Aarne. Otava 2007.

Posku ja Hotko asuvat mäyränkolossaan isänsä kanssa. Eräänä iltana kolon ovelta kuuluu murinaa. Koloon sisään pyrkii kettuja! Hotko ja Posko eivät hyväksy tulijoita, eikä kettutyttö Roosa mitenkään halua asua mäyrien kanssa!

Me olemme erilaisia, mutta yhdessä oppii elämään jos tahtoo. Brigitte Lucianin ja Eva Tharletin sarjakuva nuorille lukijoille on oikein tervetullut tuttavuus.

Lupton, Hugh: Tarinatie: Tarinoita silmälle ja korvalle. Kuvat Sophie Fatus, suomennos Riitta Oittinen. Suomen YK-liitto ja Pieni Karhu 2001.

Onnistuuko tyttö lumoamaan suden laulullaan? Saako kauppias hattunsa takaisin matkivilta apinoilta? Kuka saakaan syödä pienen kirjavan kanan leipää?

Hugh Luptonin ”Tarinatien” seitsemän satua ympäri maailmaa on kirjoitettu kerrottavaksi tai ääneen luettavaksi. Niiden lause kulkee soljuvasti ja kuulijaa kiihottavasti. Lupton käyttää tarinankertojan toistoa loistavasti hyväkseen. Se ehkä selittää myös niiden helppolukuisuuden. Riitta Oittinen on huippukääntäjiämme. Sofie Fatusin kuvitus kertoo satua kullakin aukeamalla kuin elokuvaa. Hieno kirja!

Löytty, Kaija: Prinssi Pipariksi. Tekijän kuvittama. WSOY 1985.

”Tule nauru, nouse nauru, pelasta tämäkin päivä. Väännä varpaat venkuralle, käännä korvat kiemuralle, muksi maha muhkuralle, silmät kirkkaiksi kiverrä, jalat joutuin juokseviksi. Poista koukut kielen alta, suorista jokainen solmu.” Mikä on ötököiden huvipuisto? Miten tehdään kengännauhaloitsu?

Kaija Löytyn runoissa kuuluu herkullisesti kirjailijan oma ääni. Aikuinenkin löytää helposti itsensä Hermostuneesta strutsista ja Kauheasta lopusta.

Marttinen, Tittamari: Elsan ja Eetun erikoistapaukset. Kuvittanut Virpi Talvitie. Tammi 2000.

Marttinen, Tittamari: Elsan ja Eetun temppulinna. Kuvittanut Virpi Talvitie. Tammi 2003.

”Me pelataan yhdessä lätkää ja ohjataan samaa prätkää. Me luetaan yhdessä Akuja, me ahmitaan pussista lakuja. Ei vinossa ole sun lippis, siis onnea, eno, ja kippis.” Harri Harppi on aina yhtä skarppi ja Tarmo Teippi jo jarrua painaa. Räpätäti paidan sisälle jää räpättämään ja äidin juhlissa saa yöpuvussa tanssia.

Tittamari Marttinen on muutaman vuoden sisällä noussut suomalaisen lastenkirjallisuuden tuotteliaaksi ja tasokkaaksi tekijäksi. Taneli Kaneli, Tinjami ja Elsa ja Eetu ovat Marttisen käsialaa. Temppulinnan runot soivat, hyrisevät ja keinuvat. Sivuja on peräti 96. Runot ovat helppolukuisia ja isotekstisiä.

Minarik, Esle Holmelund: Pikku Karhun tarinat. Kuvittanut Maurice Sendak, suomentaneet Leena Koivukoski ja Pirkko Harainen. Otava 1997.

Pikku Karhu haluaa lentää raketilla kuuhun. Hän on varma, että isä tuo meriltä mukanaan merenneidon. Elinasta Pikku Karhu saa ystävän.

Pikku Karhun tarinat on yhteisnide kolmesta kirjasta: ”Pikku Karhu”,
”Isä Karhu tulee kotiin” ja ”Pikku Karhu saa ystävän”. Niissä kussakin on neljä tarinaa Pikku Karhusta ja hänen perheestään ja ystävistään. Alkuperäiset tarinat on julkaistu 1957–1960 Englannissa.

Morris: Daltonien jäljillä. Teksti Goscinny, suomentanut Heikki Kaukoranta, tekstannut Jarkko Uosukainen. 3. p. Otava 1991. Lucky Luke.

Daltonit, Lännen kauhu, ryöväriveljekset ovat kaivautumassa texasilaisen vankilan muurien alitse. Lucky Luke, Lännen nopein ja onnekkain on ratsastamassa ohi. Rantanplan saa karkulaisista vainun. Vai saako?

Morriksen ja Goscinnyn Lucky Luke -sarjakuvia ovat kuluttaneet tuhannet lasten ja aikuisten kädet. Parhaat niistä ovat verrattomia, kuten Arkajalka, Calamity Jane, Daltonin muori… Tässä jaksossa esittäytyy ensimmäisen kerran Rantanplan. Ja kyllä Morris ja Goscinny Villin Läntensä tuntevat kuin omat taskunsa.

Mäkinen, Taru: Kiristäjät. Kuvitus Jukka Lemmetty. Tammi 1998. Tatun sankariteot.

Tatu ja Tuukka ulkoiluttavat Sereä, Tuukan perheen koiraa. Kolme isoa poikaa pysäyttävät heidät. ”Saatte tästä päivästä lähtien maksaa meille suojelurahaa”, he uhkaavat. Seren murina pelastaa heidät sillä kertaa…

Taru Mäkisen Tatun sankariteot -sarjassa Tatu ja Tuukka selvittävät outoja tapahtumia neuvokkaasti. Iso teksti helpottaa lukemista. Taru Mäkinen on kirjoittanut monia jännityssarjoja nuorille: 4X, Kultainen Salama ja Jade ovat ehkä tunnetuimmat.

Niemi, Teija: Onni A. ja Onni B. Kuvittanut Timo Kästämä. WSOY 2003. Werneri.

Onnin perhe muuttaa isoisän asuntoon. Onni saa vaarin pikkuveljen vanhan huoneen. Eräänä päivänä Onni löytää eteisestä repun. Se on kulunut ja vihreä ja siinä on nahkaremmit. Ja keittiössä istuu vieras poika!

Teija Niemi on kirjoittanut kolme hyvin suosittua nuortenkirjaa. ”Onni A. ja Onni B.” jättää lukijan ajatuksille purtavaa eikä selitä kaikkia asioita. Werneri on Werner Söderström Osakeyhtiön uusi kotimainen sarja helppolukuisia kirjoja. Kirjoissa on mustavalkoinen kuvitus.

Nuotio, Eppu: Villilän vauva. Kuvittanut Katri Kirkkopelto. Tammi 2000. Kirjava Kukko.

Villilän vauhti on vakoiluun erikoistunut salaseura, johon kuuluvat Villilän kaikki yhdeksän lasta. Nyt Villilässä puhaltaa vauvakuume. Se on vaarallinen tauti. Vaikka Aurora tilaakin postimyynnistä yhden suloisen tyttövauvan, saattaa postinkantaja erehtyä ja tuoda naapuriin mustatukkaisen insinöörin! Ja miten käy Nutun ja Auroran ystävyyden, jos Nutun äiti on umpirakastunut?

Eppu Nuotio on näyttelijä, kirjailija ja käsikirjoittaja, joka riemastuttaa kuulijoitaan myös puhumalla. Villilä-sarjan kirjoja on tähän mennessä ilmestynyt viisi.

Nöstlinger, Christine: Mini salapoliisina. Kuvittanut Christine Nöstlinger nuorempi, suomentanut Milla-Maaria Löfman. Sley-kirjat 2001.

Mini tykkää hirveästi isosta veljestään Markuksesta, vaikka tämä kiusaakin aina häntä. Kun Markusta syytetään varkaaksi, ryhtyvät Mini ja Maksi salapoliiseiksi.

Itävaltalaisen Christine Nöstlingerin kirjailijan ura alkoi jo 1970. Sen jälkeen hän on kirjoittanut nuortenromaaneja, runoja ja lastenkirjoja. Nöstlinger käsittelee lämpimällä huumorilla lasten ja nuorten ja aikuistenkin vaikeita asioita. Pitkänhulppeasta Ministä kertovia kirjoja on ilmestynyt jo kymmenen.

Simmonds, Posy: Eero. Suomennos ja tekstaus Jukka Salmi. Kustannus-Mäkelä 1987.

Sohvin ja Nipan kissa Eero on kuollut. Kaikki surevat sitä. Yöllä Sohvi herää ja näkee pihalla kissan, jolla on hattu päässä. Mitä oikein on tapahtumassa?

Englantilaisen Posy Simmondsin sarjakuvasta mielikuvat poukkoilevat Cats-musikaaliin ja Disneyn elokuviin. Taidelaulaja Eeron hautajaiset ovat mieliinpainuva lukuelämys. ”Lulussa ja lentävissä lapsissa” puolestaan pääsemme sukeltamaan Gauguinin ja Brueghelin tauluihin. Leipurikissassa hiiret pelastavat työhön nääntyneen kissan pulasta.

Posy Simmonds käyttää kuvakirjoissaan sarjakuvallista ilmaisua taitavasti hyväkseen. Kuvakerronta vaihtelee kertojan tarpeiden mukaan.

Spang Olsen, Ib: Kuupoika. Suomentanut Marjatta Kureniemi. 3.p. Gummerus 2005.

Kuu-ukko katselee maahan ja näkee toisen kuu-ukon vedessä. Kuu-ukko sanoo kuupojalle: "Käy maassa ja tuo minulle tuo toinen kuu." Ja kuupoika lähtee matkaan. Hän putoaa ja putoaa ja leijailee pilvien ohi ja lentokoneen ohi ja läpi lintuparven ja kerrostalon ohi. Kuupoika loiskahtaa veteen ja löytää sieltä... Mitä? Sen saat lukea itse.

Ib Spang Olsenin Kuupoika on ilmestynyt 1962 Tanskassa. Marjatta Kureniemen suomennoksestakin on otettu jo kolmas painos.

 

Stark, Ulf: Jaguaari. Kuvittanut Anna Höglund, suomentanut Jukka Parkkinen. WSOY 1988.

Villeen kasvaa kiinni kullankarvainen turkki. Varpaisiin työntyvät kynnet. Hän on muuttunut jaguaariksi. Eivätkä jaguaarit jouda yöllä nukkumaan. Ville tai siis jaguaari häipyy yöhön kaupungille. Miten Villen käy?

Tässä runokuvakirjassa ovat kaikki palaset kohdallaan: Anna Höglundin loistava kuvitus, Ulf Starkin runomuodossa kertoma tarina ja Jukka Parkkisen suomennos. Kaikki kolme ovat pohjoismaisen lastenkirjallisuuden kovatasoisimpia nimiä. Teksti ei ole helppoa, mutta toimii aikuisen ääneen lukemana mainiosti – varsinkin jos on kerran harjoitellut.

Topelius, Zacharias: Adalmiinan helmi. Kuvittanut Maija Karma, suomeksi kertonut Irja Lappalainen. Tammi 1990.

Haltiatar Rusotar antaa Adalmiinalle helmen, joka lahjoittaa tälle kauneutta, rikkautta ja viisautta. Haltiatar Sinetär lupaa puolestaan Adalmiinalle hyvän ja nöyrän sydämen, jos tämä hukkaa helmensä. Kuinka Adalmiinan käy?

Topeliuksen satu Adalmiinasta sisältää hänen tutun ja liikuttavan arvomaailmansa: rikkaus ei tee ihmisestä onnellista vaan hyvä ja antelias sydän. Maija Karma on suomalaisen kuvitustaiteen pioneereja ja mestareita.

Vainio, Pirkko: Ihmetorni. Lasten Keskus 1997.

Reino haluaa vihdoinkin rakentaa ikioman talon. Hän pakkaa reppunsa ja työkalunsa ja lähtee matkaan. Meren rannalta hän löytää saaren. ”Sinne rakennan taloni!” Reinon talo kasvaa ja kasvaa ja kasvaa. Siitä tulee torni. Miten torni kestää tuulessa?

Pirkko Vainion kuvakirjassa on heleät sävyt ja Reinon rakennelma on hyvin kiehtova. Vainio kertoo myös ystävyyden ja yhdessä tekemisen tärkeydestä. Pirkko Vainio on Italiassa asuva suomalainen lastenkirjailija ja -kuvittaja. Hänen teoksiaan on käännetty useille kielille. ”Lumihanhi” palkittiin Suomalaisella kuvakirjapalkinnolla 1993.

Vanas, Anu: Peloton pöllönpoika. Otava 1994.

Utelias pöllönpoika haluaa kurkistaa, miltä maailma näyttää myrskyssä. Se tempautuu tuulen mukana kauas, kauas. Aamulla kaikki ympärillä näyttää vieraalta. ”Jossain täytyy olla paikka, johon minä kuulun.” Niin se lähtee etsimään paikkaansa.

Anu Vanaksen suloinen ja samalla jännittävä kuvakirja itsensä oivaltamisesta. Vanas on myös animaation tekijä.

Wieslander, Jujja ja Tomas: Lehmä rakentaa majan. Kuvittanut Sven Nordqvist, suomentanut Pirjo Santonen. 3. p. Kustannus-Mäkelä 2000.

Lapset rakentavat majan. Mimmi Lehmäkin haluaa rakentaa majan. Varis on kauhuissaan. ”Lehmät. Eivät. Rakenna. Majoja”, sanoo Varis painokkaasti. Rakentaako Mimmi majan?

Ruotsalaisten kuvakirjailijoiden Jujja ja Tomas Wieslanderin Mimmi Lehmä on lehmä, joka haluaa tehdä kaikenlaista, mitä lehmät eivät yleensä tee. Varis on Lehmän kaveri, jonka tehtävänä on epäillä ja kiistää kaikki Mimmin yritykset. Jokaisella meillä on oma Variksemme vai mitä?

Sven Nordqvistin kuvamaailma sisältää sarjakuvamaisia piirteitä. Se on vauhdikas ja rikas. Nordqvistin Viiru ja Pesonen -kuvakirjat ovat nousseet 1990-luvulla Suomenkin lasten suosikeiksi.

Wieslander, Jujja ja Tomas: Mimmi Lehmä ja Varis. Kuvittanut Sven Nordqvist, suomentanut Terhi Leskinen. 3. p. Kustannus-Mäkelä 2001.

Mimmi tahtoo ajaa pyörällä. Tietenkin. Ja sukeltaa kuin lapset. Käydä kirjastossa ja tanssia balettia. Varis saa lentokalamerkin. Arvatkaa mistä?

Mimmi Lehmä ja Varis ovat saaneet oman kertomuskirjan. Lyhyet luvut, Nordqvistin värikuvat ja selkeä teksti auttavat lukemaan tämän 128-sivuisen teoksen.

Wikland, Ilon: Sammeli, Eeva ja minä. Suomentanut Pirjo Santonen. Kustannus-Mäkelä 1998.

Herään kellon pirinään. Ensimmäinen koulupäivä! Koulun jälkeen pyydän Eevaa meille. Käymme ravintolassa syömässä ja ostamme suklaakeksejä kotimatkalla. Kotona leikimme pukuleikkejä ja pompimme sohvalla. Kuinkahan meille käy, kun äiti ja isä tulevat kotiin?

Ilon Wiklundin kuvakirjassa herää henkiin virolainen pikkukaupunki ennen sotia. Puodit, kaupunki, ravintolan leivosherkut ja ruokakomeron kirsikkapurkit ovat kuin kosketeltavia. Loistava kuvakirja ja historian oppitunti.

Ruotsalainen, virolaissyntyinen Ilon Wiklund tunnetaan Astrid Lindgrenin kuvittajana.

Välimäki, Varpu: Maailman paras kaveri. Kuvittanut Anu Vanas. Otava 1995.

Mistä voi aina tietää, mikä on oikein tai väärin? Koska varastaa ja koska vain lainaa? Amateus Soikkanen on Osmon paras kaveri, mutta sitä ei saa kertoa kenellekään. Yhdessä he järjestävät Kallelle sammakkoyllätyksen. Äidille he yrittävä pyydystää ketun äitienpäivälahjaksi. Mutta sitten Amateuksen talo palaa, ja Amateus katoaa. Jouluna kylällä leviää salaperäisten varkauksien aalto.

Varpu Välimäen ”Maailman paras kaveri” lunastettiin Otavan Lastenromaanikilpailussa. Se on aito lastenromaani, jonka tapahtumat ja henkilöiden tunteet ja pohdinnat koskettavat. Välimäki käsittelee lapsen moraalisia pohdintoja hienolla tavalla.